Pyörämatka Virossa 2013

Seitsenhenkinen seurueemme lähti helatorstaina Viroon tavoitteenaan pyöräillä Tallinnasta Haapsaluun ja takaisin neljässä päivässä. Mennessä oli tarkoitus polkea Riisiperen kautta, josta alkaa puretun radan tilalle tehty 53 kilometrin mittainen pyörätie. Haapsalusta jatkaisimme Viron luoteisrannikkoa pitkin takaisin Tallinnaan.

9.5.2013 Tallinna-Saku-Hageri-Riisipere-Haapsalu

Saapuminen Tallinnaan.

Matkustimme Helsingistä Tallinnaan Linda Linen pienehköllä, mutta nopealla aluksella. Pyörän kuljetus maksoi neljä euroa yhteen suuntaan. Näillä pikkulaivoilla ei ole autokantta, joten pyörät kiinnitettiin kannelle johtavan käytävän seinään pitkillä "mustekaloilla". Kiinnitystapa oli täyteen lastattujen pyörien painon huomioon ottaen hieman riittämättömän tuntuinen – etenkin kun alus pomppi välillä aallokossa niin, että seisoessa ja kävellessä oli otettava tukea milloin mistäkin. Pyörät saapuivat kuitenkin ehjinä perille.

Tallinnaan päästyämme emme jääneet katselemaan jo useaan kertaan nähtyä vanhaakaupunkia, vaan lähdimme polkemaan kohti Riisipereä. Seurueemme oli pienentynyt väliaikaisesti kolmeen henkeen, sillä kaksi pyöräilijää oli jäänyt laivayhtiön lippuvirheen takia odottamaan seuraavaa laivaa, ja heidän lisäkseen kaksi muuta aikoi matkustaa Riisipereen junalla. Navigaattoriin ladatun Velomapin, paperikarttojen ja opastekylttien avulla löysimme melko nopeasti tien ulos kaupungista.

Haiba.

Kaupungin ulkopuolella vietetyn maastolounastauon jälkeen matka eteni varsin ripeästi suoraa pyörätietä pitkin. Poljimme muun muassa Sakun olutpanimon ohi, mutta koska kisasimme junan kanssa, meillä ei ollut aikaa jäädä maistelemaan. Pyörätie päättyi Aespaan. Hagerin kohdalla käännyimme kohti länttä. Maisemat muuttuivat metsäisemmiksi, ja Haibasta länteen tie jatkui päällystämättömänä.

Näkymä näkötornista itään.

Ehdimme Riisiperen asemalle pari minuuttia ennen junan saapumista, jonka kyydissä loput seurueestamme matkustivat. Rata päättyi asemalle, mutta jatkoimme pyörillä entistä ratapohjaa myöten. Sepelissä ei sentään tarvinnut polkea, vaan ulkoilureitiksi muutetun ratapenkan päällä oli varsin hyvälaatuinen hiekkapinta. Alkuperäisen käyttötarkoituksen takia reitti on korkeuseroiltaan hyvin tasainen, kapea ja suora. Maisemat ovat hieman yksitoikkoisia – suota ja ryteikköä on paljon. Reitin varrella on kuitenkin vanhoja rautatierakennelmia, rapistuneita laitureita ja asemarakennuksia. Pari kilometriä ennen Ristiä on näkötorni, joka ei tosin kohoa puiden latvojen ylle, joten ainoat näkymät ovat reitin myötäisiä.

Risti.

Saavuimme Haapsaluun vasta pimeällä. Aivan loppukilometreillä sattui kuitenkin onnettomuus: kaaduin äkkijarrutusta seuranneen eturenkaan luisumisen takia kovassa vauhdissa. Seurauksena oli haavoja käsiin ja jalkoihin. Pidän yleensä vastaavan varalta sormettomia pyöräilykäsineitä, mutta tällä kertaa ne olivat tietysti unohtuneet kotiin. Kypärä sentään oli mukana ja se pelastikin pahemmilta vammoilta, sillä löin myös pääni. Ihme kyllä, kukaan muu ei kaatunut pahasti vaikka ajoimme aivan peräkkäin. Haavojen paikkailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa ja löysimme hetken pimeässä harhailtuamme pienelle Pikseke-nimiselle leirintäalueelle, jonka omistaja puhui myös Suomea.

Ajettu matka: 119 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,5 km/h
Ajoaika: 6 h 7 min 

10.5.2013 Haapsalu-Peraküla

Haapsalun linna ja fillarituristi.

Päivä alkoi kauppareissulla, ja sain uuden kypärän vaurioituneen tilalle. Lämpötila kohosi taas lähes hellelukemiin, kun lähdimme tutustumaan ensin Haapsalun linnaan ja sitten entiseen rautatieasemaan. Osittain säilyneelle ratapihalle on pysäköity käytöstä poistettuja vetureita ja vaunuja. Lounastauko sai odottaa kun sisäinen pikkupoika pääsi kiipeilemään vetureiden ja vaunujen päällä. Kun rautatiekalusto oli vihdoin tutkittu suurin osa porukasta oli jo nauttinut lounaan ja lähdössä kohti seuraavaa määränpäätä. Pannujen poristessa saimme kuitenkin seuraa paikallisesta nuorisosta ja suomalaisista turisteista.

Käytöstä poistettuja vaunuja Haapsalussa.

Haapsalun vanha rautatieasema.

Seurasi vauhdikas takaa-ajo aikaisemmin lähteneiden seuralaisten kiinnisaamiseksi. Lopulta ilta alkoi hämärtyä, lämpötila laski ja mereltä nousi usva. Nähdäksemme merelle piilotimme pyörät rantametsikköön ja ujutimme itsemme tiheän kasvuston läpi, pomppien soisessa maastossa mättäältä mättäälle. Puusta käsin saattoi nähdä jonkin matkaa merelle, mutta usva peitti horisontin.

Näkymä puusta merelle.

Spithami auringonlaskun aikaan usvan hälvetessä.

Haamusotilaiden kolmipyörä.

Selvityämme pusikosta takaisin tielle jatkoimme matkaa kohti Spithamia, jossa kävimme ihastelemassa auringonlaskua. Alueen nimistö oli selvästi ruotsalaisperäistä, ja paikallisessa infotaulussa kerrottiinkin ruotsalaisten asuttaneen aluetta ennen venäläisten tuloa. Venäläiset olivat sen sijaan jättäneet jälkeensä sotilasrakennuksia, juoksuhautoja ja bunkkereita, jotka oli tietysti käytävä tutkimassa. Hylätyssä sotilastukikohdassa harhailu pimeällä oli jännittävä kokemus.

