Juhannuspyöräily

Juhannusaaton sää oli lähes täydellinen: aurinkoista, +24 astetta lämmintä ja vain heikkoa tuulta. Niinpä vietin keskikesän juhlaa taas tapojeni mukaan saunan sijasta satulassa hikoillen. Hieman perinteistä poiketen reitti päättyi tällä kertaa Raision sijasta Vihtiin kaverien mökille, jossa ehdin myös hetken ihmetellä normaalien ihmisten juhannuksenviettoa. Mökille päästäkseen piti kuitenkin kääntää kampea 161 kilometrin edestä, sillä reitti lähti Espoosta ja kulki Inkoon, Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kautta Vihdin itäosiin.

Ensimmäiset 50 kilometriä Inkooseen poljin harrastusta innokkaana aloittelevan intialaiskaverin seurassa, josta hän palasi suunnitelman mukaisesti omin toimin ja voimin takaisin Espooseen. Juhannuksen menoliikenne oli vilkasta, mutta onneksi tiellä 51 on leveä piennar. Siitä huolimatta yksi vaaratilanne koettiin, kun eräs autoilija ohitti meidät arviolta parin kymmenen sentin päästä, vaikka väistötilaa olisi ollut monen auton leveydeltä. (Kuvan auto ei liity tapaukseen.) Juhannusaattona pyöräillessä mielessä pyörii aina pieni pelko siitä, että kaikki eivät välttämättä malta nauttia mökkioluitaan vasta perillä...

Inkoosta jatkoin yksin kohti Karjalohjaa, tallentaen samalla Inkoon maisemia kaverini diplomityötä varten. Kamera toisessa kädessä vaihteiden räplääminen oli hieman haastavaa, ja niinpä mieleeni juolahti taas idea ohjaustankoon kiinnitettävästä kameratelineestä, joka olisi fillarimatkoilla näppärä apuväline. Jatkuva pysähtely kun katkaisee ikävästi maantiellä pyöräillessä saavutettavissa olevan flow-tilan. Inkoosta päästyäni saatoin vihdoin vaipua tähän maantietranssiin, ja fillarointi alkoi sujua kuin tanssi. Onneksi heräsin Mustion kohdalla miettimään, minne olinkaan menossa, ja miten sinne pääsee. En ollut nimittäin suunnitellut reittiä kokonaisuudessaan kartalla, ja mökin osoitekin oli unohtunut tallentaa navigaattoriin. Sään ollessa mitä mainioin aloin haaveilla yhä lännempää kiertämisestä, mutta epävarmuus vesi- ja eväsvarastojen riittämisestä sai pitäytymään alkuperäisessä, alle 200 kilometrin tavoitteessa.

Karjalohjan tiet olivat miellyttävän hiljaisia, mutta ainoan auki olevan taukopaikan ohittaminen osoittautui virheeksi, sillä seuraava löytyi vasta 50 kilometrin päästä Vihdistä. Vesi oli jo loppu kun saavuin jäätelökioskille, jossa olisi ollut tarjolla ties mitä herkkuja, mutta jostain käsittämättömästä syystä ostin sieltä vain kahden desilitran mehun. Sokeriliemi siivitti menoa vartin verran, ja viimeiset pari kymmentä kilometriä vierivät toinen toistaan hitaammin. Mökille päästyäni huomasin, että aloin olla jo valtaväestön juhannuskuntoa vastaavassa tilassa vaikken ollut ehtinyt korkata ensimmäistäkään olutpulloa. Onneksi ruokahuolto pelasi ja mökkijuhannus saatiin alkuun hyttysten ininän saattelemana.

Juhannuspäivänä polkaisin vielä loput 50 kilometriä takaisin Espooseen, jotta ehtisin kotiin ennen lähestyvää saderintamaa. Ajoitus oli lähes täydellinen sillä matkan loppupäässä alkoi jo tihkuttamaan.

Juhannuspyöräily ei mökkeilyä lukuun ottamatta juurikaan poikennut tavallisesta viikonloppulenkistä. Päätin kuitenkin kirjata sen tähän blogiin muistutuksena maantiepyöräilyn hienoudesta. Sitä kun ei voi ymmärtää pyöräillessään kaupungin ruuhkaisilla kaduilla. Hiljaisilla ja sileäpintaisilla maanteillä kiitäessä on mahdollista saavutta aivan toisenlainen tunne kuin jatkuvaa pysähtelyä ja väistelyä vaativassa reunakivihelvetissä. Harmillista kyllä, maantietaivaaseen ehtii oikeastaan vain viikonloppuisin, sillä maantielenkki edellyttää täällä aina lisäksi pakollista 40 kilometrin kaupunkiajoa.

