Maantiekausi huipentuu perinteisesti syyskuun alussa poljettavaan Tour de Helsinkiin. Tänä vuonna kävin lisäksi elokuun viimeisenä viikonloppuna lämmittelemässä Tallinnassa järjestettävässä Fakto Auto Tallinna Rahvasõit -pyöräilytapahtumassa, josta olin saanut tiedon
Race for the Baltic -itämerenympäripyöräilyssä tapaamaltani virolaiselta kaverilta. Myöhemmin näin virolaista tapahtumaa mainostettavan myös Tour de Helsingin järjestäjien toimesta.
Tapahtumat ovat samankaltaisia: kummatkin ovat osallistujien määrää katsoen ensisijaisesti kuntoajoja, tosin kummassakin on myös kilpasarja. Tietysti osa kuntoajajistakin kilpailee ainakin puolitosissaan, sillä kilpailusarjat vaativat kilpailulisenssin. Kummatkin alkavat kaupungista, ja reitti kiertää maaseutua palaten lopulta takaisin kaupunkiin, tai esikaupunkiin Tallinnan tapauksessa. Erojakin on: Tour de Helsingin pituus on 140 kilometriä, josta vapaan vauhdin osuus on 128 kilometriä. Fakto Auto Tallinna Rahvasõitin pituus on 93 kilometriä, josta vapaan vauhdin osuus on 88 kilometriä. Virolaisessa tapahtumassa on vähemmän kaupunkiajoa, ja reitti on korkeuseroiltaan tasaisempi eli ainakin periaatteessa nopeampi.
Virolaisen tapahtuman osallistumismaksu on suomalaisen harrastajan näkökulmasta melko houkutteleva: noin kolmasosa Tour de Helsingin hinnasta. Kun tähän lisätään halvat laivamatkat, on tapahtumien hinta lähes sama. Kuten vastaavissa tapahtumissa yleensä, ilmoittautumalla aikaisin pääsee halvemmalla mukaan. Ilmoittauduimme toukokuussa neljän hengen joukkueena Tour de Helsinkiin, jolloin hinta oli 47,50 euroa henkilöä kohden.
Viron tapahtumaan ilmoittauduin vasta elokuussa, jolloin hinta oli 22 euroa. Edestakainen laivamatka pyörän kanssa maksoi 44,40 euroa, joten kokonaishinnaksi tuli 66,40 euroa. Pyöräily alkoi vasta klo 13, joten aamulaivallakin olisi ehtinyt, mutta menin Tallinnaan kaverin luokse jo edellisenä päivänä. Matkustin samoilla Linda Linen laivoilla kuin
toukokuisella Viron pyörämatkalla. Nämä nopeat alukset eivät kulje korkeassa aallokossa, joten mahdollisiin muutoksiin kannattaa varautua. Itse asiassa paluulaivani lähti pari tuntia myöhässä teknisen ongelman takia. Pyörän kuljetus oli kuitenkin suhteellisen helppoa ja edullista. Tosin pyörä on syytä kiinnittää kunnolla ettei siihen tule laivan keinuessa kolhuja.
Fakto Auto Tallinna Rahvasõit
Lähdin Tallinnaan osin kokeilumielessä, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta ulkomaiden pyöräilytapahtumista. Seikkailuhalun lisäksi tarkoituksenani oli myös selvittää oma pyöräilykuntoni, jotta tietäisin millä taktiikalla Tour de Helsinkiin kannattaa lähteä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kiertelimme virolaisen kaverin kanssa tutustumassa paikalliseen yöelämään ja nesteytyksestä tuli huolehdittua vähän liiankin hyvin. Onneksi pyöräily alkoi vasta päivällä, joten olo oli lähtiessä jo lähes normaali.
Tapahtumassa oli kolme eri sarjaa: pitkä (90 km), keskipitkä (48 km) ja lyhyt (26 km). Itse osallistuin tietysti pitkään matkaan, olihan sekin huomattavasti Tour de Helsinkiä lyhyempi. Ilmoittautuneiden määrää en tiedä, mutta pitkän matkan pyöräilijöistä maaliin pääsi 380 henkilöä. Pitkän matkan lähtö oli ensimmäisenä. Lähtö oli järjestetty hieman erikoisesti: osallistujat oli jaettu suuriin ryhmiin osallistujanumeron mukaan. Käsittääkseni mitä myöhemmin oli ilmoittautunut, sitä lähemmäs lähtöviivaa pääsi. Toki etummaisena oli erikseen kilparyhmä, johon oli ilmeisesti asiaa vain kilpailulisenssillä.
Virolainen kaverini kärsi astetta pahemmasta krapulasta ja kirosi lähtöpaikalle mentäessä ilmoittautumistaan. Lisäksi hänen lähtöpaikkansa oli jossain perällä, joten asettauduin yksikseni lähtöaitaukseen. Tapasin kuitenkin lähtöalueella muita suomalaisia, joista yksi oli vieläpä ollut mukana toukokuussa Viron pyöräilymatkalla. Niinpä päätin lyöttäytyä heidän seuraansa.