Muut olivat jo saapuneet Perakülan hiekkarannan lähistöllä olevalle leirintäalueelle kun lähdimme pimeässä polkemaan pitkin kuoppaisia metsäteitä. Suunnistus perille oli hieman haasteellista, koska leirintäalueen sijaintia ei ollut merkitty karttoihimme. Onneksi opasteet olivat selkeät, kunhan ne ensin löysi pimeyden keskeltä. Leirintäalueella ei ollut palveluja, vaan alue oli tarkoitettu omatoimiseen leiriytymiseen. Pystytimme teltat pimeässä ja valmistimme "yöllisen".

Ajettu matka: 53 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,6 km/h
Ajoaika: 2 h 42 min

11.5.2013 Peraküla-Paldiski-Laulasmaa

Aamupäivä kului hiekkarannalla kävellessä, ja muut ehtivät taas lähteä kun jäimme viime yön viivästyksen takia vielä pakkaamaan tavaroita. Juomavesitilanne alkoi olla kriittinen, joten tavoitteena oli löytää mahdollisimman pian kauppa. Saavuimme pieneen puotiin, jossa janoisena odottelin jonossa kun paikalliset mummot valikoivat kassalla makkaroita ja viinaksia. Lopulta sain pulloni täyteen, mutta veden maku ja väri herättivät itsesuojeluvaiston, joten tyydyin juomaan vain valmiiksi pullotettua vettä.

Perakülan leirintäalueella oli paljon tilaa, mutta vähän käyttäjiä.

Näkymä Harju-Ristin kirkon tornista.

Harju-Ristissä pysähdyimme lievästi neuvostotyyliselle bussipysäkille lounastauolle. Olimme menneet eri reittiä kuin muut ja siten päätyneet heidän edelleen. Tovin päästä muutkin saapuivat lounaalle ja yhdessä seurasimme kun piipun päällä istuvat haikarat suorittivat toimituksiaan. Tämän seurauksena päädyimme itsekin etsimään helpotusta vieressä olevasta kirkosta. Paikalla olikin vieraanvaraista henkilökuntaa, ja pääsimme kiipeämään kirkon torniin sekä täyttämään vesipullot seurakunnan talossa – tällä kertaa juomiskelpoisella vedellä.

Padisen luostarin sisäpiha.

Seuraava nähtävyys oli Padisen linnamainen luostari, jossa me ahkerat valokuvaajat viivyimme taas niin pitkään, että muut kyllästyivät odottelemaan. Lopulta lähdimme vauhdilla polkemaan kohti Paldiskia. Muut olivat menneet kaupungin pohjoispuolella sijaitsevan jyrkkäreunaisen niemen kärkeen katselemaan auringonlaskua. Valitettavasti omasta kamerastani oli tässä vaiheessa akut tyhjät, joten kuvaaminen oli tehtävä kypäräkameralla.

Jyrkänteen reunalla.

Jalkaongelmien takia osa porukasta lähti junalla Tallinnaan, ja toiset jatkoivat matkaa kohti Laulasmaan leirintäaluetta. "Kuvausryhmämme" jäi tutkimaan majakan ympäristön autioituneita rakennuksia, joissa vierähtikin tovi. Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätimme siitä huolimatta tutkia vielä yhden alueen. Kävelimme autiolla pihalla, ja yhtäkkiä edestäpäin alkoi kuulua kovaa haukuntaa. Sadan metrin päästä pimeydestä syöksyi pari suurikokoista koiraa. Silmänräpäyksen ajan ehdin pohtia kannattaako lähteä juoksemaan karkuun, koska tiesin, etten pääsisi kuitenkaan pakoon. Vaistomaisesti otin kuitenkin jalat alleni, ja hyppäsimme pyörän selkään. Jostain syystä koirat eivät enää seuranneet, vaikka vaikuttikin, etteivät ne olleet kiinni missään.

PAKOON! (vihaiset koirat perässä)

Pulssi ei päässyt juuri tasaantumaan kun jatkoimme pimeää valtatietä pitkin rekkojen ohittaessa edestä ja takaa. Leirintäalueen löytäminen oli jälleen pimeässä hankalaa, koska aluetta ei ollut merkitty karttoihin. Harhailun jälkeen jälkeen päädyimme kuitenkin yllätävän hyvin varustellulle ja edulliselle leiripaikalle. Saimme nauttia hetken saunan jälkilämmöistä ja sisätiloista. Muiden jo mentyä nukkumaan yritin vielä katsoa kypäräkameraan tallentunutta pakovideota läppäriltä, mutta pimeässä kuvatussa videosta ei erottanut juuri mitään. Keinotekoiselle jännitykselle ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä parin kymmenen metrin matkalla telttaan viereisestä lauta-aidan takana olevasta pusikosta alkoi kuulua kovaa ryskettä. Mitään ei tietysti pimeässä näkynyt, mutta metelistä päätellen odotin vähintään jotain karhun tai hirven kokoluokkaa olevaa otusta. Kääriydyin makuupussin suojiin hieman epävarmoissa tunnelmissa.

Ajettu matka: 84 km
Ajonaikainen keskinopeus: 20,3 km/h
Ajoaika: 4 h 9 min 

12.5.2013 Laulasmaa-Lohusalu-Tallinna

Leirintäalueen väsynyt vahtikoirakin
joutui tyytymään puruleluun.

Muiden harmiksi olin koteloitunut makuupussin sisään niin, että herättämiseni onnistui aamulla vasta ulkoteltan irrottamisella. Pian myös selvisi, että ryske oli johtunut pihalla vierailleista kuparivarkaista, jotka olivat päässeet karkuun, mutta varastetut tavarat olivat löytyneet.

Näkymä Lohusalun rannalta Paldiskin suuntaan.

Pyörän päälle selviydyttyämme jatkoimme taas katselemaan merimaisemia niemen kärjestä. Lohusalussa oli kivikkoinen ranta, josta saatoimme nähdä Paldiskiin asti. Viimeiset nelisenkymmentä kilometriä poljimme vauhdikkaasti yhdessä ryhmässä. Puolivälissä pysähdyimme tosin lounastauolle ja katselimme ohitse viuhahtelevien pyöräilijöiden virtaa. Kohokohta oli kuitenkin kolmipyöräisen katetun mopon avolavalla katse tiukasti taaksepäin suunnattuna matkustanut kypäräpäinen papparainen. Valitettavasti moposta irtosi sen verran vauhtia, ettei kamerakäsi ehtinyt edes reagoida. Vauhtia oli luvassa myös Tallinnan esikaupunkialueelle saavuttaessa jyrkkämutkaisessa laskussa, joka oli päättyä kaiteeseen.

Lähtö Tallinnasta.

Saavuimme Tallinnaan puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä, joten aikaa vanhankaupungin tutkimiseenkin jäi lopulta hieman. Jyrkillä mukulakivikaduilla pyöräily oli kuitenkin vain hetkellinen nautinto, sillä pian pika-aluksemme jo kaasutti takaisin kohti Helsinkiä kyydissään seitsemän tyytyväistä pyörämatkaajaa.

