Espoon Rantakymppi 2013

Kokeilin kesän alussa triathlonia, mikä oli tavallaan varovainen tunnustelu uusiin lajeihin – onhan kolmasosa triathlonista pyöräilyä. Itselleni juokseminen on ollut pitkään vain varavaihtoehto pyöräilylle: siihen on joutunut turvautumaan vain silloin, kun pyörälenkkeily ei ole mielekästä, kuten loskassa tai liukkaalla kelillä.

Toiseen lajiin käytetty aika on toki pois ykköslajiin käytettävästä ajasta, mutta onko tällä merkitystä jos ei edes tähtää huipputuloksiin? Sitä paitsi tuskin ammattilaisetkaan ainoastaan omaa lajiaan treenaavat. Triathlon-kokeilun tulokset nähtyäni huomasin, että juokseminen voisi sopia itselleni. Uintia harjoittelin aktiivisesti pari vuotta sitten, mutta tuloksista päätellen edistystä ei juuri tapahtunut...

Kuten Vantaan triathloniin, pääsin myös Espoon Rantakympille ilmaiseksi kaupungin työntekijänä – mainio keino kannustaa työntekijöitä harrastuksen pariin! Lisäksi työmatkani oli sopivasti tasan 10 kilometriä, joten tarkoituksenani oli seurata kehitystä kesän edetessä. Kiireeseen vedoten valitsin kuitenkin joka aamu pyörän juoksulenkkareiden sijaan. Uudet kengät tai sykemittarikaan eivät olleet riittävän suuri houkutin harjoittelun aloittamiselle. Lopulta huomasin, että tapahtumaan oli jäljellä enää pari päivää, enkä ollut treenannut juoksemista kertaakaan kesän alun 2,5 kilometrin triathlon-matkan jälkeen. Niinpä juoksin perjantaiaamuna töihin Espoon Keskuspuiston läpi, mihin meni aikaa hieman vajaa tunti. En uskaltanut juosta täysillä, sillä tiesin pyöräilyyn tottuneiden reisien kipeytyvän uudesta lajista. Juuri niin kävikin, ja launtaina kävelykin tuntui hankalalta. Kokeilun ansiosta tiesin kuitenkin, että pystyisin todennäköisesti noin 40 minuutin suoritukseen.

Sunnuntai valkeni kauniina syyspäivänä houkutellen juoksemaan, mutta reidet olivat edelleen kipeät. Harmistuneena harkitsin jopa tapahtumasta pois jättäytymistä. Päätin kuitenkin yrittää juosta lyhyen kokeilulenkin siinä toivossa, että jalat alkaisivat sittenkin toimia. Lenkin jälkeen tuntuma jaloissa paranikin hieman, ja totesin olevani suurin piirtein juoksukykyinen.

Lähtöpaikan sai valita vapaasti, joten sijoittauduin melko lähelle kärkijoukkoa. Juoksu starttasi klo 14 auringon paistaessa, vaikka välillä hieman tihkuttikin. Pian huomasin, etten ollutkaan aivan niin lähellä kärkeä kuin olin luullut, joten seuraavat parikymmentä minuuttia ohittelin muita juoksijoita rauhalliseen tahtiin yksi kerrallaan. Hieman tosin huolestutti sykemittarin korkeahkot lukemat: syke oli lähes koko alkumatkan noin 180, siis sama kuin korkein Tour de Helsingissä saavutettu lukema! Ehkä pyöräilyn ja juoksun sykeluvut eivät kuitenkaan ole aivan vertailukelpoisia.

Juoksulinja oli merkitty valkoisella viivalla ja muu liikenne katkaistiin tarvittaessa. Reitti kiersi Otaniemen ja Keilaniemen rantoja. Tapiolassa juostiin hetki Otsolahden reunaa. Alkavan syksyn värit ja viileän piristävä ilma siivittivät juoksua, ja kipu jaloissa ei enää tuntunut tai en siitä enää välittänyt. Puolivälissä matkaa oli huoltopiste, josta sai urheilujuomaa – muuta ei näin lyhyellä matkalla oikeastaan tarvitsekaan.

Puolimatkan jälkeen reitti vei takaisin Otaniemeen. Väsymys alkoi hiipiä mieleen, tai oikeastaan vasta pelko siitä – jaksaisinko tällä vauhdilla loppuun asti? Pitkässä alamäessä juoksijoita alkoi valumaan ohi. Mietin, teinkö jotain väärin. Toisin kuin pyöräilyssä, jalkojen on kuitenkin koko ajan liikuttava... Ehkä tässä kohtaa aikaisemmin kipeytyneet reidet haittasivat kulkua, sillä jo triathlonissa huomasin alamäkien olevan hankalia juosta alas väsynein reisin. Helpotusta ei ollut luvassa, sillä väsymys alkoi tuntua, enkä jaksanut enää ohitella. Säästelin voimia loppukiriin, ja kun se lopulta koitti, nyrjäytin nilkkani reunakiveen. Maaliin oli enää muutama sata metriä – kunpa vain nilkka kestäisi! Onneksi alusta muuttui tasaiseksi urheilukentäksi. Loppukiri jäi vaimeaksi, ja pari juoksijaa pääsi karkaamaan ohi. Tiesin kuitenkin päässeeni maaliin tavoiteajassa, ja mikä parasta, hyvissä fiiliksissä.

Tour de Helsingin kaltaista ruokailua ei ollut tarjolla, mutta maalissa jaettiin varsin kattava lajitelma näytepaketteja. Nilkka kipeytyi pahasti vasta juoksun jälkeen, mutta onneksi ei tarvitse ainakaan vähään aikaan treenata – vaikka mieli hamuaakin jo seuraavaan juoksukilpailuun!

Aika: 00:43:31

Sijoitus: 77/1256

Keskinopeus: 13,8 km/h

Keskimääräinen syke: 177 l/min (93% maksimisykkeestä)
Keskimääräinen teho (laskettu arvio): 228 W
Teho-painosuhde (laskettu arvio): 3,83 W/kg
Energiankulutus (laskettu arvio): 600 kcal

Maantiepyöräilykauden huipennus

Maantiekausi huipentuu perinteisesti syyskuun alussa poljettavaan Tour de Helsinkiin. Tänä vuonna kävin lisäksi elokuun viimeisenä viikonloppuna lämmittelemässä Tallinnassa järjestettävässä Fakto Auto Tallinna Rahvasõit -pyöräilytapahtumassa, josta olin saanut tiedon Race for the Baltic  -itämerenympäripyöräilyssä tapaamaltani virolaiselta kaverilta. Myöhemmin näin virolaista tapahtumaa mainostettavan myös Tour de Helsingin järjestäjien toimesta.

