Pyörämatka Virossa 2013

Seitsenhenkinen seurueemme lähti helatorstaina Viroon tavoitteenaan pyöräillä Tallinnasta Haapsaluun ja takaisin neljässä päivässä. Mennessä oli tarkoitus polkea Riisiperen kautta, josta alkaa puretun radan tilalle tehty 53 kilometrin mittainen pyörätie. Haapsalusta jatkaisimme Viron luoteisrannikkoa pitkin takaisin Tallinnaan.

9.5.2013 Tallinna-Saku-Hageri-Riisipere-Haapsalu

Saapuminen Tallinnaan.

Matkustimme Helsingistä Tallinnaan Linda Linen pienehköllä, mutta nopealla aluksella. Pyörän kuljetus maksoi neljä euroa yhteen suuntaan. Näillä pikkulaivoilla ei ole autokantta, joten pyörät kiinnitettiin kannelle johtavan käytävän seinään pitkillä "mustekaloilla". Kiinnitystapa oli täyteen lastattujen pyörien painon huomioon ottaen hieman riittämättömän tuntuinen – etenkin kun alus pomppi välillä aallokossa niin, että seisoessa ja kävellessä oli otettava tukea milloin mistäkin. Pyörät saapuivat kuitenkin ehjinä perille.

Tallinnaan päästyämme emme jääneet katselemaan jo useaan kertaan nähtyä vanhaakaupunkia, vaan lähdimme polkemaan kohti Riisipereä. Seurueemme oli pienentynyt väliaikaisesti kolmeen henkeen, sillä kaksi pyöräilijää oli jäänyt laivayhtiön lippuvirheen takia odottamaan seuraavaa laivaa, ja heidän lisäkseen kaksi muuta aikoi matkustaa Riisipereen junalla. Navigaattoriin ladatun Velomapin, paperikarttojen ja opastekylttien avulla löysimme melko nopeasti tien ulos kaupungista.

Haiba.

Kaupungin ulkopuolella vietetyn maastolounastauon jälkeen matka eteni varsin ripeästi suoraa pyörätietä pitkin. Poljimme muun muassa Sakun olutpanimon ohi, mutta koska kisasimme junan kanssa, meillä ei ollut aikaa jäädä maistelemaan. Pyörätie päättyi Aespaan. Hagerin kohdalla käännyimme kohti länttä. Maisemat muuttuivat metsäisemmiksi, ja Haibasta länteen tie jatkui päällystämättömänä.

Näkymä näkötornista itään.

Ehdimme Riisiperen asemalle pari minuuttia ennen junan saapumista, jonka kyydissä loput seurueestamme matkustivat. Rata päättyi asemalle, mutta jatkoimme pyörillä entistä ratapohjaa myöten. Sepelissä ei sentään tarvinnut polkea, vaan ulkoilureitiksi muutetun ratapenkan päällä oli varsin hyvälaatuinen hiekkapinta. Alkuperäisen käyttötarkoituksen takia reitti on korkeuseroiltaan hyvin tasainen, kapea ja suora. Maisemat ovat hieman yksitoikkoisia – suota ja ryteikköä on paljon. Reitin varrella on kuitenkin vanhoja rautatierakennelmia, rapistuneita laitureita ja asemarakennuksia. Pari kilometriä ennen Ristiä on näkötorni, joka ei tosin kohoa puiden latvojen ylle, joten ainoat näkymät ovat reitin myötäisiä.

Risti.

Saavuimme Haapsaluun vasta pimeällä. Aivan loppukilometreillä sattui kuitenkin onnettomuus: kaaduin äkkijarrutusta seuranneen eturenkaan luisumisen takia kovassa vauhdissa. Seurauksena oli haavoja käsiin ja jalkoihin. Pidän yleensä vastaavan varalta sormettomia pyöräilykäsineitä, mutta tällä kertaa ne olivat tietysti unohtuneet kotiin. Kypärä sentään oli mukana ja se pelastikin pahemmilta vammoilta, sillä löin myös pääni. Ihme kyllä, kukaan muu ei kaatunut pahasti vaikka ajoimme aivan peräkkäin. Haavojen paikkailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa ja löysimme hetken pimeässä harhailtuamme pienelle Pikseke-nimiselle leirintäalueelle, jonka omistaja puhui myös Suomea.

Ajettu matka: 119 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,5 km/h
Ajoaika: 6 h 7 min 

10.5.2013 Haapsalu-Peraküla

Haapsalun linna ja fillarituristi.