Ajettu matka: 55 km

Yhteenveto

Matka oli suhteellisen lyhyt, hieman yli 300 kilometriä, mutta siitä huolimatta täynnä kokemuksia. Paikkoihin tutustumista oli tavallista enemmän, mutta suurin osa kohteista ei ollut mitään perinteisiä turistirysiä – ainakin autiotalojen- ja raunioidentutkimishalut lienee vähäksi aikaa tyydytetty.

Pyörämatka Länsi-Euroopassa 2013

Perustin tämän blogin pari vuotta sitten, juuri ennen Lapin pyörämatkaa. Ensimmäiset kirjoitukset käsittelivätkin päiväkirjanomaisesti tuota matkaa. Pyörämatkailuun ja sen hitauteen viittaa myös blogin nimi, Pinna löysällä. Sittemmin blogissa on matkakertomusten lisäksi käsitelty pyöräilyä myös asiapitoisemmin. Edellinen kirjoitus oli ennätysmäisen raskas, joten on aika palata hieman kevyempiin tunnelmiin. Miltä kuulostaisi 10 000 kilometrin pyörämatka?

Edellisessä kirjoituksessa jo hehkutin maailmanympärimatkaa, mutta käytännön realiteettien takia on todennäköisesti tyytyminen kolmasosaan, eli Eurooppaan – sitä paitsi täytyyhän jotain tavoiteltavaakin jäädä. Maailmanympäripyöräily, "virallisesti" noin 29 000 kilometriä, kestäisi maltillisella nopeudella vuoden. Nopeimmat ovat tehneet matkan noin sadassa päivässä, mutta se edellyttää lähes 300 kilometrin päivämatkoja. 10 000 kilometriä kolmessa kuukaudessa kuulostaa sen sijaan realistisemmalta. Jos yksi päivä viikossa olisi pyhitetty levolle, jäisi pyöräilypäiviä 78. Se tarkoittaisi keskimäärin 128 kilometrin päivittäistä etenemistä. Samalla tahdilla kiertäisi vuodessa päiväntasaajan ympäri, jos se vain olisi fillarilla mahdollista.

Pyörämatkailun periaatteet

Usein tämän kaltaiset pitkät pyöräilymatkat tulkitaan urheilusuorituksiksi. Voihan pyörämatka sellainenkin olla, mutta on muitakin syitä. Miksi siis pyöräillä kolmen kuukauden ajan, kun saman matkan tekee päivässä lentokoneella? Matkan määränpäähän, Roomaan pääsee lentokentältä muutamassa tunnissa. Näin ajatellessa sivutetaan kuitenkin se, mistä pyörämatkailussa on kysymys. Määränpäällä ei ole välttämättä kuin symbolinen merkitys, usein määränpää jopa muuttuu matkan edetessä. Joillakin sitä ei edes ole.

Toki muillakin kulkuneuvoilla voi matkustaa matkustamisen vuoksi, samankaltaista ideologiaa on InterRailissa ja road tripeissä. Erona on kuitenkin se, että junalla tai autolla liikkuessa ei ole samalla tavalla yhteydessä ympäristöönsä kuin fillarilla polkiessa. Vauhdin ollessa suurempi näkee samassa ajassa enemmän, mutta yksityiskohtia ei ehdi erottaa.

Lentäen, bussilla, fillarilla.

Miksei sitten voisi yhtä hyvin kävellä, koska silloinhan kokee eniten? Kukin tietysti matkailee tyylillään. Itse matkailen mieluiten fillarilla, koska se tarjoaa lähes yhtä paljon kokemuksia kuin kävely, mutta samalla vaivalla pääsee huomattavasti pidemmälle – polkupyörä on energiatehokkain ihmisvoimalla liikkuva kulkuneuvo. Lisäksi suurehkokaan matkatavaramäärä ei lisää matkanteon rasittavuutta merkittävästi: pyörien päällä oleva paino liikkuu varsin pienellä vaivalla, kunhan sen saa liikkeelle. Ylämäissä paino toki tuntuu.

Tietysti pyörämatkailu vaatii jossain määrin seikkailuhenkisyyttä, joten kaikille se ei sovi. Toisille taas pienet vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekevät matkasta tekemisen arvoisen. Tätä kannattaakin sitten vakuutella itselleen polkiessaan vuorenrinnettä ylös syksyisessä kaatosateessa.

Matkan tarkoitus

Monesti pitkillä pyörämatkoilla on jokin erityinen tarkoitus tai tavoite: vedonlyönti, pitkäaikaisesta sairaudesta tervehtyminen, terveiden elämäntapojen aloittaminen, tärkeäksi koetun asian mainostaminen tai muu vastaava syy. Selkeä tarkoitus tai tavoite motivoi, joten sen merkitystä ei pidä aliarvioida – ennenaikainen kotiin palaaminen tulee pitkällä pyörämatkalla vääjäämättä jossain vaiheessa mieleen.

Itselläni ei ole 10 vuoden yliopisto-opiskelujen päättymistä ihmeellisempää syytä lähteä matkalle. Valmistuminen on syy ainoastaan matkan pituudelle, koska pyörämatkailen muutenkin joka vuosi. 10 000 kilometriä on suunnilleen saman verran kuin yleensä pyöräilen koko vuoden aikana. Hiukan täytyy tosin jo ennen matkaa hikoilla, sillä viimeisetkään harjoitustyöt eivät aivan itsestään valmistu.

Ehkä matkassa onkin kyse itsensä haastamisen lisäksi protestista jatkuvaa tehostamista ja kulutuksen lisäämistä kohtaan: elämällä vaatimattomasti toimii itse esimerkkinä muille. Oma haasteensa on kertoa siitä inspiroivasti. Blogiin kirjattu matkakertomus jää helposti päiväkirjamaiseksi selostukseksi – usean tunnin polkemisen ja teltan pystytyksen jälkeen ei aina jaksa innostua kirjoittamisesta, etenkin jos vaihtoehtona on syöminen ja lepääminen. Toisaalta blogin on tarkoitus tarjota inspiraation rinnalla myös informaatiota niille, jotka suunnittelevat vastaavanlaista matkaa. Kirjoittaminen on siis tasapainoilua näiden kahden ja henkilökohtaisten tavoitteiden välillä – blogi on tavallaan julkinen matkapäiväkirja.