Tapahtumat ovat samankaltaisia: kummatkin ovat osallistujien määrää katsoen ensisijaisesti kuntoajoja, tosin kummassakin on myös kilpasarja. Tietysti osa kuntoajajistakin kilpailee ainakin puolitosissaan, sillä kilpailusarjat vaativat kilpailulisenssin. Kummatkin alkavat kaupungista, ja reitti kiertää maaseutua palaten lopulta takaisin kaupunkiin, tai esikaupunkiin Tallinnan tapauksessa. Erojakin on: Tour de Helsingin pituus on 140 kilometriä, josta vapaan vauhdin osuus on 128 kilometriä. Fakto Auto Tallinna Rahvasõitin pituus on 93 kilometriä, josta vapaan vauhdin osuus on 88 kilometriä. Virolaisessa tapahtumassa on vähemmän kaupunkiajoa, ja reitti on korkeuseroiltaan tasaisempi eli ainakin periaatteessa nopeampi.

Virolaisen tapahtuman osallistumismaksu on suomalaisen harrastajan näkökulmasta melko houkutteleva: noin kolmasosa Tour de Helsingin hinnasta. Kun tähän lisätään halvat laivamatkat, on tapahtumien hinta lähes sama. Kuten vastaavissa tapahtumissa yleensä, ilmoittautumalla aikaisin pääsee halvemmalla mukaan. Ilmoittauduimme toukokuussa neljän hengen joukkueena Tour de Helsinkiin, jolloin hinta oli 47,50 euroa henkilöä kohden.

Viron tapahtumaan ilmoittauduin vasta elokuussa, jolloin hinta oli 22 euroa. Edestakainen laivamatka pyörän kanssa maksoi 44,40 euroa, joten kokonaishinnaksi tuli 66,40 euroa. Pyöräily alkoi vasta klo 13, joten aamulaivallakin olisi ehtinyt, mutta menin Tallinnaan kaverin luokse jo edellisenä päivänä. Matkustin samoilla Linda Linen laivoilla kuin toukokuisella Viron pyörämatkalla. Nämä nopeat alukset eivät kulje korkeassa aallokossa, joten mahdollisiin muutoksiin kannattaa varautua. Itse asiassa paluulaivani lähti pari tuntia myöhässä teknisen ongelman takia. Pyörän kuljetus oli kuitenkin suhteellisen helppoa ja edullista. Tosin pyörä on syytä kiinnittää kunnolla ettei siihen tule laivan keinuessa kolhuja.

Fakto Auto Tallinna Rahvasõit

Lähdin Tallinnaan osin kokeilumielessä, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta ulkomaiden pyöräilytapahtumista. Seikkailuhalun lisäksi tarkoituksenani oli myös selvittää oma pyöräilykuntoni, jotta tietäisin millä taktiikalla Tour de Helsinkiin kannattaa lähteä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kiertelimme virolaisen kaverin kanssa tutustumassa paikalliseen yöelämään ja nesteytyksestä tuli huolehdittua vähän liiankin hyvin. Onneksi pyöräily alkoi vasta päivällä, joten olo oli lähtiessä jo lähes normaali.

Tapahtumassa oli kolme eri sarjaa: pitkä (90 km), keskipitkä (48 km) ja lyhyt (26 km). Itse osallistuin tietysti pitkään matkaan, olihan sekin huomattavasti Tour de Helsinkiä lyhyempi. Ilmoittautuneiden määrää en tiedä, mutta pitkän matkan pyöräilijöistä maaliin pääsi 380 henkilöä. Pitkän matkan lähtö oli ensimmäisenä. Lähtö oli järjestetty hieman erikoisesti: osallistujat oli jaettu suuriin ryhmiin osallistujanumeron mukaan. Käsittääkseni mitä myöhemmin oli ilmoittautunut, sitä lähemmäs lähtöviivaa pääsi. Toki etummaisena oli erikseen kilparyhmä, johon oli ilmeisesti asiaa vain kilpailulisenssillä.

Virolainen kaverini kärsi astetta pahemmasta krapulasta ja kirosi lähtöpaikalle mentäessä ilmoittautumistaan. Lisäksi hänen lähtöpaikkansa oli jossain perällä, joten asettauduin yksikseni lähtöaitaukseen. Tapasin kuitenkin lähtöalueella muita suomalaisia, joista yksi oli vieläpä ollut mukana toukokuussa Viron pyöräilymatkalla. Niinpä päätin lyöttäytyä heidän seuraansa.

Alussa oli noin viiden kilometrin mittainen saattoajo, jossa pystyi siirtymään tarvittaessa kärkeen tai jättäytymään perälle, mutta ylimääräisiä ohituksia ja turhautumista nopeusryhmien puuttuminen silti aiheutti. Matka kaupungin läpi sujui kuitenkin pientä letkan nykimistä lukuun ottamatta siedettävästi, olihan kaupunkiosuus vain parin kilometrin mittainen.

Pian vapaan vauhdin alettua suomalainen kilpakuskiedustajamme singahti keulalle nostamaan vauhtia, mutta letka ei yrityksestä huolimatta seurannut mukana. Niinpä tyydyimme ajamaan maltillista nopeutta, tosin jossain vaiheessa irtauduin ryhmästä ja poljin yksikseni nauttien virolaisen maaseudun tasaisen laakeista maisemista. Yksin polkeminen alkoi kuitenkin lopulta pitkästyttää, joten aloin hidastelemaan, jotta muut saisivat minut kiinni. Suomalaisten vetämä "juna" tulikin pian tasaisella vauhdilla ohitseni, ja liityin jälleen letkaan.

