29.7. tie E395 - Kolari (38 km)

Olimme jättäneet tarkoituksella viimeiselle päivälle poljettavaksi tavallista lyhyemmän matkan, jotta ehtisimme varmasti illalla Kolarista Helsinkiin lähtevään junaan. Poikkesimme täyttämässä vesipullot Pajalan keskustassa, jonka jälkeen suuntasimme kohti Suomen rajaa. Tie kulki parin kymmenen kilometrin matkan Muonionjoen vartta. Vastaantulleista suomalaisautoista vilkutettiin meille ahkerasti — kenties Samin fillariinsa kiinnittämän Suomen lipun ansiosta. Rajalla poliisisetäkin tervehti meitä iloisesti, joten tuntui mukavalta palata taas kotimaahan.

Pajalan pöllö

Saavuimme Kolarin rautatieasemalle monta tuntia ennen junan lähtöä, eikä aseman lipunmyynti ollut edes vielä auki. Valmistimme viimeisen kenttälounaamme aseman pihalla ja kuuntelimme sattumalta samaan junaan tulossa olleen entisen työkollegan matkakertomuksia. Lopulta tuli aika nostaa junat fillariin ja juhlistaa matkan päättymistä tsekkiläisoluilla, jotka meille lahjoitettiin eräällä leirintäalueella ennen Nordkappia. Puolikas tölkkiä olutta sai 2000 pyöräilykilometrin ja yli 3000 matkalta otetun valokuvan katselun uuvuttamat matkalaiset yöjunassa sellaiseen horrokseen, että oli lähellä ettemme heränneet seuraavana aamuna junavarikolta.

Fillareilla oli lokoisat oltavat junassa

28.7. tie E395-Pajala (55 km)

Lämpötila oli lähellä 20 astetta kun lähdimme polkemaan, mutta tyyni ilma oli hiostava ja taivas enteili ukkosta. Auringon kuitenkin vielä paistaessa poljimme Junosuandoon, jossa vietimme muutaman tunnin uimarannalla. Kun ukkosta ei kuulunut, jatkoimme tyytyväisinä matkaa.

 Kosteusvaurioista kärsineen kameran korjausta

Tienvarsikylteissä näkyi paljon suomenkielisiä paikannimiä ja loput olivat saamenkielisiä. Ihmiset kuitenkin vaikuttivat puhuvan ruotsia. Leiriydyimme muutaman kilometrin päähän Pajalasta, kun taivas näytti tummenevan ja yöllä jo vähän ripottelikin.

27.7. Kiiruna-tie E395 (130 km)

Heräsimme kosteaan päivään, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna mitä oli vielä edessä. Kiiruna oli niin sumuinen, että nähtävyyksien bongailu jäi vähäiseksi, ja jäimme kirjastoon nettitauolle ihastelemaan aurinkoisia sääennusteita. Sen aikana sade oli kuitenkin taas yltynyt, mutta toiveikkaina lähdimme silti polkemaan. Sade oli voimakkain, jossa olimme polkeneet, mutta myötätuulen avittamina etenimme silti ennätysvauhtia: muistan ensimmäisen kerran vilkaisseeni mittaria 50 ajetun kilometrin kohdalla. Tauolla jo aikaisemmin kosteusoireista kärsinyt kamerani osoittautui täysin toimintakyvyttömäksi, joten kuvien ottaminen jäi muiden vastuulle.

Kiirunan rautatieasema

Tie oli onneksi suora ja tasainen, joten matka eteni vauhdikkaasti. Päivän päätteeksi mittariin jäi lukemaksi ennätykselliset 130 kilometriä. Telttapaikka löytyi metsätien varresta ja hyttysten määrässäkin tehtiin varmasti uusi ennätys.

26.7. Abisko-Kiiruna (98 km)

Olimme taas pystyttäneet telttamme ilmeisesti jonnekin helikopterikentän viereen, sillä kopteri lensi matalalta ylitsemme monta kertaa myöhään illalla ja useasti aikaisin aamulla. Teltta ei sentään lähtenyt lentoon, mutta ylilentoon ei voinut olla heräämättä.