Näistä lähtökohdista ymmärtänee, että matkan määränpäällä ei ole suurta merkitystä. Sellainen on kuitenkin hyvä olla, koska se motivoi. Suunnitellulla reittivalinnallakaan ei ole erityisiä perusteita. Ideointi sai alkunsa aikaisemmin toteuttamatta jääneestä matkasta. Yhtä hyvin matka olisi voinut suuntautua Itä-Eurooppaan. Itse asiassa harkitsin aluksi rengasreittiä, jolloin lentoakaan ei tarvittaisi. Kotia kohti polkeminen saattaisi olla myös kannustavampaa, etenkin kun kyse on näin pitkästä matkasta. Talven saapumisen takia se edellyttäisi kuitenkin raskasta varustautumista.

Majoittuminen

Teltta-aamu

Majoittumistavalla on suuri merkitys matkalla tarvittavien varusteiden kannalta: leiriytymisvarusteet painavat ja vievät huomattavasti tilaa. Seikka korostuu yksin matkaillessa, jolloin kaikki varusteet on kannettava itse. Toisaalta telttailu on sisämajoitukseen verrattuna halpaa – tai ilmaista, jos telttailee leirintäalueiden sijasta luonnossa. Suomen luonnossa on helppo telttailla jokamiehenoikeuksien ansiosta. Muualla maailmassa vastaavia oikeuksia ei juurikaan ole. Vaihtoehtoina on siis käyttää virallisia leirintäalueita, kysyä lupaa leiriytymiseen tai telttailla ilman lupaa. Leirintäalueissa on tietysti se hyvä puoli, että niissä on useimmiten peseytymis-, pyykinpesu- ja ruuanlaittotilat. Toisaalta leirintäalueet eivät ole aina erityisen viihtyisiä ympäristöjä erinäisten häiriötekijöiden takia. Leiriytyminen saattaa olla myös yllättävän kallista, jos sitä vertaa halvimpiin sisämajoituksiin: Suomessa telttapaikan hinta lienee keskimäärin 15 euroa vuorokaudessa. Jos haluaa matkailla mahdollisimman edullisesti, kannattaa telttailla luonnossa ja peseytyä uimahalleissa.

Sisämajoitus on yleensä telttailua kalliimpaa, mutta leirintävarusteita ei tarvitse kantaa mukana. Periaatteessahan voisi matkailla pelkän luottokortin kanssa. Käytännössä ainakin perusvarusteet, kuten pumppu, rengastyökalut ja varasisäkumi (sekä niiden käyttötaito) kannattaa aina olla mukana. Leiriytymisvälineittä matkaillessa on haasteena jokapäiväinen vapaan majapaikan etsiminen, ellei majapaikkoja sitten ole varannut etukäteen – hankalaa etenkin pitkillä matkoilla. Tiheään asutulla seudulla telttapaikankin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta pääsääntöisesti teltan kanssa on kuitenkin itsenäisempi. Yksi sisämajoituksen huono puoli on se, että pyörän voi joutua jättämään kadulle yöksi. Vahva lukko taas painaa paljon, eikä estä ilkivallan tekijää tai ammattilaisvarasta.

Yksin matkaillessa leirintäalueilla ja sisämajoituksilla on eräs helposti aliarvioitava etu: ne lisäävät sosiaalista kanssakäymistä. Sen suhteen ihmiset ovat tietysti hyvin erilaisia: toiset viihtyvät viikkoja yksin erämaassa, toiset eivät kestä päivääkään ilmaan seuraa. Jotkut lähtevät matkalle saadakseen olla yksin, jotkut pyrkivät jatkuvasti solmimaan uusia tuttavuuksia. Yleensä seuraa kaipaa vieraassa ympäristössä enemmän kuin kotonaan. Jatkuva fyysinen ponnistelu edellyttää myös henkisten voimavarojen täydentämistä. Omaan hotellihuoneeseen lukkiutumista ei voi vielä pitää kovin sosiaalisena. Muitakin vaihtoehtoja on, kuten esimerkiksi Couchsurfing tai pyöräilijöille tarkoitettu vastaavanlainen palvelu Warm Showers. Nämä majoitusmuodot ovat myös yleensä ilmaisia, mutta perustuvat vastavuoroisuuteen.

Pyörämatkailua teltan kanssa.

Yhteenvetona voisi todeta, että varustuksen keventäminen helpottaa pyöräilyä, mutta tekee majoittumisesta vaatimattomampaa, ellei sitten ole valmis maksamaan sisämajoituksesta tai käytä vieraanvaraisuuteen perustuvaa majoitusta. Yleensä majoitus muodostaakin suuren osan matkakustannuksista. Vertailun vuoksi majoituskustannukset Suomessa kolmen kuukauden ajalta olisivat suurin piirtein seuraavat: teltta luonnossa ja peseytyminen uimahalleissa 200 €, teltta leirintäalueella 1350 €, hostelli 2700 € ja hotelli 9000 €. Majoituksen, kuten monen muunkin asian kannalta virkistävää pitkällä pyörämatkalla on vaihtelu. Hyvällä säällä telttailuun riittää kevyt yksikerroksinen teltta tai loue. Periaatteessa pelkkä makuupussikin saattaisi riittää, jos voisi olla varma ettei yön aikana sada. Kannattaa tosin huomioida, että leirillä on myös psykologinen vaikutus: kunnollinen suoja luo turvallisuuden tunnetta. Tätä matkaa varten olen harkinnut hankkivani kevyen ja pieneen tilaan mahtuvan teltan. Matkan aikana sataa melko usein, rannikolla tuulee ja lämpötila voi laskea joinain öinä lähelle nollaa, joten teltan on syytä olla kunnollinen.

Yksin vai ryhmässä?

Yksin pyöräilyssä on etunsa: vauhdin voi päättää itse ja vapauden tunne on suurempi. Toisaalta ryhmässä pyöräilystä on kovassa vauhdissa tai vastatuulessa merkittävää hyötyä peesauksen mahdollistaman pienemmän ilmanvastuksen ansiosta. Kokematon pyöräilijä tietysti hyötyy muutenkin kokeneiden matkakumppanien seurasta. Vaikka matkalle lähtisikin yksin, tapaa sen aikana yleensä muita pyörämatkailijoita. Suomessa pyörämatkailijoita näkee etenkin kesän ulkopuolella harvoin, mutta eteläisemmässä Euroopassa kohtaamiset ovat jo suuremman väestöntiheydenkin takia todennäköisempiä.

Matkapyörä

Tein viime kesänä kahden viikon pyörämatkan varusteineen 43 kiloa painavalla citymaastopyörällä. 11 ajopäivän ajalta lasketut päivittäiset keskiarvot olivat: matka 114 kilometriä, ajoaika 5½ tuntia ja nopeus 20,6 km/h. Näistä sain laskemalla selville pyöräilyni keskimääräisen rasituskuorman, joka oli 125 wattia. Se vastaa kevyttä hölkkäämistä. Keskimäärin 5½ tunnin päivittäinen ajoaika on muodostunut jaksamisen kannalta sopivaksi.

Tästä ei pyörämatkailu enää kevene.