Loppumatkalla ehti vielä tapahtua: vieressämme polkenut pyöräilijä yritti napata tien varresta ojennettua vesipulloa vauhdista, mutta horjahti ja kaatui melkein eteemme. Kuulin myös, että loppumatkasta joku oli ajanut vauhdilla päin liikenteenjakajan liikennemerkkiä. Muihin vastaaviin tapahtumiin verrattuna näin kuitenkin vaaratilanteita ja onnettomuuksia poikkeuksellisen vähän, mistä lienee kiittäminen loistavaa säätä, suhteellisen pientä osallistujamäärää sekä tapahtumajärjestelyjä.

Maalissa tarjoiltiin juomaa ja keittoa olisi saanut jonottamalla, mutta siirryimme kaverin kanssa suosiolla keskustan ravintolaan. Tapahtumasta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis. Poljin pyöräilyn oikeastaan puhtaana kuntoajona, joten oma sijoitus ei ollut kummoinen. Tuloksia katsomalla voi myös nähdä, että osallistujien kirjo ei ollut aivan yhtä laaja kuin Tour de Helsingissä, jossa mukana on myös paljon hitaammin ajavia. Kenties jako kolmeen eri pituiseen matkaan aiheuttaa sen, että hitaimmat polkijat valitsevat yleensä lyhyemmät matkat.

Sijoitus: 280/380 (pitkä matka)

Keskinopeus: 32,7 km/h (sis. hitaan saattoajon)

Ajovideokooste tapahtumasta

Tour de Helsinki

Tour de Helsingistä on muodostunut itselle ja varmasti monelle muullekin maantiepyöräilijälle tärkeä perinne, joka on mielessä jo keväällä kautta aloitellessa – onhan tapahtumaan ilmoittautuminenkin halvempaa ajoissa... Toisille se on kilpailu, jossa tavoitellaan mahdollisimman hyvää aikaa, toiset osaavat olla ylpeitä jo selviydyttyään tästä 140 kilometrin eli usean tunnin mittaisesta koettelemuksesta. Itselleni tapahtuma on ollut ennen kaikkea kokemuksellinen – harvoin pääsee polkemaan samanaikaisesti 2000 muun pyöräilijän kanssa. 140 kilometriä ei ole juuri tavallista viikonloppulenkkiä pidempi, mutta en ole jostain syystä aikaisemmin varsinaisesti lähtenyt tavoittelemaan hyvää sijoitusta.

Tänä vuonna sain kuitenkin poikkeuksellisen hyvän startin pyöräilykauteen kun työmatkoja tuli keväällä poljettua 50 kilometriä päivässä. Niinpä uskaltauduin kilpatasoisen kaverini kannustamana kokeilemaan lenkillä 35 km/h ryhmää, kun olin ennen polkenut vain 30 tai 32 km/h ryhmissä. Viihdyin tässä nopeammassa ryhmässä niin hyvin, että talutin Tour de Helsingin lähtöalueella pyöräni lähes kilparyhmän taakse. Toki tähän vaikutti se, että kaverini havitteli paikkaa kilparyhmässä ja tavoitteenani oli pysytellä ainakin hetken hänen peesissään.

Lähdössä joku kiilasi kuitenkin väliimme ja kaverini livahti jonnekin ryhmän kärkeen. Samalla sadetta enteillyt taivas alkoi tiputella vettä niskaamme, mutta tästä huolimatta letka eteni tasaisesti kohti vapaan vauhdin alkua Espoon Karakalliossa. Sinne päästyämme sade oli jo voimistunut niin, että peesatessa edellä ajavan rengas tarjosi vesisuihkun suoraan naamalle. Yksi joukkueestamme oli jättäytynyt huonon sääennusteen takia pois, ja mietin hetken olisiko itse pitänyt tehdä samoin. Pian tilanteen koomisuus alkoi kuitenkin suorastaan huvittaa – maksoin 50 euroa, että pääsen polkemaan 140 kilometriä sateessa! Niinpä päätin lisätä vauhtia: "nyt kun tänne on tultu, tehdään se kunnolla". Sitä paitsi pysyäkseen lämpimänä oli poljettava kovaa. Keskinopeutemme oli Espoon osuudella noin 38 km/h, mikä on sadekelin ja Espoon pohjoisosien kapeat, mutkittelevat ja mäkiset tiet huomioon ottaen lähes pelottava vauhti. Onneksi ajajien refleksit olivat ilmeisesti vielä tässä vaiheessa kunnossa, sillä en nähnyt alussa yhtään kaatumista.

 Ajovideo Espoon osuudesta

Ryhmämme oli jossain vaiheessa jakautunut ilmeisesti ainakin kahtia, ja osa ensimmäisestä ryhmästä oli siirtynyt kilparyhmään, kaverini mukaan lukien. Itse poljin jälkimmäisessä ryhmässä, jossa siirryin vähitellen kärkeä kohti. Varsinaista vetovuoroa en silti päässyt kertaakaan ottamaan, sillä aina joku innokas pinkaisi eteen tai yritti irtiottoa. Toisin kuin aikaisempina vuosina, tänä vuotena en aikonut pysähtyä yhdellekään huoltopisteelle. Nopeimmat ryhmät ajavat nimittäin yleensä pysähtymättä koko reitin, ja ryhmän kiinniajaminen ei näillä nopeuksilla houkuttele. Nopeutemme tosin laski loppua kohti kun tuuli kääntyi vastaiseksi. Helpotusta ei siis ollut luvassa ennen maalia – oikeastaan kirjaimellisesti, sillä neljä tuntia viileässä sateessa vähentää ehkä juomisen tarvetta, mutta vastaavasti lisää ruumiinnesteiden eritystä. Olinkin näkevinäni jonkun helpottavan oloaan vauhdista – toivottavasti kukaan ei sattunut ajamaan peesissä...

Koska tavoitteenani oli olla pysähtymättä huoltopisteillä, olin varustautunut kahdella banaanilla, viidellä myslipatukalla ja kahdella juomapullolla. Etukäteen olin ollut huolissani kahden juomapullon riittävyydestä 140 kilometrin matkalle, mutta sade piti huolen siitä, että varustus osoittautui riittäväksi. Kuinkahan monta desilitraa raskasmetallien kyllästämää renkaista suihkunnutta vettä tuli siis juotua? Ehkä on parempi, etten tiedä.