Päivä alkoi kauppareissulla, ja sain uuden kypärän vaurioituneen tilalle. Lämpötila kohosi taas lähes hellelukemiin, kun lähdimme tutustumaan ensin Haapsalun linnaan ja sitten entiseen rautatieasemaan. Osittain säilyneelle ratapihalle on pysäköity käytöstä poistettuja vetureita ja vaunuja. Lounastauko sai odottaa kun sisäinen pikkupoika pääsi kiipeilemään vetureiden ja vaunujen päällä. Kun rautatiekalusto oli vihdoin tutkittu suurin osa porukasta oli jo nauttinut lounaan ja lähdössä kohti seuraavaa määränpäätä. Pannujen poristessa saimme kuitenkin seuraa paikallisesta nuorisosta ja suomalaisista turisteista.

Käytöstä poistettuja vaunuja Haapsalussa.

Haapsalun vanha rautatieasema.

Seurasi vauhdikas takaa-ajo aikaisemmin lähteneiden seuralaisten kiinnisaamiseksi. Lopulta ilta alkoi hämärtyä, lämpötila laski ja mereltä nousi usva. Nähdäksemme merelle piilotimme pyörät rantametsikköön ja ujutimme itsemme tiheän kasvuston läpi, pomppien soisessa maastossa mättäältä mättäälle. Puusta käsin saattoi nähdä jonkin matkaa merelle, mutta usva peitti horisontin.

Näkymä puusta merelle.

Spithami auringonlaskun aikaan usvan hälvetessä.

Haamusotilaiden kolmipyörä.

Selvityämme pusikosta takaisin tielle jatkoimme matkaa kohti Spithamia, jossa kävimme ihastelemassa auringonlaskua. Alueen nimistö oli selvästi ruotsalaisperäistä, ja paikallisessa infotaulussa kerrottiinkin ruotsalaisten asuttaneen aluetta ennen venäläisten tuloa. Venäläiset olivat sen sijaan jättäneet jälkeensä sotilasrakennuksia, juoksuhautoja ja bunkkereita, jotka oli tietysti käytävä tutkimassa. Hylätyssä sotilastukikohdassa harhailu pimeällä oli jännittävä kokemus.

Muut olivat jo saapuneet Perakülan hiekkarannan lähistöllä olevalle leirintäalueelle kun lähdimme pimeässä polkemaan pitkin kuoppaisia metsäteitä. Suunnistus perille oli hieman haasteellista, koska leirintäalueen sijaintia ei ollut merkitty karttoihimme. Onneksi opasteet olivat selkeät, kunhan ne ensin löysi pimeyden keskeltä. Leirintäalueella ei ollut palveluja, vaan alue oli tarkoitettu omatoimiseen leiriytymiseen. Pystytimme teltat pimeässä ja valmistimme "yöllisen".

Ajettu matka: 53 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,6 km/h
Ajoaika: 2 h 42 min

11.5.2013 Peraküla-Paldiski-Laulasmaa

Aamupäivä kului hiekkarannalla kävellessä, ja muut ehtivät taas lähteä kun jäimme viime yön viivästyksen takia vielä pakkaamaan tavaroita. Juomavesitilanne alkoi olla kriittinen, joten tavoitteena oli löytää mahdollisimman pian kauppa. Saavuimme pieneen puotiin, jossa janoisena odottelin jonossa kun paikalliset mummot valikoivat kassalla makkaroita ja viinaksia. Lopulta sain pulloni täyteen, mutta veden maku ja väri herättivät itsesuojeluvaiston, joten tyydyin juomaan vain valmiiksi pullotettua vettä.

Perakülan leirintäalueella oli paljon tilaa, mutta vähän käyttäjiä.

Näkymä Harju-Ristin kirkon tornista.

Harju-Ristissä pysähdyimme lievästi neuvostotyyliselle bussipysäkille lounastauolle. Olimme menneet eri reittiä kuin muut ja siten päätyneet heidän edelleen. Tovin päästä muutkin saapuivat lounaalle ja yhdessä seurasimme kun piipun päällä istuvat haikarat suorittivat toimituksiaan. Tämän seurauksena päädyimme itsekin etsimään helpotusta vieressä olevasta kirkosta. Paikalla olikin vieraanvaraista henkilökuntaa, ja pääsimme kiipeämään kirkon torniin sekä täyttämään vesipullot seurakunnan talossa – tällä kertaa juomiskelpoisella vedellä.

Padisen luostarin sisäpiha.

Seuraava nähtävyys oli Padisen linnamainen luostari, jossa me ahkerat valokuvaajat viivyimme taas niin pitkään, että muut kyllästyivät odottelemaan. Lopulta lähdimme vauhdilla polkemaan kohti Paldiskia. Muut olivat menneet kaupungin pohjoispuolella sijaitsevan jyrkkäreunaisen niemen kärkeen katselemaan auringonlaskua. Valitettavasti omasta kamerastani oli tässä vaiheessa akut tyhjät, joten kuvaaminen oli tehtävä kypäräkameralla.