Leiripaikalla ei saanut rauhaa hyttysiltä eikä helikoptereilta

Päivällä kävimme tutustumassa Abiskon kansallispuiston näyttelytiloihin. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa, joka eteni navakassa vastatuulessa hitaanpuoleisesti. Onneksi suurimmat mäet olivat jääneet Norjan puolelle. Päivämatkan puolivälin tienoilla asfaltti oli poistettu 11 kilometrin matkalta. Sepelipintaisella tiellä ajaminen oli vaivalloista, vaikka ilmanpaineen vähentäminen renkaista auttoikin hieman.

11 kilometrin pätkä E10-tietä oli sepelipintaista tietöiden takia

Loppumatka sujui onneksi nopeammin, kun tuulikin oli laantunut. Saimme teltan pystytettyä Kiirunan edustalle juuri sopivasti ennen sateen alkamista. Hyttysiä oli tosin taas vähintään yhtä paljon kuin Suomessa, ja yökin alkoi taas muistuttaa yötä sillä teltassa tarvittiin valoa.

Malmijuna

25.7. Hærsletta-Abisko (75 km)

Poikkeuksellisesti auringonpaiste jatkui toisena päivänä peräkkäin ja matka olisi taittunut mukavasti, elleivät ensimmäiset parikymmentä kilometriä Ruotsia kohti olisivat olleet lähes pelkkää ylämäkeä.

Narvikiin johtava silta

Rajan ylityksen jälkeen pysähdyimme Riksgränsen-nimiseen paikkaan, jossa oli rautatieasema, hiihtokeskus ja kylpylä. Meille riitti kuitenkin sunnuntainakin auki ollut ruokakauppa ja sen halvat (Norjaan verrattuna) hinnat.

Riksgränsen

Päivän päätteeksi saavuimme Abiskoon. Kansallispuistoon ei saanut leirityä, joten ajoimme vielä puistosta vähän eteenpäin metsätien varteen. Paikalla oli hyttysiä lähes yhtä paljon kuin Suomessa.

24.7. Hærsletta-Narvik-Hærsletta (55 km)

Jätimme tavarat leirintäalueelle ja lähdimme katsomaan Narvikia, jonne oli leirintäalueelta 18 kilometriä matkaa. Rautatieasemalla näimme pitkiä malmijunia ja turisti-infon mainostaman "geysirin", joka olikin oikeasti vain vesilaitoksen tuottama suihku.

 Narvik

Vietimme koko päivän Bardussa tapaamamme ruotsalaispyöräilijän kanssa. Koska "oikea" nälkämme oli kulttuurinälkäämme suurempi, kävimme museoiden sijaan pizzalla ja ostoskeskuksessa. Langatonta nettiyhteyttä ei yllättäen ollutkaan tarjolla kaupungin kirjastossa, mutta pienen etsinnän jälkeen sellainen löytyi erään hotellin aulasta. Näin sain blogin taas muutaman päivän tauon jälkeen päivitettyä. Illaksi menimme rannalle istuskelemaan ja palasimme yöksi leirintäalueelle grillaamaan makkaraa.

Narvikin uimaranta

23.7. Bardu-Hærsletta camping (76 km)

Päivä alkoi taas sateisena, mutta lähtiessämme kohti Narvikia aurinko lämmitti yön kylmässä ja kosteassa teltassa nukkuneita matkailijoita. Lounaan jälkeen alkoi kuitenkin taas sataa ja eteen tuli toinen toistaan pitempiä nousuja. Sami löysi matkan varrelta Norjan lipun, joten enää ruotsin lippu puuttuu. Ennen Bjerkvikiä oli 3,6 km alamäki, jonka aikana laskeuduimme vuorilta alas vuonon pohjalle. Lasku oli niin nopea, että korvat menivät osittain lukkoon.

