Hiihtoretki Nuuksioon

Tein pari viikkoa sitten hiihtoretken Sipoon saaristossa jäitä pitkin. Vaikka tavoite jäi tuolloin saavuttamatta – tai ehkä juuri siksi – päätin yrittää hiihtää Tapiolasta Nuuksioon Ruuhijärvelle, jonka lähettyviltä partioyhdistys oli vuokrannut mökin viikonlopuksi. En tosin aikonut yöpyä sisällä. Sen sijaan otin mukaan talvimakuupussin ulkona nukkumista varten, olihan lupailtu kirkasta tähtiyötä. Varusteisiin kuului lisäksi viime reissullakin käytössä ollut kuvauslennokki. Matkaa arvioin olevan 25 kilometriä ja aikaa siihen kuluvan 15 kilon rinkka selässä viisi tuntia sekä tauot päälle. Aivan näin helpoksi retki ei kuitenkaan osoittautunut...

Keskuspuistossa.

Tapiolasta pääsee melkein koko matkan Nuuksioon asti latuja pitkin. Hiihtäminen ei kuitenkaan ole kaupunkiympäristössä yhtä nopeaa kuin tasaisella jäällä. Esimerksi katujen ylitykset ovat hankalia rinkka selässä – korkeat lumipenkereet on kiivettävä hitaasti sivuttain, ja korkealla olevan painopisteen takia horjahtaa helposti. Monesti on nopeampaa ottaa sukset suosiolla pois jaloista. Rinkka tuleekin hiihtovaelluksilla pakata siten, että painopiste on mahdollisimman alhaalla.

Keskuspuistoon pääseminen vauhditti matkantekoa, koska ladut olivat hyvin hoidettuja eikä katujen ylityksiä juuri ollut. Toisaalta "vauhdikas" hiihto alkoi tuntua nopeasti olkapäissä, joita rinkka rasitti jo pelkällä painollaan. Ongelma ei ilmene samalla tavalla jalan valtaessa, koska siinä käsien käyttö rajoittuu lähinnä tasapainon ylläpitämiseen. Usein hiihtovaelluksilla käytetäänkin perässä vedettävää ahkiota. Muita hiihtäjiä oli paljon ja kantamukseni näytti herättävän ihmetystä. Sainkin välillä varoa etten osu leveällä kuormallani vastaantuleviin.

Espoonjoki.

Latu vei keskuspuistosta Kauniaisiin ja sieltä edelleen pienipiirteisen Espoonjoen ylitse Lommilaan, jossa eräs ruotsalainen huonekaluliike ja moottoritie hallitsevat maisemaa. Suurten teiden alitus olisi sujunut kätevästi alikulussa kulkevan ladun kautta, mutta lennokin kuljetuksessa kärsimien vahinkojen takia oli poikettava kaupan kautta. Tosin huomasin ettei korjaamiseen käyttämäni epoksiliima kovetu pakkasessa, joten ilmakuvat jäivät ottamatta.

Mäen päällä Nuuksiossa.

Nuuksiota lähestyessä mäet alkoivat muuttua jyrkemmiksi, mutta ladut olivat edelleen hyvin hoidettuja. En ollut vilkaissut karttaa kaupassa käynnin jälkeen, joten noin tunnin hiihdon jälkeen odotin olevani pian perillä. Pian eteen ilmestyi kuitenkin kyltti "Solvalla 11". Onneksi en vielä siinä vaiheessa aavistanut, että raskain osuus oli vasta edessä. Maasto nimittäin muuttui entistäkin mäkisemmäksi ja etenemisvauhti hidastui selvästi. Puolet mäistä oli niin jyrkkiä, että näin parhaaksi olla laskematta niitä rinkka ja lennokki selässä. Lopulta aurinko laski ja piti ottaa otsavalo käyttöön. Solvassa alkoi valaistu latu. Tuntui hieman erikoiselta olla ainut hiihtäjä hyvin hoidetulla ja valaistulla ladulla keskellä metsää. Yhdessä pitkässä alamäessä vauhti kiihtyi niin kovaksi, että olin lentää mutkassa rinkkoineni ryteikköön.

Ei kovin houkutteleva näky.

Puron ylitys.

Kohta huomasin, että pimeään metsään on joka tapauksessa mentävä. Latu nimittäin kääntyi takaisinpäin, joten päätin oikaista Ruuhijärvelle metsän kautta. Seurasin aikaisempia jälkiä, mutta pian nekin tekivät u-käännöksen. Pimeässä metsässä ei tarvinnut onneksi kauaa rämpiä, sillä parin sadan metrin päässä näkyi katuvaloja. Välissä oli tosin jyrkkärinteinen puron uoma, jonka ylitys vaati melkoista ponnistelua. Ylärinteessä oli lunta vatsaan asti. Sukset upposivat lumeen, joten ainoaksi keinoksi jäi ryömiminen ylös asti. Loppumatkan pääsi onneksi kävelemään tietä pitkin. Olin perillä vasta yhdeksältä illalla. Matkaan oli kulunut siis taukoineen yhdeksän tuntia ja kokonaispituudeksi tuli yli 30 kilometriä, hieman enemmän kuin olin etukäteen arvioinut.

Aamu makuupussissa vietetyn yön jälkeen.

Yön vietin suunnitellusti makuupussissa taivasalla. Valitsin maastosta korkean kohdan, jottei kylmä ilma laskeutuisi päälleni, olihan luvattu lähes 20 astetta pakkasta. Talvimakuupussi oli Suomen armeijan käyttämää mallia, jossa olin jo aikaisemmin – joskaan en yhtä vapaaehtoisesti – nukkunut taivasalla pienessä pakkasessa. Tällä kertaa minulla oli lisäksi sisempänä kerroksena ohut kesäpussi. Makuualustoja oli kaksi, ilmatäytteinen ja solumuovinen. Selvisin yöstä palelematta, joskin aamulla ulkolämpötilan ollessa alhaisimmillaan alkoi pussissakin olla jo hieman viileä. Kannattaa kokeilla taivasalla nukkumista, mieluiten siten että pääsee tarvittaessa sisälle lämmittelemään.