Onneksi kesäloma lähestyy, ja heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa aionkin kuluttaa Etelä-Suomesta Lappiin johtavia teitä toivoen, että matka ei pääty tälläkään kertaa kolariin vaan Kolariin. Sieltä aloitimme ja sinne päätimme tasan kaksi vuotta sitten muun muassa Jäämeren rannikkoa pitkin  pyöräillyn matkan, jota myös tässä blogissa seurattiin. Tällä kertaa onkin tarkoitus polkea väli, joka viimeksi oikaistiin junalla. Matkasta kerrotaan lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Talvipyöräily

Talvipyöräilyllä tuntuu edelleen olevan hieman extreme-urheilun maine, ja sanan kuuleminen saa helposti ennakkoluulot heräämään. Rauhallinen polkeminen pikkupakkasessa auratulla tiellä ei mielestäni kuitenkaan vaadi kovia ponnisteluja tai erikoisvarusteita. Teiden auraamattomuus on yleensä pakkasta suurempi haaste. Pyöräilyolosuhteet ovat itse asiassa hankalimmat silloin, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle, tietä ei ole aurattu ja lumi muuttuu sohjoksi. Kun sohjo pääsee jäätymään, muodostuu jäisiä uria. Tällöin täytyy nastarenkaillakin polkiessa olla varovainen. Onneksi ainakin tänä talvena näitä kelejä on ollut vähän.

Talvipyöräilyyn ei siis välttämättä tarvitaan mitään erityisvarusteita, mutta kieltämättä ne helpottavat talvipyöräilyn harrastamista. Esittelen seuraavaksi omien kokemusten kautta hyväksi todettuja varusteita. Tärkeimmät näistä ovat oikeanlainen vaatetus ja talvirenkaat.

Polkupyörät

Käytän talvisin kahta pyörää: jäisillä ja hyvin auratuilla teillä hybridiä ja lumisilla keleillä citymaasturia. Hybridissä on jäykkä alumiinirunko ja kapeahkot renkaat, joten aurauksesta syntyneet epätasaisuudet tekevät polkemisesta hieman epämiellyttävää. Citymaasturin teräsrunko ja leveämmät renkaat suodattavat paremmin epätasaisuuksia, joten sitä tulee käytettyä enemmän lumiseen aikaan, vaikka pyörä onkin muuten raskaampi polkea. Leveät renkaat ja pienet vaihteet mahdollistavat etenemisen huonostikin auratuilla teillä, tosin renkaat voisivat olla tähän tarkoitukseen järeämmätkin. Olen myös aikoinaan polkenut talvisin ns. mummopyörällä, jossa ei ollut talvirenkaita. Kunhan tiet oli aurattu, niin eteenpäin kyllä pääsi. Jäisellä tiellä piti tosin olla hyvin varovainen.

Talvipyörät: vasemmalla hybridi ja oikealla citymaasturi. Hybridin renkaat ovat Schwalbe Marathon Winterit kokoa 35-622 ja citymaasturin Nokian W106:t kokoa 47-559.

 

Renkaat

Hyvin auratulla tiellä talvirenkaiksi käyvät melkein mitkä tahansa renkaat, kunhan niissä on edes vähän kuviota. Karkeasta kuviosta on hyötyä, jos tie on auraamaton. Leveät renkaat pehmentävät aurauksesta ja lumen pakkaantumisesta aiheutuvia epätasaisuuksia. Niissä on myös suurempi kontaktipinta tiehen, mistä on hyötyä etenkin talvella kitkan ollessa muutenkin vähäinen. Olen kuullut väitteitä siitä, että kapeat renkaat pureutuvat paremmin lumeen, mutta itse ainakin pidän leveyden tuomaa hyötyä suurempana. Pitoa ja pehmeyttä voi lisätä laskemalla renkaiden ilmanpainetta. Kova pakkanen tosin vähentää painetta jo itsessäänkin. Tyhjillä renkailla on hieman raskaampi polkea, mutta täyteen pumpattu rengas saattaa sutia tyhjää, jos lunta on paljon. Nastat on usein sijoitettu renkaan keskilinjan ulkopuolelle, joten täyteen pumpatussa renkaassa ne eivät suoraan ajettaessa välttämättä kosketa kunnolla tien pintaa. Tästä on etua, jos tie on sula, koska se vähentää nastojen kulumista ja renkaan kitkaa. Jäisellä pinnalla on taas hyötyä pienistä rengaspaineista, koska nastat koskettavat tehokkaammin tien pintaa.

Nastat eivät juurikaan lisää pitoa lumessa, mutta niistä on huomattavaa apua jäisillä teillä, etenkin kaarteissa ja jarruttaessa. Nastarenkaat ovat pääsääntöisesti kesärenkaita kalliimpia. Kalleimmat nastarenkaat mahdollistavat urheilullisen ajotyylin jäälläkin. Etenkään halvat nastarenkaat eivät kuitenkaan tarjoa kesäkelejä vastaavaa pitoa, joten varovaisuutta täytyy silti noudattaa kaarteissa, viistoilla pinnoilla ja jääurissa. Halvimmissa nastarenkaissa nastat eivät välttämättä kestä montaa kuukautta. Tunnetuissa merkeissä, kuten Nokian, Schwalbe ja Continental ei kuitenkaan yleensä ole suurempia ongelmia kestävyyden suhteen.

