Perinteeksi muodostunut juhannuspyöräily suuntautui tälläkin kertaa Raisioon. Päätin lähteä matkaan maantiepyörällä, joten en voinut ottaa ylimääräistä tavaraa mukaan. Kyseisessä fillarissa ei nimittäin ole tavaratelinettä, eikä 170 kilometrin polkeminen reppu selässä ole erityisen mukavaa. Maantiepyörä on nimensä mukaisesti omiaan pitkäkestoiseen maantieajoon etenkin monipuolisten ajoasentojensa puolesta. On toki olemassa myös pyörämatkailuun tarkoitettuja käyräsarvisia pyöriä, joihin on mahdollista kiinnittää tavaratelineet.
Aloitin päivän tunnin mittaisella uintiverryttelyllä. Monen tunnin mittainen satulassa istuminen nimittäin puuduttaa helposti paitsi takapuolen niin myös hartiat. Tarkoituksena oli ottaa vielä torkut uinnin jälkeen. Lähtövalmistelut venyivät kuitenkin iltapäivään, joten matkaan oli lähdettävä viiden tunnin yöunilla.
Päätin polkea Lohjan eteläpuolelta Kiskon kautta tietä numero 186. Reitti oli minulle jo ennestään tuttu, ja mielestäni se on mukava ajaa Lohjalla olevaa vilkasliikenteistä pätkää (tie 25) lukuun ottamatta. Kirkkonummen osuudella olevat avarat maisemat ovat mieluisaa katseltavaa. Kiskon ympäristö on metsäisempää, mutta toisaalta siten myös vähätuulisempaa. Reitti kulkee myös Salon kautta, joka on sopiva taukopaikka ennen viimeistä, noin 60 km mittaista osuutta. Pyöräteitä on vain kaupunkien alueella ja joissain kyläkeskuksissa.
Iltapäivällä Espoosta lähtiessä oli noin 5 m/s vastatuuli, joka onneksi laantui illalla. Alkumatka olikin hieman vaivalloinen, mikä saattoi johtua myös univelasta. Kirkkonummelle asti pääsee pyöräteitä pitkin, mutta vasta hiljaisella maantiellä ajo saa polkemisen tuntumaan mukavalta. Reunakivien yli pomppiminen ja liikennevaloissa pysähtely ei oikein sovi maantiepyöräilyn ideologiaan. Lohjan osuus on hieman hankala, mutta sen jälkeen pääsee taas melko hiljaiselle Lohjanjärven eteläpuolitse kulkevalle tielle. Liikennettä oli kuitenkin hieman tavallista enemmän, olihan juhannusaatto.
Saloon päästyäni kummastakin pullostani oli vesi loppunut, joten pysähdyin huoltoasemalle ja hotkaisin samalla yhden munkin. Ehkä noin 140 km paikkeilla alkoi väsymys tuntua, mutta keskittymällä muihin ajatuksiin ja tankkaamalla energiaa matka saatiin kunnialla päätökseen. Riittävästä nesteen ja energian saannista onkin syytä pitää huolta siten, ettei niiden puute pääse yllättämään — kannattaa siis juoda ja syödä usein mutta vähän kerrallaan. Oikean ajofiiliksen löytäminen on myös olennaista jaksamisen kannalta: jos esimerkiksi harmittelee koko ajan vastatuulta, on matkanteko varmasti tuskallista. Pitkiä matkoja polkiessa on aikaa keskittyä omiin ajatuksiin ja maisemien ihailuun. Toki liikennettä kannattaa silti seurata ;)
Juhannuspäivän pyhitin levolle pientä palauttavaa pyöräilyä lukuun ottamatta. Sunnuntaina lähdin polkemaan takaisin Espooseen, tällä kertaa tietä numero 110 pitkin, eli Lohjan pohjoispuolelta. Reitti on ehkä vähän vilkkaampi kuin aikaisempi reitti, mutta myös kymmenisen kilometriä lyhyempi. Turku-Salo ja Kirkkonummi-Espoo -osuudet ajoin samaa reittiä kummallakin kertaa. Tie oli alkumatkasta märkä, ja Saukkolan kohdalla vähän ripotteli. Aurinko kuitenkin kuivasi vaatteet nopeasti. Myötätuulen ansiosta matka eteni huomattavasti nopeammin kuin menomatkalla. Pidin matkan aikana muutaman lyhyen tauon. Pitkän tauon jälkeen jatkaminen on yleensä vaivalloisempaa.
Kirkkonummella sain perääni maantiepyörillä liikkuneen pariskunnan, joka tuli ohitseni Espoon puolella. Pääsin siten ajamaan hetken aikaa peesissä. Muutenkin pyöräilijöitä näkyi huomattavasti enemmän paluumatkalla. Kohtasin tai ohitin useita matkapyöräilijöitä. Kokonaisuudessaan matka tuntui yllättävän helpolta aikaisempiin kertoihin verrattuna, mihin vaikutti varmasti pyörävalinta.
matka lukuina (poljettu matka / aika satulassa / ajonaikainen keskinopeus)
Espoo-Raisio: 178km / 06:37 / 26,9 km/h
Raisio-Espoo 169 km / 05:27 / 31,1 km/h
Ensimmäiset 170 kilometriä tuntuivat vielä reisissä, kun hyppäsin maanantaina jälleen pyörän satulaan. Päivän suunnitelma oli kuitenkin maltilliset 90 kilometriä. Yritän seurailla pyöräilykarttoihin merkittyjä pyörämatkailureittejä, ja tällä kertaa ne veivät hiljaisille metsäteille muun muassa Kurjenrahkan kansallispuiston ohitse. Olin polkenut samaa reittiä kaksi vuotta sitten, silloin vaan toiseen suuntaan. Puolivälin jälkeen alkoi hiljainen maantieosuus, jota kesti Yläneelle saakka. Siitä eteenpäin tietä 204 ajamani osuus oli hieman ankeampi 100 km/h ohittelevien autojen takia. Säkylään saapuessa ilta-aurinko häikäisi niin, että eteensä oli vaikea nähdä. Pyöräily kannattaisi tietysti ajoittaa niin, ettei tarvitse pelätä auringon häikäisemiä autoilijoita.