Entä jos matkailee maantiepyörällä? Kuinka paljon pidemmälle silloin pääsee samassa ajassa? Kevyttä hölkkää vastaavalla rasituksella pyöräilynopeus olisi laskurin mukaan 26,4 km/h. Päivässä etenee siis 145 kilometriä. Maantiepyörää ei ole tarkoitettu tavaroiden kuljettamiseen, mutta sillä voi "luottokorttimatkailla" ilman leirintävarusteita. Toinen vaihtoehto on matkailla ultrakevyesti hyvin kevyiden leirintävarusteiden kanssa. Kolmas vaihtoehto on käyttää peräkärryä, mutta se hidastaa vauhtia ja aiheuttaa muita hankaluuksia.

Telttailu on halvin ja itsenäisin tapa majoittua, mutta ultrakevyesti matkailemalla välttyy raskaiden varusteiden kuljettamiselta. Huonon sään sattuessa voi turvautua sisämajoitukseen. Länsi-Eurooppa on tiheään asuttua seutua ja palveluita on paljon. Ultrakevyesti matkaillessa joutuisi mahdollisesti tulemaan toimeen ilman ruuanlaittovälineitä, joten vaihtoehtoina olisi joko säännöllinen ateriointi ravintoloissa (kallista) tai tyytyminen kylmään ruokaan (mautonta).

Ultrakevyt varustus vaikuttaa pienistä haasteista huolimatta järkevimmältä tavalta pyörämatkailla Länsi-Euroopassa. Kallista maantiepyörää ei tee silti mieli ottaa mukaan. Sen joutuisi jättämään asioidessa vartioimatta, ja kunnollinen lukko taas painaa paljon. Herkän hiilikuiturungon kuljettaminen lentokoneessa ei sekään houkuttele. Maastopyörä taas on hidas, eikä sen tukevuudesta ole kevyellä kuormalla suurta hyötyä. Parhaaksi vaihtoehdoksi jää siis hybridin muuttaminen matkapyöräksi. Suora ohjaustanko kannattaisi vaihtaa kippurasarviseen ohjaustankoon, koska se on maantieajossa mukavampi. Samalla ajoasennon saisi matalammaksi, joten nopeus olisi lähes maantiepyörän luokkaa, arviolta 25 km/h. Tällä vauhdilla pyöräilisi 78 päivässä 10 725 kilometriä.

Matkan pituus ei kuitenkaan ole pääasia – pyöräilyn mielekkyys on. Koska 125 watissa ei vielä olla fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla, on suurin haaste pitää riittävä motivaatio yllä. Pyöräilyn on siis oltava mahdollisimman sujuvaa: polkeminen on helpointa kun sitä ei ajattele. Pyöräilyn ergonomia on tärkeää. Itselle sopiva satula on varmaankin matkapyörän tärkein osa, mutta myös kädet voivat puutua. Maantiepyörän ohjaustanko tarjoaa kädelle luonnollisemman otteen kuin suora ohjaustanko. Perhostangossa on maantiepyörän ohjaustangon tavoin useita otemahdollisuuksia, mutta ajoasento on pystympi ja leveämpi, mikä aiheuttaa suuremman ilmanvastuksen. Kaikille maantiepyörän ohjaustanko ei matalan ajoasennon takia edes sovi, jolloin perhostanko on hyvä vaihtoehto. Matkapyöräilyssä on tärkeintä, että otetta pystyy muuttamaan. Tässä auttavat myös suoran tangon päihin kiinnitettävät nousukahvat.

Vasemmalla suora ohjaustanko nousukahvoilla, keskellä maantiepyörän ohjaustanko ja oikealla perhostanko.

Ajankohta

Todennäköisin ja ehkä ainutkin tilaisuus tehdä matka tänä vuonna olisi syyskuun alusta marraskuun loppuun, ehkä jopa joulukuuhun asti osuva ajanjakso. Ennen kesää näin pitkä matka on tuskin mahdollinen opiskelujen takia, kesällä on tehtävä töitä ja syyskuussa ilmat alkavat taas kylmetä. Suunta olisi siitä johtuen pohjoisesta etelään, koska silloin ei tarvitsisi kuljettaa montaa vaatekerrastoa mukana.

Reitti

Pyöräily voisi alkaa Ruotsista, kulkea Tanskan, Saksan, Alankomaiden, Belgian, Ranskan, Espanjan ja Portugalin kautta päättyen Italiaan, josta lentäisin kotiin. Mahdollisesti voisin jatkaa esimerkiksi Kreikkaan asti. Joka tapauksessa alkupään reitti noudattelisi jo vuonna 2011 kavereiden kanssa suunniteltua matkaa, josta jouduin harmikseni jättäytymään töiden takia pois. Matkalla on muun muassa useita pyöräilyn kannalta edistyksellisiä kaupunkeja, joissa olisi päästävä pyöräilemään. Suurpiirteisesti hahmoteltu reitti on tällä hetkellä vajaat 9000 kilometriä pitkä, mutta pyörämatkaillessa tulee aina ennalta-arvaamattomia lisäkilometrejä. Lisäksi kuten reitin korkeusprofiilista voi nähdä, osa Espanjasta on vuoristoista, joten yli 100 kilometrin päivämatkat eivät välttämättä ole aina mahdollisia.  Etenkin matkan loppupää on vielä hyvin epävarma, mutta niin on oikeastaan koko matkakin... No, toivossa on hyvä suunnitella – pyörämatkan suunnittelu on joka tapauksessa jokavuotinen kevättalven piriste :)

Tarkan reittisuunnitelman tekemistä hyödyllisempää on tutustua etukäteen yleispiirteisesti hahmotellun reitin ominaispiirteisiin ja sen varrella oleviin kiinnostaviin kohteisiin. Tässä Google Earth kohdepisteineen on kätevä. Street Viewissä voi vilkuilla maisemia etukäteen, mistä on erityistä hyötyä arvioitaessa reitin soveltuvuutta pyöräilyyn.

Kerään alle tietoja reitistä maittain lajiteltuna.

Ruotsi (1000 km, 7-8 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 10

-Maasto: melko tasaista, metsäistä

-Huomioitavaa: Malmöstä Kööpenhaminaan johtava Juutinrauman silta on ylitettävä junalla tai bussilla.