Lopussa oli paljon risteyksiä ja liikenneympyröitä, joissa alkoi kolista. Eräässäkin ympyrässä kummaltakin puoleltani lakosi ajajia yrittäessäni itse pitää mahdollisimman suoraa ajolinjaa. Onneksi olin vaihtanut kilparenkaani viime hetkellä paremmin sadekelillä pitäviin harjoitusrenkaisiin. Muutenkin voimat alkoivat olla niin vähissä, että en olisi mielelläni jaksanut enää lähteä ohittelijoiden perään. En uskonut enää tässä vaiheessa olevani sadan parhaan joukossa. Tieto omasta sijoituksesta olisi ehkä auttanut löytämään viimeisimmät voimanrippeet. Tuloksia katsomalla nimittäin selviää, että suurehkon ryhmämme ajajien erot olivat sekuntien tai sekuntien kymmenesosien luokkaa. Sijoitus olisi siis aivan hyvin voinut olla parikymmentä sijaa parempi tai huonompi. Toisaalta paransin viime vuoteen verrattuna aikaani noin 38 minuuttia, minkä ansiosta olin nopeampi kuin muutama kilpasarjalainen. Kolmihenkiseksi supistuneen joukkueemme nopein oli kuntosarjan kuudes, joten hänen aikansa oli parempi kuin suurimmalla osalla kilpasarjalaisista. Kolmaskin tiimistämme selvisi tällä kertaa maaliin ja vieläpä tavoiteajassa, joka lienee viime vuonna keskeyttäneelle riittävä saavutus.

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi huonosta säästä huolimatta hieno fiilis. Järjestelyt toimivat, ja erityisesti liikenteenohjaus oli järjestetty hyvin. Katsojia ja kannustajia oli sadekeli huomioon ottaen yllättävän paljon.

Aika: 4:06:27 +0:24.50 (vrt. viime vuoden aika: 4:43:53 +1:04:54)

Sijoitus: 88/1430 (kuntosarja)

Keskinopeus: 35,9 km/h (vapaa vauhti)

Korkein syke: 179 l/min (94% maksimisykkeestä 190 l/min)
Keskimääräinen syke: 154 l/min (81% maksimisykkeestä eli aerobisen ja anaerobisen suorituksen rajalla)
Keskimääräinen teho (laskettu arvio): 279 W (ilman peesausta) / 195 - 225 W (peesatessa)
Teho-painosuhde: 4,65 W/kg (ilman peesausta) / 3,25 - 3,75 W/kg (peesatessa)
Energiankulutus (laskettu arvio): 3400 kcal (ilman peesausta) / 2400 - 2700 kcal (peesatessa)

---

PS. Lue myös toisen osallistujan kokemukset: Fakto Auto Tallinna Rahvasõit: kansainvälinen kuntoajomatka ja Tour de Helsinki: tulosvastuuttoman olankohautus

Triathlonia kokeilemassa

Vantaan Kuusijärvellä järjestettiin 2.6.2013 triathlon, johon pääsin osallistumaan kaupungin työntekijänä ilmaiseksi. Sain tiedon tapahtumasta vain viikon etukäteen, joten harjoittelemaan en ehtinyt käytännössä ollenkaan. Uintia ja juoksua en ollut harrastanut pitkään aikaan. Pyöräilyä oli sen sijaan tullut treenattua arkipäivisin poljettujen 50 kilometrin työmatkojen ja pidempien viikonloppulenkkien muodossa kohtalaisesti: toukokuun aikana kilometrejä kertyi 1435. Epätasapainoisesta harjoittelusta huolimatta lähdin kokeilemaan triahtlonia yksilösuorituksena. Kollegat sen sijaan osallistuivat kolmen hengen joukkueviestiin, jossa jokaisella ryhmän jäsenellä on oma lajinsa.

Juoksun ja etenkin uinnin – en ole koskaan ollut hyvä uimari – vähäisen harjoittelun vuoksi tyydyin osallistumaan kokeilusarjaan, jossa matkat olivat seuraavat: uinti 200 metriä, pyöräily 14 kilometriä ja juoksu 2,5 kilometriä. Triahtlonin perusmatkahan on seuraavanlainen: uinti 1500 metriä, pyöräily 40 kilometriä ja juoksu 10 kilometriä. Joukkuesarjaan osallistuneet työkaverit suorittivat matkat tämän pituisina. Teräsmiehiä ja -naisia varten on myös täysmatka: uinti 3,8 kilometriä, pyöräily 180 kilometriä ja vielä maratonjuoksu päälle. Tätä vaihtoehtoa ei tosin ollut Kuusijärvellä edes tarjolla – ehkä hyvä niin, sillä lämpötila oli hellelukemissa.

Näkymä Kuusijärven yli tapahtumapaikalle.

Alkulämmittelyinä Espoosta Kuusijärvelle poljettujen 30 kilometrin jälkeen oli edessä varusteiden valmistelu. Triathlonissa on siis kaksi vaihtoa, jotka on syytä suunnitella etukäteen hyvin, sillä niihin tuhlaantuu helposti paljon aikaa. Ensikertalaisena en tosin tiennyt, miten vaihdot olisi järkevintä valmistella. Mietin muun muassa voisiko samaa pukua käyttää koko kilpailun ajan, sillä vaatteiden vaihtaminen vie aikaa ja on ehkä hieman turhaakin näin lyhyellä matkalla. Päädyin kuitenkin muiden tavoin asettelemaan vaihtovaatteet vaihtopaikalla olevaan muovikoriin. Kilpailunumerolla varustettu fillari ripustettiin satulasta metallikaiteeseen.

Kokeilusarjassa oli vain 11 osallistujaa, joten tilaa oli varsin hyvin. Tosin eri sarjojen lähdöt olivat lähes peräkkäin. Kilpailu alkoi 200 metrin uinnilla laiturin ympäri. Vesi oli onneksi 21 asteista, joten märkäpukua ei tarvinnut käyttää. Avovesiuintiin tottumattomana alku oli melkoista taistelua aaltojen lyödessä naamalle. Jokainen hengenveto toi mukanaan annoksen järvivettä, ja keskeyttäminenkin ehti jo käydä mielessä. Päätin kuitenkin ottaa uinnin rauhallisesti sammakkotyylillä, jotta selviäisin pyöräilyosuuteen. Arvelin saavani siinä muut kiinni. Nousin järvestä viimeisten joukossa, mutta hyvissä tunnelmissa, sillä vaikein osuus oli selätetty.