Alussa oli noin viiden kilometrin mittainen saattoajo, jossa pystyi siirtymään tarvittaessa kärkeen tai jättäytymään perälle, mutta ylimääräisiä ohituksia ja turhautumista nopeusryhmien puuttuminen silti aiheutti. Matka kaupungin läpi sujui kuitenkin pientä letkan nykimistä lukuun ottamatta siedettävästi, olihan kaupunkiosuus vain parin kilometrin mittainen.
Pian vapaan vauhdin alettua suomalainen kilpakuskiedustajamme singahti keulalle nostamaan vauhtia, mutta letka ei yrityksestä huolimatta seurannut mukana. Niinpä tyydyimme ajamaan maltillista nopeutta, tosin jossain vaiheessa irtauduin ryhmästä ja poljin yksikseni nauttien virolaisen maaseudun tasaisen laakeista maisemista. Yksin polkeminen alkoi kuitenkin lopulta pitkästyttää, joten aloin hidastelemaan, jotta muut saisivat minut kiinni. Suomalaisten vetämä "juna" tulikin pian tasaisella vauhdilla ohitseni, ja liityin jälleen letkaan.
Loppumatkalla ehti vielä tapahtua: vieressämme polkenut pyöräilijä yritti napata tien varresta ojennettua vesipulloa vauhdista, mutta horjahti ja kaatui melkein eteemme. Kuulin myös, että loppumatkasta joku oli ajanut vauhdilla päin liikenteenjakajan liikennemerkkiä. Muihin vastaaviin tapahtumiin verrattuna näin kuitenkin vaaratilanteita ja onnettomuuksia poikkeuksellisen vähän, mistä lienee kiittäminen loistavaa säätä, suhteellisen pientä osallistujamäärää sekä tapahtumajärjestelyjä.
Maalissa tarjoiltiin juomaa ja keittoa olisi saanut jonottamalla, mutta siirryimme kaverin kanssa suosiolla keskustan ravintolaan. Tapahtumasta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis. Poljin pyöräilyn oikeastaan puhtaana kuntoajona, joten oma sijoitus ei ollut kummoinen. Tuloksia katsomalla voi myös nähdä, että osallistujien kirjo ei ollut aivan yhtä laaja kuin Tour de Helsingissä, jossa mukana on myös paljon hitaammin ajavia. Kenties jako kolmeen eri pituiseen matkaan aiheuttaa sen, että hitaimmat polkijat valitsevat yleensä lyhyemmät matkat.
Sijoitus: 280/380 (pitkä matka)
Keskinopeus: 32,7 km/h (sis. hitaan saattoajon)
Tour de Helsinki
Tour de Helsingistä on muodostunut itselle ja varmasti monelle muullekin maantiepyöräilijälle tärkeä perinne, joka on mielessä jo keväällä kautta aloitellessa – onhan tapahtumaan ilmoittautuminenkin halvempaa ajoissa... Toisille se on kilpailu, jossa tavoitellaan mahdollisimman hyvää aikaa, toiset osaavat olla ylpeitä jo selviydyttyään tästä 140 kilometrin eli usean tunnin mittaisesta koettelemuksesta. Itselleni tapahtuma on ollut ennen kaikkea kokemuksellinen – harvoin pääsee polkemaan samanaikaisesti 2000 muun pyöräilijän kanssa. 140 kilometriä ei ole juuri tavallista viikonloppulenkkiä pidempi, mutta en ole jostain syystä aikaisemmin varsinaisesti lähtenyt tavoittelemaan hyvää sijoitusta.
Tänä vuonna sain kuitenkin poikkeuksellisen hyvän startin pyöräilykauteen kun työmatkoja tuli keväällä poljettua 50 kilometriä päivässä. Niinpä uskaltauduin kilpatasoisen kaverini kannustamana kokeilemaan lenkillä 35 km/h ryhmää, kun olin ennen polkenut vain 30 tai 32 km/h ryhmissä. Viihdyin tässä nopeammassa ryhmässä niin hyvin, että talutin Tour de Helsingin lähtöalueella pyöräni lähes kilparyhmän taakse. Toki tähän vaikutti se, että kaverini havitteli paikkaa kilparyhmässä ja tavoitteenani oli pysytellä ainakin hetken hänen peesissään.
Lähdössä joku kiilasi kuitenkin väliimme ja kaverini livahti jonnekin ryhmän kärkeen. Samalla sadetta enteillyt taivas alkoi tiputella vettä niskaamme, mutta tästä huolimatta letka eteni tasaisesti kohti vapaan vauhdin alkua Espoon Karakalliossa. Sinne päästyämme sade oli jo voimistunut niin, että peesatessa edellä ajavan rengas tarjosi vesisuihkun suoraan naamalle. Yksi joukkueestamme oli jättäytynyt huonon sääennusteen takia pois, ja mietin hetken olisiko itse pitänyt tehdä samoin. Pian tilanteen koomisuus alkoi kuitenkin suorastaan huvittaa – maksoin 50 euroa, että pääsen polkemaan 140 kilometriä sateessa! Niinpä päätin lisätä vauhtia: "nyt kun tänne on tultu, tehdään se kunnolla". Sitä paitsi pysyäkseen lämpimänä oli poljettava kovaa. Keskinopeutemme oli Espoon osuudella noin 38 km/h, mikä on sadekelin ja Espoon pohjoisosien kapeat, mutkittelevat ja mäkiset tiet huomioon ottaen lähes pelottava vauhti. Onneksi ajajien refleksit olivat ilmeisesti vielä tässä vaiheessa kunnossa, sillä en nähnyt alussa yhtään kaatumista.