Tanska (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 10, Tanskan pyörämatkailureitit N6, N8 ja N9
-Maasto: melko tasaista, avointa
-Huomioitavaa: reitillä N8 kaksi lossia, oikaisumahdollisuus Saksaan Rødbyhavnista lyhentää matkaa vajaat 200 km

Saksa (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 3/12
-Maasto: melko tasaista, avointa

Alankomaat (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 12
-Maasto: tasaista
-Huomioitavaa: pyöräilykaupunki Groningen

Belgia (150 km, 1-2 ajopäivää)
-Reitti: ?
-Maasto: tasaista
-Huomioitavaa: pyöräilykaupunki Gent

Ranska (2000-2500 km 16-20 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 4/1/8
-Maasto: vaihtelevaa

Espanja ja Portugali (3500-4000 km, 27-31 ajopäivää + vuoristolisä)
-Reitti: EuroVelo 1/3/8
-Maasto: paikoin vuoristoista

Italia (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 8/5
-Maasto: vaihtelevaa

Suunittelun työkalut

Suunnittelun työkaluna olen käyttänyt alustavasti Bikemap-karttapalvelua. Magneetti-kuvakkeesta päälle kytkettävä reititys ei valitettavasti osaa hyödyntää OpenCycleMapiin perustuvia pyöräilyreittejä, vaikka ne saakin valittua valikosta karttapohjaksi. Reitin yksityiskohtainen suunnittelu edellyttää siis paljon käsityötä. Siltojen kohdalla kannattaa suosiolla kytkeä reititys pois käytöstä. Bikemapia ei ole ilmeisesti tarkoitettu pitkien matkojen suunnitteluun, koska se osaa näyttää reitin etappien kilometrimäärät vain 999 kilometriin asti. Yli 10 000 kilometriä pitkiä reittejä sillä ei  pysty edes tekemään. Jo parin tuhannen kilometrin reitit hidastavat kartan toimintaa selvästi.

Pitkän reitin jakaminen osiin on joka tapauksessa pakollista, jos reitin aikoo ladata navigaattoriin. Olenkin yleensä suunnitellut ennen matkaa suurpiirteisen reitin ja tehnyt matkan aikana tarvittaessa tarkempia päiväkohtaisia suunnitelmia. Yleensä tosin tyydyn syöttämään navigaattoriin päivämatkan määränpään tai välietapin ja noudattamaan navigaattorin omaa reititystä. OpenCycleMap on saatavilla myös Garminin navigaattoreihin. Ainakin oma Nüvi 550 osaa reitittää pyöräteitä pitkin, mutta pyörämatkailureittejä sekään ei käsittääkseni ota huomioon. Niitä on silti mahdollista seurata navigaattorin ruudulta.

Bikemapia monipuolisempi, mutta myös osin puutteellinen vaihtoehto matkan suunnitteluun on Google Earth. Se osaa esimerkiksi näyttää reitin varrella olevat nähtävyydet, ja siihen on mahdollista ladata monenlaista lisätietoa. OpenCycleMapin pyöräilyreitit ovat saatavilla myös Google Earthiin, mutta sekään ei osaa reitittää pyöräilyreittien mukaan. Itse asiassa reititystyökalulla luotua reittiä ei käsittääkseni pysty edes muokkaamaan, kuten Google Mapsissa. Jos haluaa noudattaa pyöräilyreittejä, joutuu reitin siis joka tapauksessa suunnittelemaan ensin Bikemapilla. Myös Google Mapsissa on nykyään pyöräilytoiminto. Se tuntee tosin vain pyörätiet, eikä siihen saa käsittääkseni pyörämatkailureittejä edes näkyviin. Google Earthiin voi tuoda muualla suunniteltuja reittejä, joista se pystyy muodostamaan yksityiskohtaisen korkeusprofiilin. En ole toistaiseksi löytänyt yhtä karttapalvelua, joka osaisi kaikki nämä toimenpiteet.
 
Taustatietoa Euroopan tärkeimmistä pyörämatkailureiteistä tarjoilee EuroVelo-sivusto. Valitettavasti reitit on esitetty sivustolla vain yleispiirteisesti, ja reittien yksityiskohtaiset linjaukset on etsittävä yksitellen, sikäli kun niitä on edes saatavissa. OpenCycleMapissa punaisella merkityt kansalliset pyöräilyreitit ovat tosin osittain samoja. Periaatteessa tärkeät pyörämatkailureitit pitäisi olla merkitty maastoon kylteillä. Käytäntö on osoittanut, että monesti täytyy turvautua navigaattoriin, karttaan tai avun kysymiseen. Eksyminen ei ole välttämättä toivottavaa, jos on illan pimetessä ja saderintaman lähestyessä löydettävä äkkiä majapaikka. Toisaalta eksymällä löytää toisinaan yllättäviä ja mielenkiintoisia asioita.

Sää

Pyörämatkalla on suurimman osan ajasta säiden armoilla. Siksi ennen pitkää matkaa kannattaa tutustua säätilastoihin – erityisesti, jos varusteiden määrä on karsittava minimiin. Alla olevassa taulukossa on esitetty joidenkin reitin varrella olevien kaupunkien lämpötilojen ja sademäärien keskiarvot. Päivisin on sopivan viileä, mikä vähentää hikoilua – hyvä asia, jos peseytymään ei pääse joka päivä. Shortseissa tarkenee silti, jos polkee tarpeeksi rivakasti. Öisinkin lämpötilat pysyttelevät keskimäärin +10 asteessa, mutta noin +4 asteeseen on syytä varautua. Sadepäiviä on ikävä kyllä kolmasosa koko matkan ajasta, mikä saattaa vuoristojen tavoin lyhentää päivämatkoja.

kuukausi	kilometriä	kaupunki	päivälämpötila	yölämpötila	sadepäiviä	sademäärä
syyskuu	0	Tukholma	15,1	9	10	55
syyskuu	1000	Kööpenhamina	16,7	9,8	10	60
syyskuu	1500	Hampuri	17,9	9,6	11	68
syyskuu	2500	Amsterdam	18,8	10,6		85
syyskuu	3000	Caen	19,7	10,6	9,2	61
lokakuu	4000	Bordeaux	18,8	9,5	11,3	94
lokakuu	4500	Bilbao	20,8	10,8	11	121
lokakuu	5000	Porto	20,7	12,2	14	158
marraskuu	6500	Málaga	20	10,8	5	95
marraskuu	7500	Barcelona	17	8,1	5	58
marraskuu	8000	Nizza	16,6	9,2	7	104
marraskuu	8500	Rooma	15,9	6,9	10	115
		keskiarvot →	18,2	9,8	9,4	89,5

Rannikolla tuulee usein navakasti. Yleisin tuulensuunta lienee mereltä päin, eli pääosin lännestä. Tuulisuuskartasta näkyy, että tuulisinta on Tanskassa, Saksassa, Alankomaissa, Belgiassa sekä Ranskan pohjois- ja etelärannikoilla.