Sami iloitsee tien varrelta löytämäänsä Norjan lippua

Jäimme yöksi Narvikiin ja Ruotsiin johtavien teiden risteykseen leirintäalueelle, johon suunnittelimme jättävämme suurimman osan tavaroistamme siksi aikaa kun kävisimme seuraavana päivänä Narvikissa. Matkamme tulisi siis varsinaisesti jatkumaan vasta sunnuntaina, jolloin siirtyisimme Ruotsin puolelle.

Näkymä ylhäältä Bjerkvikin kylään, johon 3,6 kilomeriä pitkä alamäki päättyi

22.7. Nytrøen-Bardu (28 km)

Heräsimme sateen kastelemassa teltassa ja lähdimme polkemaan etelää kohti. Näkyvyys oli sateisessa säässä huono, joten vuoria ei juuri näkynyt. Vajaa 30 km ajettuamme pysähdyimme ruokaostoksille ja valmistimme lounaan. Kaupan pihalla tapasimme ruotsalaisnaisen, joka oli myös käynyt pyörällä Nordkappissa. Koska kaikki vaatteemme ja telttamme olivat märät ja yöksi oli luvattu kylmää, päätimme jäädä viereiselle leirintäalueelle yöksi.

 Leirintäalueella oli vähän tylsää sateisena päivänä

21.7. Lyngen-Nytrøen (102 km)

Heräsimme auringon kuumentamassa teltassa ja lähdimme polkemaan etelää kohti. Tauolla tapasimme puolalaisparivaljakon. He olivat matkalla Nordkappiin, niin kuin lähes jokainen muukin täällä tapaamamme matkapyöräilijä. Lounastauon jälkeen taivas meni pilveen ja lopulta alkoi myös sataa. Sade jatkuikin sitten koko loppumatkan eikä osoittanut laantumisen merkkejä kun menimme nukkumaan. Pyöräilyintoa kuitenkin riitti ja päivämatkasta tuli tavallista reilusti pidempi.

20.7. Birtavarre-Lyngen (54 km)

Nukuimme pitkälle päivään ja lähdimme lounaan jälkeen polkemaan kohti Storfjordia, paitsi Jakke, joka lähti ensin tutkimaan hylättyjä kaivoksia. Sää oli melko vaihteleva, satoi ja tuuli.

 Tunnelissa pyöräily oli kielletty, mutta kiertotiekään ei vaikuttanut kovin turvalliselta...

Matkalla törmäsimme ukrainalaisiin pyöräilijöihin, joista toinen oli kalassa ja toinen puhui jonkin verran suomea. Sami kaatui väsyneenä ensimmäisen kerran lukkopolkimien kanssa, mutta pahoilta vammoilta vältyttiin. 50 kilometriä pyöräiltyämme saavuimme Skibotniin ja pystytimme teltan metsikköön.

19.7. Birtavarre-Halti-Birtavarre (60 km + 20 km kävely)

Heräsimme aikaisin aamulla tavoitteenamme ehtiä Haltille ennen  iltapäiväksi luvattua sadetta. Itse ehdin nukkua vain neljä tuntia ja  aamulla oli vielä pahoinvointia, joten melkein jätin koko Haltin  reissun väliin. Olo kuitenkin parani, ja lähdin muiden perään. Edessä  oli suurin ikinä pyörällä ajamani mäki, joka päättyi 800 metrin  korkeuteen. Lisäksi tie oli varmasti yksi huonokuntoisemmista koskaan  polkemistani. 30 kilometrin pyöräily Haltin juurelle kesti yli kaksi  tuntia, ja Samilta hajosi tiessä olleiden kuoppien takia pyörälaukusta  kiinnikkeet. Sen jälkeen oli vielä käveltävä kymmenisen kilometriä  louhikkoisessa maastossa. Huipun löytämiseen meni hetki vaikka meille  olikin annettu hyvät ohjeet leirintäalueella. Huipulle saapui meidän  kanssamme samaan aikaan kaksi muutakin suomalaisporukkaa.