Ajovideo Espoon osuudesta
Ryhmämme oli jossain vaiheessa jakautunut ilmeisesti ainakin kahtia, ja osa ensimmäisestä ryhmästä oli siirtynyt kilparyhmään, kaverini mukaan lukien. Itse poljin jälkimmäisessä ryhmässä, jossa siirryin vähitellen kärkeä kohti. Varsinaista vetovuoroa en silti päässyt kertaakaan ottamaan, sillä aina joku innokas pinkaisi eteen tai yritti irtiottoa. Toisin kuin aikaisempina vuosina, tänä vuotena en aikonut pysähtyä yhdellekään huoltopisteelle. Nopeimmat ryhmät ajavat nimittäin yleensä pysähtymättä koko reitin, ja ryhmän kiinniajaminen ei näillä nopeuksilla houkuttele. Nopeutemme tosin laski loppua kohti kun tuuli kääntyi vastaiseksi. Helpotusta ei siis ollut luvassa ennen maalia – oikeastaan kirjaimellisesti, sillä neljä tuntia viileässä sateessa vähentää ehkä juomisen tarvetta, mutta vastaavasti lisää ruumiinnesteiden eritystä. Olinkin näkevinäni jonkun helpottavan oloaan vauhdista – toivottavasti kukaan ei sattunut ajamaan peesissä...
Koska tavoitteenani oli olla pysähtymättä huoltopisteillä, olin varustautunut kahdella banaanilla, viidellä myslipatukalla ja kahdella juomapullolla. Etukäteen olin ollut huolissani kahden juomapullon riittävyydestä 140 kilometrin matkalle, mutta sade piti huolen siitä, että varustus osoittautui riittäväksi. Kuinkahan monta desilitraa raskasmetallien kyllästämää renkaista suihkunnutta vettä tuli siis juotua? Ehkä on parempi, etten tiedä.
Lopussa oli paljon risteyksiä ja liikenneympyröitä, joissa alkoi kolista. Eräässäkin ympyrässä kummaltakin puoleltani lakosi ajajia yrittäessäni itse pitää mahdollisimman suoraa ajolinjaa. Onneksi olin vaihtanut kilparenkaani viime hetkellä paremmin sadekelillä pitäviin harjoitusrenkaisiin. Muutenkin voimat alkoivat olla niin vähissä, että en olisi mielelläni jaksanut enää lähteä ohittelijoiden perään. En uskonut enää tässä vaiheessa olevani sadan parhaan joukossa. Tieto omasta sijoituksesta olisi ehkä auttanut löytämään viimeisimmät voimanrippeet. Tuloksia katsomalla nimittäin selviää, että suurehkon ryhmämme ajajien erot olivat sekuntien tai sekuntien kymmenesosien luokkaa. Sijoitus olisi siis aivan hyvin voinut olla parikymmentä sijaa parempi tai huonompi. Toisaalta paransin viime vuoteen verrattuna aikaani noin 38 minuuttia, minkä ansiosta olin nopeampi kuin muutama kilpasarjalainen. Kolmihenkiseksi supistuneen joukkueemme nopein oli kuntosarjan kuudes, joten hänen aikansa oli parempi kuin suurimmalla osalla kilpasarjalaisista. Kolmaskin tiimistämme selvisi tällä kertaa maaliin ja vieläpä tavoiteajassa, joka lienee viime vuonna keskeyttäneelle riittävä saavutus.
Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi huonosta säästä huolimatta hieno fiilis. Järjestelyt toimivat, ja erityisesti liikenteenohjaus oli järjestetty hyvin. Katsojia ja kannustajia oli sadekeli huomioon ottaen yllättävän paljon.
Aika: 4:06:27 +0:24.50 (vrt. viime vuoden aika: 4:43:53 +1:04:54)
Sijoitus: 88/1430 (kuntosarja)
Keskinopeus: 35,9 km/h (vapaa vauhti)
Korkein syke: 179 l/min (94% maksimisykkeestä 190 l/min)
Keskimääräinen syke: 154 l/min (81% maksimisykkeestä eli aerobisen ja anaerobisen suorituksen rajalla)
Keskimääräinen teho (
laskettu arvio): 279 W (ilman peesausta) / 195 - 225 W (peesatessa)
Teho-painosuhde: 4,65 W/kg (ilman peesausta) / 3,25 - 3,75 W/kg (peesatessa)
Energiankulutus (
laskettu arvio): 3400 kcal (ilman peesausta) / 2400 - 2700 kcal (peesatessa)