Näillä matkaeväillä pääsin alkuun, loput nautin toivottavasti jossain päin Länsi-Eurooppaa :P

12.7.2012 Kalajoki-Oulu

Kalajoen hiekkasärkät

Matkan viimeisenä päivänä ei ennusteen mukaan pitänyt enää sataa, mutta kuinka ollakaan, heräsin taas aamulla ropinaan. Olin tietysti jättänyt pyykit pyörän päälle kuivumaan. Tosin ilma oli taas ollut koko yön niin kostea, etteivät pyykit olisi kuitenkaan kuivuneet kunnolla. Hoidin aamutoimet ripeästi, sillä edessä oli pitkä loppuponnistus. Viimeiltainen usva oli tiessään, ja hiekkasärkät näyttäytyivät koko komeudessaan. Ehdin ihastella maisemia vain ohimennen, sillä Ouluun oli ehdittävä hyvissä ajoin ennen junan lähtöä.

Pyhäjoki

Matka jatkui vilkasliikenteistä 8-tietä pitkin Raaheen, jossa pidin ensimmäisen kunnon evästauon. Kuten monta kertaa aikaisemminkin, kaupan edessä aterioidessani ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään varusteitani ja kyselemään matkastani. Monesti kysyjän ilme on näkemisen arvoinen, kun kerron polkeneeni Espoosta asti.

Siikajoen Varessäikkä

Raahen jälkeen poikkesin 8-tieltä pohjoiseen lähemmäs rannikkoa hiljaisemmille teille. Merta ei edelleenkään näkynyt puiden takaa. Ainoa poikkeus oli Siikajoen Varessäikkä, jossa oli pienvenesatama, hiekkaranta ja kaksi tuulivoimalaa. Voimaloiden suuntauksesta näin, että tuuli oli kääntynyt vastaiseksi. Pohjanmaalle tyypillisiä suoria teitä on hieman puuduttava polkea vastatuuleen. Toisaalta mäet ovat mitättömiä Etelä-Suomeen verrattuna.

Oulun kaupunginkirjasto ja -teatteri

Kuten olen aikaisemminkin huomannut, alkaa usein noin 140 kilometrin paikkeilla tuntua väsymys, ja niin kävi nytkin. Lisäksi reisiä alkoi jo puuduttaa 10 lähes pekkäisen ajopäivän kuormitus. Määrätietoinen nesteen ja energian tankkaus auttoi kuitenkin jaksamaan matkan viimeiset kilometrit. Lähes koko matka Lumijoelta Ouluun oli pyörätietä, joten ruuhkaisilla valtateillä ei tarvinnut enää polkea. Oulussa suuntasin heti rautatieasemalle, josta kävin hakemassa lipun yöjunaan. Koska junan lähtöön oli vielä muutama tunti aikaa, kävin peseytymässä uimahallissa. Seuraavat pari tuntia menikin sitten energiavajausta korjatessa, ensin pizzalla ja sen jälkeen omilla eväillä.

Miniteltta yöjunassa

Raskaan pyörän nostaminen junaan onnistui konduktöörin avustuksella. Pikajunissa pyörät nimittäin mahtuvat laukkuineen tavaratilaan. (Uusissa IC-junissa pyörät on nostettava telineeseen ilman laukkuja ja Pendolinoissa pyöriä ei voi kuljettaa ollenkaan.) En varannut makuupaikkaa, koska arvelin olevani tarpeeksi väsynyt nukahtamaan vaikka seisaaltani. Junan lähdettyä yritin vielä kirjoittaa tämän blogitekstin valmiiksi, mutta seuraavana päivänä luonnosta lukiessani totesin, että ajatus ei junassa enää ollut oikein luistanut...

Ajettu matka: 174,7 km
Ajonaikainen keskinopeus: 21,8 km/h
Ajoaika: 08:01

Päivän energiankulutus (arvio): 8 h pyöräily n. 4000 kcal + perustarve 1500 kcal = 5500 kcal

Päivän aikana juodut nesteet (arvio 4-5 l): 1,2 l itse tehtyä urheilujuomaa (sis. 6 dl vettä, 1,5 rkl hunajaa, 1/5 tl suolaa, yhden sitrushedelmän mehut), 3 dl kaakaomaitoa, 4 dl limsaa ja loput vettä.

Päivän aikana syödyt ruuat (arvio 4900 kcal): 6 palaa täysjyvänäkkileipää, lautasellinen kaurapuuroa, 4 myslipatukkaa, banaani, 100 g hunajaa, 2 dallaspullaa, 200 grammaa perunarieskaa, pannupizza, 200 g pähkinähedelmäsekoitus, 100 g suklaata (Huom. tämä ei ollut tavallinen eikä suositeltava ruokavalio — yleensä pizzan tilalla oli soijapasta ja muitakin herkkuja vähemmän.)

Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1702767 
Koko reitti Espoosta Ouluun: http://www.bikemap.net/route/1702849

11.7.2012 Kokkola-Kalajoki

Sade oli jatkunut läpi yön eikä hellittänyt vielä aamullakaan. Kaiken lisäksi aamulla oli pahoinvointia, joten aloin jo harkita matkan keskeyttämistä ja kotiinpaluuta. Aamupalan jälkeiset päivänokoset kuitenkin paransivat oloa niin, että päätin vielä jatkaa. Tosin oli jo iltapäivä kun pääsin lähtemään, joten päivämatkasta tulisi tavallista lyhyempi. Onneksi sade lakkasi samaan aikaan kun lähdin polkemaan kohti Kalajokea.

Kokkolasta pääsi melko pitkälle pyöräteitä pitkin, mutta aikanaan oli siirryttävä vilkkaalle 8-tielle. Himangan kohdalla tein kuitenkin pienen maisemakierroksen sisämaahan päin, sillä aurinkokin oli alkanut taas porottaa. Ajoin Siiponjoen vartta, jonka varrella olevat mäntykankaat toivat vaihtelua näkymiin. Lopulta oli kuitenkin palattava takaisin 8-tielle, jonka varrella oli seuraava leiripaikka, Kalajoen hiekkasärkät. Saapuessani mereltä työntyi usvaa niin, ettei hiekkarantaa kauemmas voinut juuri nähdä. Paikka oli selvästi suurin leirintäalue, jossa olin käynyt, ja siten oiva päätös matkan leirintäaluekierrokselle. Seuraavana päivänä olisi nimittäin tarkoitus polkea matkan viimeinen etappi, 150 km Ouluun, josta palaisin yöjunalla Helsinkiin.

Ajettu matka: 72,9 km

Ajonaikainen keskinop.: 20,1 km/h

Ajoaika: 03:37


Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1702804

10.7.2012 Uusikaarlepyy-Kokkola

Aamu oli sateinen ja telttakaaret taipuivat tuulessa huolestuttavan paljon. Niinpä pakkasin märän teltan pussiinsa ja lähdin polkemaan sateessa kohti Kokkolaa. Tuuli oli kaiken lisäksi vastainen, ja märillä hiekkateillä renkaat eivät rullanneet yhtä hyvin kuin asfaltilla. Keskinopeus olikin selvästi hitaampi eikä valokuviakaan tullut paljoa näpsittyä. Toisaalta saaristotiet olivat yhtä metsäisiä kuin edellisenäkin päivänä, joten kuvattavaa ei paljoa ollutkaan.