Fillarimatkailijat Suomen korkeimmalla kohdalla

Valloitimme Suomen nimissä vielä Norjankin huipun ja yritimme oikaista   pohjoisrinnettä pitkin takaisin pyörille, mutta rinne oli selvästi  tuloreittiä jyrkempi. Lasku pyörillä olikin sitten paljon nopeampi,  vaikka töyssyisen ja mutkaisen tien takia jarrut kävivät kuumina.  Päätimme olla vielä yhden yön samalla leirintäalueella, sillä päivä  oli ollut raskas.

Tänne ei ole fillarilla asiaa...

 ..mutta lohduttoman louhikonkin keskeltä pilkistää pieni määrä kauneutta :)

Bonus: Vieraskynän seikkailut
Kåfjorden oli ennen tunnettu kuparikaivosalue ja alueella onkin paljon  vanhoja hylättyjä kaivosrakennuksia ja asiaan kuuluvaa romua. Joten  mikäpä sen kivempaa kuin historialta tuoksuvien raunioiden ja romujen  metsästäminen. Kun nousua on takana 600 metriä, vasemmalle avautuu  idyllinen näkymä: valtava laakson rinne, lampi, vesiputous, betoninen  kaivostyöläisten talon raunio (täynnä lampaita) ja vesiputouksen  tuntumassa ylhäällä muutama avonainen kaivostunnelin suuaukko! Tuonne  pitää päästä. Kiipeän liuskekivistä vesiputouksen reunaa ylös ja  ylitän putouksen virran melkoisen ylhäällä paljan jaloin pitkän  epäröinnin jälkeen - virta oli riittävän voimakas kuljettamaan  paikalle asettamani ison kiven mukanaan, mutta kallio ei ole ollenkaan  liukas, joten päätän selviäväni yrityksestä hengissä. Selviän yhdellä  harppauksella ja kunnon määrällä roiskeita toiselle puolelle putousta,  jossa tunnelin suuaukko jo houkuttelee luokseen. Harmillisesti  taskulamppu jäi pyörälaukkuun, joten tyydyn tunnelin suuaukossa  käväisyyn ja hektiseen valokuvaussessioon. Pidemmälle ei tee mieli  mennä koska tunneli on todella kapea, matala, pimeä ja märkä.

Haltin kivihelvetistä palattuamme tartun opastaulun tarjoukseen: 2,5  km matkaa ja tarjolla on kaivoksen entisen voimalan rauniot ja  riippusilta(?).  voimalan raunio on kiva, isoja ruosteisia putkia  kauniissa maisemissa - vesivoimaa siis. Riippusiltaa sen sijaan ei  varsinaisesti vielä ole (paikalla on pelkkiä köysiä ilmeisesti paikkaa  varaamassa), mutta kätevästi opasteet on jo tehty tulevaisuutta varten  valmiiksi ja vain osa muistaa mainita, että silta on valmis vasta  2011. Koska Pohjois-Euroopan syvimmästä kanjonista on saatava  kuvamateriaalia, en lannistu sillan puutteesta, vaan ryömin seinämän  reunalle mättäille koivupusikoiden runkojen taakse ja ojennan  kamerakättä reunan yli - vaan rotko on todella syvä, käsi + kamera ei  riitä pohjalle asti näkemiseen. Vaikuttava näky kuitenkin varsinkin  näin epävirallisella (vaarallisella) tavalla koettuna. Tästäkin  selvitään kunnialla takaisin ja kuvamateriaalia sai todisteiksi asti.  Tähän päättää vieraskynä tällä kertaa, ehkä vielä lisää toiste. -Jakke

18.7. Birtavarre

Aamun sarastaessa auringonpaiste oli tiessään ja sadepisarat piiskasivat telttaa. Niinpä päätimme aamu-unisten reissukavereiden kanssa siirtää Haltin valloitusta eteenpäin. Edessä oli siis reissun ensimmäinen todellinen rokulipäivä. Päivä kului teltan dataisissa tunnelmissa. Sateen hieman tauotessa teimme kuitenkin pikaisen retken läheiselle vesiputoukselle ja läheiseen saamelaisten asuinpaikkaan. Mutta nyt yömyssy päähän ja huomenna Haltille! (Sami kirjoitti)

Birtavarren leirintäalueella

Ruokaa!