Uintiosuus takana, matkalla fillarille ja fiilikset huipussaan :D

Järvestä juostiin parin sadan metrin matka vaihtopaikalle. Onneksi pahimmat kosteudet olivat jo haihtuneet lyhyen juoksun aikana, sillä kuivatteluun ei ollut aikaa. Tästä huolimatta vaihtoon kului itsellä liian kauan, useita minuutteja. Yksi syy oli se, etten ollut kiinnittänyt pyöräilykenkiä valmiiksi polkimiin. Pyörää oli nimittäin talutettava yli sadan metrin matka, mikä oli maantiepyöräilykengät jalassa hidasta.

Osalla kilpailijoista oli triahtlonkäyttöön tarkoitettu pyörä.

Pyöräilyosuus koostui kahteen kertaan edestakaisin ajettavasta seitsemän kilometriä pitkästä suorasta tienpätkästä. Peesata ei saanut. Pyörään aamulla ilmaantunut voimakas naksutusääni teki polkemisen hieman epävarmaksi – mitä voimakkaammin polki, sitä kovemmmaksi ääni kävi. (Jälkeenpäin selvisi, että ääni kuului keskiöstä, eikä hiilikuiturungosta, kuten olin pelännyt.) Tästä huolimatta ohitin useita pyöräilijöitä, eikä ohitseni tullut ketään, joten oletin sijoitukseni parantuneen selvästi. Tien päässä oli tankkauspiste, jossa taitavat järjestäjät tarjoilivat vettä ja urheilujuomaa vauhdista.

Vaihtopaikka.

 Vaihto juoksuun sujui hieman ensimmäistä vaihtoa nopeammin, sillä käytin kenkiä lukuun ottamatta samoja vaatteita. Juoksureitti kulki pääosin Kuusijärven rantoja myöden ja oli korkeusprofiililtaan vaihteleva. Etukäteen oli varoiteltu pyöräilystä juoksuun siirtymisen haasteista. Näin lyhyellä matkalla ei suuria ongelmia jalkojen kanssa ilmennyt. Alamäet tosin tuntuivat hieman väsyneissä reisissä. Pyöräilyn loppupäässä oli ilmaantunut lievää pistoa keskivartalossa, joka voimistui juostessa. Kyseessä lienee sama (pallea-?) kipu, joka on aikaisemminkin juostessa vaivannut. Oikeaan hengitystekniikkaan pitäisi ilmeisesti kiinnittää enemmän huomiota. Juoksun loppupuolella kipu voimistui ja muutenkin hitaalta tuntunut jolkottelu hidastui entisestään. Tästä huolimatta ohitin useita kilpailijoita, eikä ohitseni tullut taaskaan ketään. En silti tässä vaiheessa tiennyt, että edessäni juossut mies oli sarjani ensimmäinen. Kivuista kärsineenä en jaksanut yrittää enää ohitusta. Pienen loppusprintin sentään pystyin tekemään maaliviivan nähtyäni.

Maalissa lyötiin ensimmäiseksi mitali kaulaan (käsittääkseni kaikki kokeilusarjalaiset palkittiin, ja lisäksi olisi saattanut voittaa kaikkien kesken tehdyssä arvonnassa). Lisäksi tarjoiltiin palautusjuomaa ja -patukkaa. Varsinaista ruokailua ei tapahtumaan sisältynyt, mikä oli hieman yllättävää korkeahkon osanottomaksun ja kilpailijoiden energiantarpeen huomioiden. Vastaavissa pyöräilytapahtumissa hintaan sisältyy ruokailu, vaikkei kyse olekaan yleensä mistään kulinaarisesta nautinnosta. Alueella oli sentään kahvila. Kahvilan yhteydessä oli myös hyvät pukutilat ja tavaroiden säilytys. Oman kilpailuni päätyttyä jäin seuraamaan työkavereiden joukkuekisaa ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä järven rannalla.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hieno kokemus ja paljasti omat vahvuudet ja heikkoudet: pyöräily ja juoksu näyttää jo sujuvan, mutta uintia ja vaatteiden vaihtoa lienee syytä vielä harjoitella! Ensikertalaisen on syytä kokeilla etukäteen avovesiuintia – se kun on hieman vaativampaa kuin uinti uimahallissa. Vaikka olisikin jo yhden lajin mestari on eri lajien harjoittelu peräkkäin tarpeellista, sillä nopea siirtyminen lajista toiseen voi aiheuttaa etenkin pitkillä matkoilla hankaluuksia.

Omat aikani olivat seuraavat:                       11 osanottajaa

Kokonaisaika:          0.49.08,1 + 28,2            2. sija

Uintiaika:	00:03:40                        8. sija
Vaihtoaika:	00:04:28                        8. sija
Pyöräilyaika:	00:27:41                        1. sija
Juoksuaika:	00:13:22                        1. sija
Pyöräily 1. kierros:	00:12:48                        1. sija

Pyörämatka Virossa 2013

Seitsenhenkinen seurueemme lähti helatorstaina Viroon tavoitteenaan pyöräillä Tallinnasta Haapsaluun ja takaisin neljässä päivässä. Mennessä oli tarkoitus polkea Riisiperen kautta, josta alkaa puretun radan tilalle tehty 53 kilometrin mittainen pyörätie. Haapsalusta jatkaisimme Viron luoteisrannikkoa pitkin takaisin Tallinnaan.

9.5.2013 Tallinna-Saku-Hageri-Riisipere-Haapsalu

Saapuminen Tallinnaan.

Matkustimme Helsingistä Tallinnaan Linda Linen pienehköllä, mutta nopealla aluksella. Pyörän kuljetus maksoi neljä euroa yhteen suuntaan. Näillä pikkulaivoilla ei ole autokantta, joten pyörät kiinnitettiin kannelle johtavan käytävän seinään pitkillä "mustekaloilla". Kiinnitystapa oli täyteen lastattujen pyörien painon huomioon ottaen hieman riittämättömän tuntuinen – etenkin kun alus pomppi välillä aallokossa niin, että seisoessa ja kävellessä oli otettava tukea milloin mistäkin. Pyörät saapuivat kuitenkin ehjinä perille.