Jyrkänteen reunalla.

Jalkaongelmien takia osa porukasta lähti junalla Tallinnaan, ja toiset jatkoivat matkaa kohti Laulasmaan leirintäaluetta. "Kuvausryhmämme" jäi tutkimaan majakan ympäristön autioituneita rakennuksia, joissa vierähtikin tovi. Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätimme siitä huolimatta tutkia vielä yhden alueen. Kävelimme autiolla pihalla, ja yhtäkkiä edestäpäin alkoi kuulua kovaa haukuntaa. Sadan metrin päästä pimeydestä syöksyi pari suurikokoista koiraa. Silmänräpäyksen ajan ehdin pohtia kannattaako lähteä juoksemaan karkuun, koska tiesin, etten pääsisi kuitenkaan pakoon. Vaistomaisesti otin kuitenkin jalat alleni, ja hyppäsimme pyörän selkään. Jostain syystä koirat eivät enää seuranneet, vaikka vaikuttikin, etteivät ne olleet kiinni missään.

PAKOON! (vihaiset koirat perässä)

Pulssi ei päässyt juuri tasaantumaan kun jatkoimme pimeää valtatietä pitkin rekkojen ohittaessa edestä ja takaa. Leirintäalueen löytäminen oli jälleen pimeässä hankalaa, koska aluetta ei ollut merkitty karttoihin. Harhailun jälkeen jälkeen päädyimme kuitenkin yllätävän hyvin varustellulle ja edulliselle leiripaikalle. Saimme nauttia hetken saunan jälkilämmöistä ja sisätiloista. Muiden jo mentyä nukkumaan yritin vielä katsoa kypäräkameraan tallentunutta pakovideota läppäriltä, mutta pimeässä kuvatussa videosta ei erottanut juuri mitään. Keinotekoiselle jännitykselle ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä parin kymmenen metrin matkalla telttaan viereisestä lauta-aidan takana olevasta pusikosta alkoi kuulua kovaa ryskettä. Mitään ei tietysti pimeässä näkynyt, mutta metelistä päätellen odotin vähintään jotain karhun tai hirven kokoluokkaa olevaa otusta. Kääriydyin makuupussin suojiin hieman epävarmoissa tunnelmissa.

Ajettu matka: 84 km
Ajonaikainen keskinopeus: 20,3 km/h
Ajoaika: 4 h 9 min 

12.5.2013 Laulasmaa-Lohusalu-Tallinna

Leirintäalueen väsynyt vahtikoirakin
joutui tyytymään puruleluun.

Muiden harmiksi olin koteloitunut makuupussin sisään niin, että herättämiseni onnistui aamulla vasta ulkoteltan irrottamisella. Pian myös selvisi, että ryske oli johtunut pihalla vierailleista kuparivarkaista, jotka olivat päässeet karkuun, mutta varastetut tavarat olivat löytyneet.

Näkymä Lohusalun rannalta Paldiskin suuntaan.

Pyörän päälle selviydyttyämme jatkoimme taas katselemaan merimaisemia niemen kärjestä. Lohusalussa oli kivikkoinen ranta, josta saatoimme nähdä Paldiskiin asti. Viimeiset nelisenkymmentä kilometriä poljimme vauhdikkaasti yhdessä ryhmässä. Puolivälissä pysähdyimme tosin lounastauolle ja katselimme ohitse viuhahtelevien pyöräilijöiden virtaa. Kohokohta oli kuitenkin kolmipyöräisen katetun mopon avolavalla katse tiukasti taaksepäin suunnattuna matkustanut kypäräpäinen papparainen. Valitettavasti moposta irtosi sen verran vauhtia, ettei kamerakäsi ehtinyt edes reagoida. Vauhtia oli luvassa myös Tallinnan esikaupunkialueelle saavuttaessa jyrkkämutkaisessa laskussa, joka oli päättyä kaiteeseen.

Lähtö Tallinnasta.

Saavuimme Tallinnaan puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä, joten aikaa vanhankaupungin tutkimiseenkin jäi lopulta hieman. Jyrkillä mukulakivikaduilla pyöräily oli kuitenkin vain hetkellinen nautinto, sillä pian pika-aluksemme jo kaasutti takaisin kohti Helsinkiä kyydissään seitsemän tyytyväistä pyörämatkaajaa.

Ajettu matka: 55 km

Yhteenveto

Matka oli suhteellisen lyhyt, hieman yli 300 kilometriä, mutta siitä huolimatta täynnä kokemuksia. Paikkoihin tutustumista oli tavallista enemmän, mutta suurin osa kohteista ei ollut mitään perinteisiä turistirysiä – ainakin autiotalojen- ja raunioidentutkimishalut lienee vähäksi aikaa tyydytetty.