Pitkällä fillarimatkalla riittävä juominen ja syöminen on erityisen tärkeää jaksamisen kannalta. Tyypillinen päivämatka, neljän tunnin pyöräily, kuluttaa noin 1500-2000 kaloria päivässä. Kun tähän lisätään aikuisen perusenergiantarve, toiset 2000 kaloria, saadaan päivän saldoksi 3500-4000 kaloria. Tämän verran energiaa saa esimerkiksi syömällä yli 700 grammaa suklaata, yli 10 munkkia tai 2 kg vaniljakermajäätelöä... Toistaiseksi olemme kuitenkin keittäneet trangialla kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Lisäksi olemme syöneet aina aamupalan sekä välipaloja oman tarpeen mukaan. Toki suklaatakin on tullut syötyä jonkin verran...

Syömistäkin tärkeämpää on kuitenkin juominen, mutta onneksi täällä pohjoisessa juomavettä voi pääsääntöisesti ottaa suoraan purosta. Ohessa on kuvia matkan varrella valmistamistamme tai meille valmistetuista aterioista. Jääkaapin puutteen takia (jos jääkaapiksi kutsumaamme kylmäkassia ei lasketa) on raaka-aineina luonnollisesti käytetty paljon säilykkeitä.

Mexicanatonnikalapestopastaa	Poronkäristystä ja pitsaa
Riisiä, juustokuorrutettuja broilerinfileitä ja pakastevihanneksia	Makaronia ja tonnikalapestoa
Pinaattikeittoa ja kananmunia	Pastaa, jauhelihapihvejä ja pakastevihanneksia
Pastaa, lihapullia ja pakastevihanneksia	Tonnikalapastaa ja pakastevihanneksia
Riisiä, hunajamarinoitua broileria ja pakastevihanneksia	Pastaa oliiviöljyssä parmesaanijuuston kera
Makkaramunakokkelia	Ohukaisia ja hilloa
Pastaa soijatomaattikastikkeessa	Rahkaa pakastemarjojen ja keksien kera
Riisiä ja seitiä kermakastikkeessa	Nakkien grillausta hyttysten kera

PS1. Tätä kirjoittaessa tuli nälkä.
PS2. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tietysti vakuuttaa äiti siitä että kyllä täällä on syöty hyvin ;) Parempaa vaellussäätä teltassa odotellessa kun ei ole muutakaan tekemistä kuin kirjoitella tänne...

17.7. Skjervøy-Birtavarre (87 km)

 Pitkien unien jälkeen lähdimme polkemaan kohti Haltia, jonne aikoisimme seuraavana päivänä kiivetä. Päivä oli aurinkoinen ja  lämpötila pysytteli pitkästä aikaa 20 asteen paikkeilla, mikä tuntui mukavalta vaihtelulta Nordkappissa palelemisen jälkeen.  Matkalla näkyi toistaiseksi korkeimpia ohittamiamme huippuja, joista korkeimmat ylsivät puolentoista kilometrin korkeuteen.  Onneksi tie kulki melko tasaisesti rannikkoa ja laaksoja pitkin. Alitimme taas meren kaksi kilometriä pitkässä tunnelissa,  jonka jyrkässä alamäessä saavutin matkan toistaiseksi suurimman nopeuden, 61 km/h. Nousu takaisin maanpinnalle ei sitten ollutkaan ihan yhtä vauhdikas ;) Vuonon rannalla tauolla ollessamme kuulimme toiselta rannalta kovaa rytinää. Aurinkoinen päivä oli luultavasti aiheuttanut lumivyöryn jossain vuorilla. Emme kuitenkaan nähneet mitään siihen viittaavaa.