Tallinnaan päästyämme emme jääneet katselemaan jo useaan kertaan nähtyä vanhaakaupunkia, vaan lähdimme polkemaan kohti Riisipereä. Seurueemme oli pienentynyt väliaikaisesti kolmeen henkeen, sillä kaksi pyöräilijää oli jäänyt laivayhtiön lippuvirheen takia odottamaan seuraavaa laivaa, ja heidän lisäkseen kaksi muuta aikoi matkustaa Riisipereen junalla. Navigaattoriin ladatun Velomapin, paperikarttojen ja opastekylttien avulla löysimme melko nopeasti tien ulos kaupungista.

Haiba.

Kaupungin ulkopuolella vietetyn maastolounastauon jälkeen matka eteni varsin ripeästi suoraa pyörätietä pitkin. Poljimme muun muassa Sakun olutpanimon ohi, mutta koska kisasimme junan kanssa, meillä ei ollut aikaa jäädä maistelemaan. Pyörätie päättyi Aespaan. Hagerin kohdalla käännyimme kohti länttä. Maisemat muuttuivat metsäisemmiksi, ja Haibasta länteen tie jatkui päällystämättömänä.

Näkymä näkötornista itään.

Ehdimme Riisiperen asemalle pari minuuttia ennen junan saapumista, jonka kyydissä loput seurueestamme matkustivat. Rata päättyi asemalle, mutta jatkoimme pyörillä entistä ratapohjaa myöten. Sepelissä ei sentään tarvinnut polkea, vaan ulkoilureitiksi muutetun ratapenkan päällä oli varsin hyvälaatuinen hiekkapinta. Alkuperäisen käyttötarkoituksen takia reitti on korkeuseroiltaan hyvin tasainen, kapea ja suora. Maisemat ovat hieman yksitoikkoisia – suota ja ryteikköä on paljon. Reitin varrella on kuitenkin vanhoja rautatierakennelmia, rapistuneita laitureita ja asemarakennuksia. Pari kilometriä ennen Ristiä on näkötorni, joka ei tosin kohoa puiden latvojen ylle, joten ainoat näkymät ovat reitin myötäisiä.

Risti.

Saavuimme Haapsaluun vasta pimeällä. Aivan loppukilometreillä sattui kuitenkin onnettomuus: kaaduin äkkijarrutusta seuranneen eturenkaan luisumisen takia kovassa vauhdissa. Seurauksena oli haavoja käsiin ja jalkoihin. Pidän yleensä vastaavan varalta sormettomia pyöräilykäsineitä, mutta tällä kertaa ne olivat tietysti unohtuneet kotiin. Kypärä sentään oli mukana ja se pelastikin pahemmilta vammoilta, sillä löin myös pääni. Ihme kyllä, kukaan muu ei kaatunut pahasti vaikka ajoimme aivan peräkkäin. Haavojen paikkailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa ja löysimme hetken pimeässä harhailtuamme pienelle Pikseke-nimiselle leirintäalueelle, jonka omistaja puhui myös Suomea.

Ajettu matka: 119 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,5 km/h
Ajoaika: 6 h 7 min 

10.5.2013 Haapsalu-Peraküla

Haapsalun linna ja fillarituristi.

Päivä alkoi kauppareissulla, ja sain uuden kypärän vaurioituneen tilalle. Lämpötila kohosi taas lähes hellelukemiin, kun lähdimme tutustumaan ensin Haapsalun linnaan ja sitten entiseen rautatieasemaan. Osittain säilyneelle ratapihalle on pysäköity käytöstä poistettuja vetureita ja vaunuja. Lounastauko sai odottaa kun sisäinen pikkupoika pääsi kiipeilemään vetureiden ja vaunujen päällä. Kun rautatiekalusto oli vihdoin tutkittu suurin osa porukasta oli jo nauttinut lounaan ja lähdössä kohti seuraavaa määränpäätä. Pannujen poristessa saimme kuitenkin seuraa paikallisesta nuorisosta ja suomalaisista turisteista.

Käytöstä poistettuja vaunuja Haapsalussa.

Haapsalun vanha rautatieasema.

Seurasi vauhdikas takaa-ajo aikaisemmin lähteneiden seuralaisten kiinnisaamiseksi. Lopulta ilta alkoi hämärtyä, lämpötila laski ja mereltä nousi usva. Nähdäksemme merelle piilotimme pyörät rantametsikköön ja ujutimme itsemme tiheän kasvuston läpi, pomppien soisessa maastossa mättäältä mättäälle. Puusta käsin saattoi nähdä jonkin matkaa merelle, mutta usva peitti horisontin.

Näkymä puusta merelle.

Spithami auringonlaskun aikaan usvan hälvetessä.

Haamusotilaiden kolmipyörä.

Selvityämme pusikosta takaisin tielle jatkoimme matkaa kohti Spithamia, jossa kävimme ihastelemassa auringonlaskua. Alueen nimistö oli selvästi ruotsalaisperäistä, ja paikallisessa infotaulussa kerrottiinkin ruotsalaisten asuttaneen aluetta ennen venäläisten tuloa. Venäläiset olivat sen sijaan jättäneet jälkeensä sotilasrakennuksia, juoksuhautoja ja bunkkereita, jotka oli tietysti käytävä tutkimassa. Hylätyssä sotilastukikohdassa harhailu pimeällä oli jännittävä kokemus.

Muut olivat jo saapuneet Perakülan hiekkarannan lähistöllä olevalle leirintäalueelle kun lähdimme pimeässä polkemaan pitkin kuoppaisia metsäteitä. Suunnistus perille oli hieman haasteellista, koska leirintäalueen sijaintia ei ollut merkitty karttoihimme. Onneksi opasteet olivat selkeät, kunhan ne ensin löysi pimeyden keskeltä. Leirintäalueella ei ollut palveluja, vaan alue oli tarkoitettu omatoimiseen leiriytymiseen. Pystytimme teltat pimeässä ja valmistimme "yöllisen".