Pietarsaari vaikutti mielenkiintoiselta matkakohteelta, mutta sateessa en siellä jaksanut kauaa pyöriä. Kokkolan leirintäalueen etsimisestä muodostui oma seikkailunsa, kun navigaattori halusi ohjata metsän läpi, eikä oikeita teitä tahtonut löytyä. Leirintäalueen katuosoitteessa näytti olevan pelkkää metsää, mutta koordinaattien avulla suunnistaminen tuotti lopulta tulosta. Lähes koko ilta ja yö olivatkin sitten sateisia, joten pyykkien kuivumisesta oli turha haaveilla.

Ajettu matka: 82,2 km
Ajonaikainen keskinopeus: 17,6 km/h
Ajoaika: 04:39

Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1702800

9.7.2012 Vaasa-Uusikaarlepyy

Sunnuntaina pidin Vaasassa lepopäivän. Maanantaina jatkoin matkaa, tosin tällä kertaa hieman erilaisin suunnitelmin. Nokialla hajonneen vanteen takia yksi ajopäivä oli mennyt hukkaan, joten pyörämatkan päätöskohdetta oli muutettava. Niinpä otin uudeksi tavoitteeksi Oulun, johon olisi ehdittävä torstai-iltaan mennessä. Päätökseen vaikutti myös alkavan viikon sääennuste, joka näytti selvästi synkemmältä kuin matkan ensimmäisen viikon aurinkoinen sää.

Huonosta ennusteesta huolimatta viikon ensimmäinen päivä oli vielä osittain aurinkoinen, joskin tuuli oli yltymässä. Reitti Vaasasta Uuteenkaarlepyyhyn näytti kartalla olevan lähes pelkkää saaristomaisemaa, mutta todellisuudessa teiden ympäristöt olivat niin pusikkoisia, ettei meren läheisyyttä voinut aistia kuin muutamassa vesistön ylityskohdassa. Sen sijaan paikallisiin nähtävyyksiin kuuluivat lukuisat turkistarhat, mutta myös hyvin hoidetut pihat ja rakennukset. Tiet olivat edelleen pääosin suoria ja tasaisia.

Oravaisten taistelutanner

Illalla leirintäalueelle saapuessani kävi ilmi, että muuten hyväkuntoisella alueella on vain yksi suihku/pyykinpesutila, joka oli tietysti koko ajan varattu. Myös tuuli aiheutti ongelmia teltan kanssa, koska en ollut saanut vieläkään korjattua sen rikkinäisiä telttakeppejä. Vielä hieman voimakkaampi tuuli olisi saattanut luhistaa koko teltan, jolloin seuraavana aamuna olisi ollut ikävä herätä märkien telttakankaiden välistä. Yön aikana alkoi nimittäin sataa kuten oli ennustettukin.

Ajettu matka: 113,3 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,4 km/h
Ajoaika: 05:50

Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1702790

7.7.2012 Kurikka-Vaasa

Yöksi oli luvattu sadetta, ja kenties muutama tippa taivaalta satoikin, mutta lähtiessä paistoi taas tuttuun tapaan aurinko. Tiesin että päivästä tulisi pitkä ja hikinen, sillä tarkoituksenani oli polkea Kyrönjoen vartta Vaasaan asti, siis noin 150 kilometriä. Siellä odottaisi kuitenkin sisämajoitus ja lepopäivä. Reitin varrella oli myös Ilmajoki, jossa olin ollut muutama vuosi sitten yhden kesän töissä. Niinpä poljin entisen työmatkani vielä kerran todetakseni, että juuri mikään ei ollut muuttunut.

Malkakoski

 Seinäjoelta kävin ostamassa uuden kaasupullon retkikeittimeeni, ja pakkohan siinä oli sitten ryhtyä kokkailemaan heti kaupan pihassa. Samalla alkoi pilvistyä, joten aloin jo henkisesti varautua ensimmäiseen sadepäivään. Ehdin kuitenkin Ylistaroon asti ennen kuin alkoi ropista kunnolla, jolloin vaihdoin sadevaatteet ylle. Vaikka ne uusina ja laadukkaina hengittävätkin hyvin, niin yli 20 asteen lämpötilassa ei kovin mielellään takkia ja pitkiä housuja päällensä pue kun on tarkoitus harrastaa rasittavaa liikuntaa. Uudet vaatteet toimivat kuitenkin loistavasti, ja matkanteko jatkui sateessa ilman suuria ponnisteluja. Vähässäkyrössä sadekin loppui, joten iltapyöräily sujui Vaasaan asti ongelmitta. Navigaattori näytti päivän pyöräilymatkaksi tasan 150 kilometriä.

Ajettu matka: 150 km
Ajonaikainen keskinopeus: 21,2 km/h
Ajoaika: 07:03

Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1702810

6.7.2012 Ikaalinen-Kurikka

Aamulla teltassa oli niin kuuma, että hiki virtasi jo ennen kuin päivän polku-urakka oli ehtinyt alkaakaan. Lähtövalmistelujen taustamusiikkina sain kuulla leirintäalueella olleen saksalaisen nuoriso-orkesterin harjoittelua. Pääsin lähtemään matkaan keskipäivällä edelleen aurinkoisessa säässä.

Parkanoon päästyäni huomasin, että maasto oli tasaisempaa ja metsää oli enemmän kuin mihin olin Tampereen ympäristössä tottunut. Kihniöltä tarttui mukaan poikkeuksellisen innokkaita paarmoja, jotka jaksoivat pörrätä ympärillä vaikka vauhtia oli välillä lähes 30 kilometriä tunnissa. Tie Kihniöltä kulki metsien ja turvetuotantoalueiden keskellä, kunnes saavuin vilkkaalle kolmostielle. Heti Etelä-Pohjanmaalle saapuessani maisemat muuttuivat avoimiksi. Valtatien myötäisesti oli pitkän matkaa hiljainen ja leveä sivutie, joten liikenteestäkään ei ollut enää haittaa. Myötätuulen siivittämänä keskinopeus nousi selvästi. Toisaalta tiet olivat suoria ja yllätyksettömiä.

Saavuin Kurikkaan hiljaiselle ja siistille leirintäalueelle illansuussa. Mainoksen mukaan leirintäalueen piti tosin sijaita jylhissä kanjonimaisemissa, mutta ympäristö oli niin pusikoitunut, ettei kuvaus aivan vastannut totuutta.

Ajettu matka: 127 km
Ajonaikainen keskinopeus: 22,5 km/h
Ajoaika: 05:39

Päivän aikana poljettu reitti: http://www.bikemap.net/route/1686161