Pohjoisessa ei kovin usein tarjoudu mahdollisuutta auringonpalvontaan, joten tilaisuus kannattaa hyödyntää

Matkalla meitä vastaan tulivat 13 henkinen amerikkalais-kanadalainen pyörämatkailijaseurue sekä sveitsistä ja Etelä-Norjasta  pyöräilleet fillarimatkailijat. Koska oli lauantai-iltapäivä, alkoi meillä olla kiire löytää auki oleva kauppa, mutta  onneksemme erään pikkupuodin mukava omistaja sattui juuri olemaan täydentämässä varastojaan ja päästi meidät ostoksille.  Päivän lopuksi saavuimme vuonon pohjalle Birtavarreen. Otimme paikalliselta leirintäalueelta telttapaikan kahdeksi  vuorokaudeksi, jottei meidän tarvitsisi kantaa kaikkia tavaroitamme Haltille. Leirintäalueen työntekijä antoi meille perusteellisen opastuksen miten pääsemme Haltille. Sääennuste tosin näytti huonolta: sadetta ja vastatuulta.

 Kåfjord

16.7. Skipfjord-Honningsvåg-Skjervøy (6 km + laivamatka)

Väsyneinä talutimme fillarimme Hurtigrutten-laivaan. Heti saunan lämmettyä kävimme nauttimassa laivalöylyt. Laivan sauna ja internet olivat yllättäen ilmaisia, mikä hieman yllätti sillä Norjassa on tottunut siihen että lämpimästä suihkustakin pitää maksaa erikseen. Laivaliput olivat kuitenkin melko kalliit: opiskelija 480 norjan kruunua ja fillari 40 kruunua. Laivan matkustajista suurin osa oli eläkeläisiä, mutta rauhallinen ilmapiiri sopi meille väsyneille matkaajille loistavasti.

Aamunäkymä matkalta Honningsvågin satamaan

Laiva pysähtyi puoleksitoista tunniksi Hammerfestiin, joten ehdimme pikaisesti tutustua kaupunkiin. 11 tunnin laivamatkan päätteeksi saavuimme Skjervøyhin, josta yllätykseksemme löytyi parikin isohkoa kauppaa, sekä telttapaikka helikopterin laskeutumispaikan vierestä.

Hammerfest ja laiva, jolla matkustimme

15.7. Skipsfjord-Honningsvåg-Skipsfjord-Nordkapp-Skipfjord (71 km)

 Kävimme päivällä Honningsvågissa, jossa suurin osa ajasta kului turisti-infossa blogia päivittäessä ja postikortteja kirjoittaessa. Pihalla tapasimme ranskalaispyöräilijän, joka oli matkassa maantiepyörällä hyvin  kevyellä varustuksella. Ruokaostosten jälkeen kävimme tekemässä lounaan ja polkaisimme Nordkappiin. 60 kilometrin  edestakaisella matkalla oli monta hyvin jyrkkää mäkeä. Onneksi olimme jättäneet suurimman osan tavaroista leiriin. Samaan  aikaan kun kotona Etelä-Suomessa oli helle, oli Nordkappissa kuusi astetta - asia joka tulee aina välillä mieleen  polkiessa ylämäkeä ylös hyytävässä vastatuulessa kun sade piiskaa vasten kasvoja...

Nordkappiin saapui kanssamme samaan aikaan letka  tööttäileviä ranskalaisautoilijoita. Näiden lisäksi alueelle oli pysäköity sadoittain matkailuautoja.  Portilla meiltä pyöräilijöiltä perittiin 150 norjan kruunun pääsymaksu. Vielä yhden aikaan yöllä paikalle oli  tullut paljon väkeä katsomaan keskiyön aurinkoa, jota ei tosin pilvisen sään takia juuri näkynyt. Alueen sisätilat  suljettiin juuri kun olimme menossa sisälle, joten meille ei jäänyt kauaa aikaa lämmitellä. Muutenkin meidän oli kiiruhdettava takaisin leiriin,  sillä lauttamme lähtisi Honningsvågista kuuden aikaan aamulla. Söimme taas "yöllisen" ja purimme leirin, mutta nukkumiseen ei  jäänyt ollenkaan aikaa.

 Kuvia matkalta Nordkappiin