Ajettu matka: 53 km
Ajonaikainen keskinopeus: 19,6 km/h
Ajoaika: 2 h 42 min

11.5.2013 Peraküla-Paldiski-Laulasmaa

Aamupäivä kului hiekkarannalla kävellessä, ja muut ehtivät taas lähteä kun jäimme viime yön viivästyksen takia vielä pakkaamaan tavaroita. Juomavesitilanne alkoi olla kriittinen, joten tavoitteena oli löytää mahdollisimman pian kauppa. Saavuimme pieneen puotiin, jossa janoisena odottelin jonossa kun paikalliset mummot valikoivat kassalla makkaroita ja viinaksia. Lopulta sain pulloni täyteen, mutta veden maku ja väri herättivät itsesuojeluvaiston, joten tyydyin juomaan vain valmiiksi pullotettua vettä.

Perakülan leirintäalueella oli paljon tilaa, mutta vähän käyttäjiä.

Näkymä Harju-Ristin kirkon tornista.

Harju-Ristissä pysähdyimme lievästi neuvostotyyliselle bussipysäkille lounastauolle. Olimme menneet eri reittiä kuin muut ja siten päätyneet heidän edelleen. Tovin päästä muutkin saapuivat lounaalle ja yhdessä seurasimme kun piipun päällä istuvat haikarat suorittivat toimituksiaan. Tämän seurauksena päädyimme itsekin etsimään helpotusta vieressä olevasta kirkosta. Paikalla olikin vieraanvaraista henkilökuntaa, ja pääsimme kiipeämään kirkon torniin sekä täyttämään vesipullot seurakunnan talossa – tällä kertaa juomiskelpoisella vedellä.

Padisen luostarin sisäpiha.

Seuraava nähtävyys oli Padisen linnamainen luostari, jossa me ahkerat valokuvaajat viivyimme taas niin pitkään, että muut kyllästyivät odottelemaan. Lopulta lähdimme vauhdilla polkemaan kohti Paldiskia. Muut olivat menneet kaupungin pohjoispuolella sijaitsevan jyrkkäreunaisen niemen kärkeen katselemaan auringonlaskua. Valitettavasti omasta kamerastani oli tässä vaiheessa akut tyhjät, joten kuvaaminen oli tehtävä kypäräkameralla.

Jyrkänteen reunalla.

Jalkaongelmien takia osa porukasta lähti junalla Tallinnaan, ja toiset jatkoivat matkaa kohti Laulasmaan leirintäaluetta. "Kuvausryhmämme" jäi tutkimaan majakan ympäristön autioituneita rakennuksia, joissa vierähtikin tovi. Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätimme siitä huolimatta tutkia vielä yhden alueen. Kävelimme autiolla pihalla, ja yhtäkkiä edestäpäin alkoi kuulua kovaa haukuntaa. Sadan metrin päästä pimeydestä syöksyi pari suurikokoista koiraa. Silmänräpäyksen ajan ehdin pohtia kannattaako lähteä juoksemaan karkuun, koska tiesin, etten pääsisi kuitenkaan pakoon. Vaistomaisesti otin kuitenkin jalat alleni, ja hyppäsimme pyörän selkään. Jostain syystä koirat eivät enää seuranneet, vaikka vaikuttikin, etteivät ne olleet kiinni missään.

PAKOON! (vihaiset koirat perässä)

Pulssi ei päässyt juuri tasaantumaan kun jatkoimme pimeää valtatietä pitkin rekkojen ohittaessa edestä ja takaa. Leirintäalueen löytäminen oli jälleen pimeässä hankalaa, koska aluetta ei ollut merkitty karttoihin. Harhailun jälkeen jälkeen päädyimme kuitenkin yllätävän hyvin varustellulle ja edulliselle leiripaikalle. Saimme nauttia hetken saunan jälkilämmöistä ja sisätiloista. Muiden jo mentyä nukkumaan yritin vielä katsoa kypäräkameraan tallentunutta pakovideota läppäriltä, mutta pimeässä kuvatussa videosta ei erottanut juuri mitään. Keinotekoiselle jännitykselle ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä parin kymmenen metrin matkalla telttaan viereisestä lauta-aidan takana olevasta pusikosta alkoi kuulua kovaa ryskettä. Mitään ei tietysti pimeässä näkynyt, mutta metelistä päätellen odotin vähintään jotain karhun tai hirven kokoluokkaa olevaa otusta. Kääriydyin makuupussin suojiin hieman epävarmoissa tunnelmissa.

Ajettu matka: 84 km
Ajonaikainen keskinopeus: 20,3 km/h
Ajoaika: 4 h 9 min 

12.5.2013 Laulasmaa-Lohusalu-Tallinna

Leirintäalueen väsynyt vahtikoirakin
joutui tyytymään puruleluun.

Muiden harmiksi olin koteloitunut makuupussin sisään niin, että herättämiseni onnistui aamulla vasta ulkoteltan irrottamisella. Pian myös selvisi, että ryske oli johtunut pihalla vierailleista kuparivarkaista, jotka olivat päässeet karkuun, mutta varastetut tavarat olivat löytyneet.

Näkymä Lohusalun rannalta Paldiskin suuntaan.

Pyörän päälle selviydyttyämme jatkoimme taas katselemaan merimaisemia niemen kärjestä. Lohusalussa oli kivikkoinen ranta, josta saatoimme nähdä Paldiskiin asti. Viimeiset nelisenkymmentä kilometriä poljimme vauhdikkaasti yhdessä ryhmässä. Puolivälissä pysähdyimme tosin lounastauolle ja katselimme ohitse viuhahtelevien pyöräilijöiden virtaa. Kohokohta oli kuitenkin kolmipyöräisen katetun mopon avolavalla katse tiukasti taaksepäin suunnattuna matkustanut kypäräpäinen papparainen. Valitettavasti moposta irtosi sen verran vauhtia, ettei kamerakäsi ehtinyt edes reagoida. Vauhtia oli luvassa myös Tallinnan esikaupunkialueelle saavuttaessa jyrkkämutkaisessa laskussa, joka oli päättyä kaiteeseen.

Lähtö Tallinnasta.