Vasemmalla. Kevyesti kuvioitu Schwalbe Marathon Winter (240 nastaa) -nastarengas soveltuu parhaiten auratuille tai jäisille teille. Auraamattomalla tiellä ajoon kuviointi ei oikein riitä. Toisaalta rengas rullaa varsin hyvin. Renkaan sisäpinta kannattaa tarkastaa aina vaihdon yhteydessä, koska ainakin itselläni nastat ovat alkaneet parin vuoden käytön jälkeen porautua sisäpuolelta läpi. Olen suojannut nämä kohdat rikkinäisestä sisäkumista leikatulla palalla, jonka olen liimannut renkaan sisäpintaan nastan kohdalle.

Oikealla. Voimakkaammin kuvioitu Nokian W106 (106 nastaa) -nastarengas soveltuu kohtalaisesti myös lumisille teille, tosin pitoa heikentää melko helposti tukkeutuva kuvio. Nastojen vähäisestä määrästä johtuen pito ei ole jäisillä teillä erityisen hyvä, etenkään kaarteissa, koska nastat on sijoitettu lähelle renkaan keskilinjaa. Toisaalta rengas on varsin kestävä, joten hiekoitussepeli ei mene siitä kovin helposti läpi. Omat renkaani ovat kestäneet useita vuosia. W106 on (ainakin ollut) yksi yleisimmistä tavarataloistakin saatavista nastarenkaista.

Urheilulliseen ajoon on saatavilla karkeammin kuvioituja yli 300-nastaisia renkaita. Itse olen pärjännyt edellä esitellyillä perusrenkailla, koska lumiseen aikaan yleensä hiihdän pyörälenkkeilyn sijaan.

Vaatetus

Rauhallinen hyötypyöräily sujuu tavallisissa talvivaatteissakin, mutta kovalla pakkasella kasvot kannattaa suojata viimalta esimerkiksi huivilla, joka lämmittää samalla myös hengitysilmaa. Kylmä ja kuiva pakkasilma kuivattaa silmiä, mihin auttaa silmä- tai ajolasien käyttö. Kypärää kannattaa käyttää talvellakin, vaikka pipon sovittaminen sen alle voikin osoittautua haasteelliseksi. Itse käytän ohutta kypärämyssyä. Myös juoksu- ja hiihtopipot ovat yleensä tarpeeksi ohuita mahtuakseen kypärän alle. Pyöräilykypäriin on saatavilla myös niiden päälle puettavia suojia, mutta ainakin korvat joutuu lisäksi suojaamaan jollain muulla vaatekappaleella.

Talvipyöräilyä urheiluna harrastavan tai työmatkoja hikipäissään polkevan kannattaa miettiä vaatetus tarkemmin. Toppatakkiin ei kannata pukeutua, vaan käyttää mieluummin samaa takkia kuin syksylläkin, mutta väliasulla täydennettynä. Väliasu siirtää kosteuden ulompiin kerroksiin ja hengittää paremmin kuin paksu toppatakki. Vaatetus pitäisi itse asiassa mitoittaa siten, että lenkin alussa on hieman kylmä, koska polkiessa tulee kuitenkin lämmin. Ruumiin tuottama lämpö jakautuu epätasaisesti, joten sormet ja varpaat kannattaa suojata kunnolla etenkin kovilla pakkasilla. Kintaat lämmittävät parhaiten, mutta hankaloittavat vaihdevipujen käyttöä. Pyöräilyyn tarkoitettujen kintaiden sormitila onkin tästä syystä "halkaistu" kahtia. Miesten kannattaa suojata myös muut ulokkeensa kylmältä viimalta, joka tulee kovilla pakkasilla yllättävän helposti housujen läpi. Windstopper-vaatteet tai pyöräilyhousut, joissa on tarpeeksi pitkälle eteen ulottuva pehmustus ovat suositeltavia. Talvipyöräilyyn on saatavilla talvipyöräilykenkiä, mutta itse olen pärjännyt tavallisilla pyöräilykengillä ja niiden päälle puettavilla suojilla, joita käytän myös kesäisin suojaamaan sateelta. Kovilla pakkasilla olen lisännyt suojien alle kenkien kärjet peittävät lisäsuojat, koska varpaat jäätyvät aina ensimmäisinä. Kasvot olen suojannut kommandopipolla, ja kypärän alle olen lisäksi pukenut kypärämyssyn. Ajolasit ovat etenkin vauhdikkaassa ajossa pakkasella hyvät suojaamaan silmiä kuivumiselta, mutta pysähtyessä voi tulla ongelmia huurtumisen kanssa. Eristetty juomapullo tai termospullo auttaa pitämään pitkillä lenkeillä tarvittavan nesteen sulana.

Talvikuntopyöräilijän vaatetusta (alkaen ylhäältä vasemmalta): ajolasit, kypärän suojapeite, pyöräilykintaat, kypärämyssy, varvassuojat, kommandopipo ja kenkäsuojat. Mitkään näistä eivät ole rauhallisessa hyötypyöräilyssä välttämättömiä, mutta tuskin haitaksikaan.