Pyörämatkailukausi alkaa taas, joten päätimme alkumaistiaisiksi polkaista kolmistaan Helsingistä Porvooseen. Idea viikonloppureissusta syntyi sattumalta ruokapöytäkeskustelussa. Anninan ehdotuksesta matkakohteeksi valikoitui Porvoo. Harkitsimme aluksi yöpymistä teltassa, mutta päädyimme lopulta sisämajoitukseen. Tavaraa ei tarvinnut ottaa yhden yön matkalle paljoa mukaan: itselläni oli mukana yksi pyörälaukku, jossa kuljetin majapaikassa tarvittavat lakanat ja muuta tarpeellista. Muut kuljettivat tavaransa pussissa tarakalla. Kulkuvälineenä itselläni oli viime kesän Lapin reissulta tuttu Crescentin citymaasturista muokattu matkapyörä ja muilla Kona-merkkiset hybridit.
Sipoonranta |
Lähdimme matkaan aurinkoisessa säässä 7.5.2011 puoli neljän aikoihin iltapäivällä Helsingin päärautatieaseman edustalta. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Itäkeskuksessa nauttimassa jäätelöt, jonka jälkeen suuntasimme kohti Sipoota. Harhauduimme jostain syystä kuitenkin Vuosaareen, vaikka reitti Sipooseen olikin minulle ennestään tuttu.
Tien piennar oli onneksi paikoin hyvin leveä. |
Vuosaari-kierroksen jälkeen löysimme takaisin Sipooseen vievälle tielle. Sipoonrannassa vietetyn juomatauon jälkeen energiamme riittikin jo Porvooseen asti. Helsingin keskustasta aina Sipoon Söderkullaan asti oli pyörätietä, mutta siitä eteenpäin ajoimme Uuden Porvoontien / Helsingintien piennarta, joka oli pyöräilykartassa merkitty pyörämatkailureitiksi. Tie ei ollut kovin vilkasliikenteinen, ja myötätuulessa matka eteni vauhdikkaasti. Avarien peltoaukeiden johdosta maisemat olivat näyttävät. Porvoon edustalla pysähdyimme vielä huoltoasemalla täyttämässä renkaat paikallisen nuorison autostereoiden tahdissa.
Jarkko halusi välttämättä kastella pyöränsä. |
Bussipysäkit ovat oivia taukopaikkoja. |
Illan hämärtyessä saavuimme Porvoon keskustaan ja löysimme Porvoon Hostel nimisen majapaikkamme nopeasti Anninan ja Jarkon paikallistuntemuksen ansiosta. Hostelli on kaunis vanha puutalo uimahallin vieressä. Jätimme tavaramme hostelliin ja polkaisimme keskustaan Cafe Puistopicnic nimiseen paikkaan syömään.
Tällaiseen näkymään kelpaa aina päättää päivän pyörämatka. Oikealla näkyy kahvila, jossa istuimme aamulla. |
Majapaikkamme huoneiden tilavuus yllätti, mutta silti 4 hengen huoneemme maksoi opiskelijoilta vain hieman alle 20 euroa henkilöä kohden. Pyörät saimme viedä yöksi lukittuun varastoon. Päivän pyöräilymatkaksi kertyi 62 km, ja aikaa satulassa vietettiin 3½ tuntia. Ajonaikainen keskinopeus oli 18 km/h.
Huoneet piti luovuttaa kymmeneltä. Aloitimme aamun pyöräilemällä kahvilaterassille joen rannalle. Auringonpistoksen pelossa ja ruokahalun kasvaessa siirryimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan ravintolaan.
Vanha Porvoo: vasemmalla näkyy ravintola, jossa kävimme. |
Kylläisinä jaksoimme käydä taistoon meitä odottavaa vastatuulta vastaan. Sää oli onneksi edelleen aurinkoinen. Poistuimme Porvoosta Kuninkaantietä pitkin, siis tällä kertaa E18-tien pohjoispuolelta. Tosin suurin osa matkasta ajoimme silti samaa tietä kuin olimme tulleetkin. Pysähdyimme Sipoon Boxissa jäätelötauolla, jonka jälkeen jatkoimme suoraan Helsinkiin asti. Helsingissä pysähdyimme vielä Vartioharjussa huoltoasemalla, sekä Herttoniemenrannassa korjaamassa nestevajausta. Sieltä jatkoimme Alppilaan, johon retki päättyi Anninan ja Jarkon osalta. Äitienpäivän pyöräilyn pituudeksi tuli 60 km (Porvoo - Alppila), ja keskinopeudeksi 17 km/h.
maisemaa Kuninkaantien varrelta |
Yhteenvetona voin suositella Etelä-Sipoon kautta kulkevaa pyöräilyreittiä. Reitti sopii etenkin autotiellä ajamista pelkääville, sillä varsin hyväkuntoista pyörätietä pitkin pääsee matkan puolivälissä sijaitsevaan Söderkullaan asti. Luultavasti puolet Sipoon puolella vastaan tulleista pyöräilijöistä oli maantiepyöräilijöitä, mikä osaltaan kertoo reitin suosiosta harrastajien keskuudessa. Jos jostain täytyy valittaa niin suora tie saattaa välillä tuntua hieman yksitoikkoiselta. Toisaalta avarat maisemat ovat mieluista katseltavaa. Matkakohteena Porvoo on kaunis ja miellyttävä kaupunki.
60 km matka Helsingistä Porvooseen on poljettavissa päivässä vaikkei ennen olisikaan pitkiä pyöräilymatkoja tehnyt, kunhan sen malttaa ajaa rauhallista vauhtia ja juoda riittävästi. Neljän tunnin satulassa istuminen saattaa kuitenkin puuduttaa takapuolen, selän ja kädet, jollei ajoasento ole aivan kohdillaan. Tämänkin takia on tärkeää pitää riittävästi taukoja.
GPS-jälki poljetusta reitistä (huom. navigaattorin akku tyhjeni paluumatkalla ennen Kulosaaren siltaa)
GPS-jälki poljetusta reitistä (huom. navigaattorin akku tyhjeni paluumatkalla ennen Kulosaaren siltaa)