Saavuimme Tallinnaan puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä, joten aikaa vanhankaupungin tutkimiseenkin jäi lopulta hieman. Jyrkillä mukulakivikaduilla pyöräily oli kuitenkin vain hetkellinen nautinto, sillä pian pika-aluksemme jo kaasutti takaisin kohti Helsinkiä kyydissään seitsemän tyytyväistä pyörämatkaajaa.

Ajettu matka: 55 km

Yhteenveto

Matka oli suhteellisen lyhyt, hieman yli 300 kilometriä, mutta siitä huolimatta täynnä kokemuksia. Paikkoihin tutustumista oli tavallista enemmän, mutta suurin osa kohteista ei ollut mitään perinteisiä turistirysiä – ainakin autiotalojen- ja raunioidentutkimishalut lienee vähäksi aikaa tyydytetty.

Hiihtoretki Nuuksioon

Tein pari viikkoa sitten hiihtoretken Sipoon saaristossa jäitä pitkin. Vaikka tavoite jäi tuolloin saavuttamatta – tai ehkä juuri siksi – päätin yrittää hiihtää Tapiolasta Nuuksioon Ruuhijärvelle, jonka lähettyviltä partioyhdistys oli vuokrannut mökin viikonlopuksi. En tosin aikonut yöpyä sisällä. Sen sijaan otin mukaan talvimakuupussin ulkona nukkumista varten, olihan lupailtu kirkasta tähtiyötä. Varusteisiin kuului lisäksi viime reissullakin käytössä ollut kuvauslennokki. Matkaa arvioin olevan 25 kilometriä ja aikaa siihen kuluvan 15 kilon rinkka selässä viisi tuntia sekä tauot päälle. Aivan näin helpoksi retki ei kuitenkaan osoittautunut...

Keskuspuistossa.

Tapiolasta pääsee melkein koko matkan Nuuksioon asti latuja pitkin. Hiihtäminen ei kuitenkaan ole kaupunkiympäristössä yhtä nopeaa kuin tasaisella jäällä. Esimerksi katujen ylitykset ovat hankalia rinkka selässä – korkeat lumipenkereet on kiivettävä hitaasti sivuttain, ja korkealla olevan painopisteen takia horjahtaa helposti. Monesti on nopeampaa ottaa sukset suosiolla pois jaloista. Rinkka tuleekin hiihtovaelluksilla pakata siten, että painopiste on mahdollisimman alhaalla.

Keskuspuistoon pääseminen vauhditti matkantekoa, koska ladut olivat hyvin hoidettuja eikä katujen ylityksiä juuri ollut. Toisaalta "vauhdikas" hiihto alkoi tuntua nopeasti olkapäissä, joita rinkka rasitti jo pelkällä painollaan. Ongelma ei ilmene samalla tavalla jalan valtaessa, koska siinä käsien käyttö rajoittuu lähinnä tasapainon ylläpitämiseen. Usein hiihtovaelluksilla käytetäänkin perässä vedettävää ahkiota. Muita hiihtäjiä oli paljon ja kantamukseni näytti herättävän ihmetystä. Sainkin välillä varoa etten osu leveällä kuormallani vastaantuleviin.

Espoonjoki.

Latu vei keskuspuistosta Kauniaisiin ja sieltä edelleen pienipiirteisen Espoonjoen ylitse Lommilaan, jossa eräs ruotsalainen huonekaluliike ja moottoritie hallitsevat maisemaa. Suurten teiden alitus olisi sujunut kätevästi alikulussa kulkevan ladun kautta, mutta lennokin kuljetuksessa kärsimien vahinkojen takia oli poikettava kaupan kautta. Tosin huomasin ettei korjaamiseen käyttämäni epoksiliima kovetu pakkasessa, joten ilmakuvat jäivät ottamatta.

Mäen päällä Nuuksiossa.

Nuuksiota lähestyessä mäet alkoivat muuttua jyrkemmiksi, mutta ladut olivat edelleen hyvin hoidettuja. En ollut vilkaissut karttaa kaupassa käynnin jälkeen, joten noin tunnin hiihdon jälkeen odotin olevani pian perillä. Pian eteen ilmestyi kuitenkin kyltti "Solvalla 11". Onneksi en vielä siinä vaiheessa aavistanut, että raskain osuus oli vasta edessä. Maasto nimittäin muuttui entistäkin mäkisemmäksi ja etenemisvauhti hidastui selvästi. Puolet mäistä oli niin jyrkkiä, että näin parhaaksi olla laskematta niitä rinkka ja lennokki selässä. Lopulta aurinko laski ja piti ottaa otsavalo käyttöön. Solvassa alkoi valaistu latu. Tuntui hieman erikoiselta olla ainut hiihtäjä hyvin hoidetulla ja valaistulla ladulla keskellä metsää. Yhdessä pitkässä alamäessä vauhti kiihtyi niin kovaksi, että olin lentää mutkassa rinkkoineni ryteikköön.

Ei kovin houkutteleva näky.

Puron ylitys.

Kohta huomasin, että pimeään metsään on joka tapauksessa mentävä. Latu nimittäin kääntyi takaisinpäin, joten päätin oikaista Ruuhijärvelle metsän kautta. Seurasin aikaisempia jälkiä, mutta pian nekin tekivät u-käännöksen. Pimeässä metsässä ei tarvinnut onneksi kauaa rämpiä, sillä parin sadan metrin päässä näkyi katuvaloja. Välissä oli tosin jyrkkärinteinen puron uoma, jonka ylitys vaati melkoista ponnistelua. Ylärinteessä oli lunta vatsaan asti. Sukset upposivat lumeen, joten ainoaksi keinoksi jäi ryömiminen ylös asti. Loppumatkan pääsi onneksi kävelemään tietä pitkin. Olin perillä vasta yhdeksältä illalla. Matkaan oli kulunut siis taukoineen yhdeksän tuntia ja kokonaispituudeksi tuli yli 30 kilometriä, hieman enemmän kuin olin etukäteen arvioinut.

Aamu makuupussissa vietetyn yön jälkeen.

Yön vietin suunnitellusti makuupussissa taivasalla. Valitsin maastosta korkean kohdan, jottei kylmä ilma laskeutuisi päälleni, olihan luvattu lähes 20 astetta pakkasta. Talvimakuupussi oli Suomen armeijan käyttämää mallia, jossa olin jo aikaisemmin – joskaan en yhtä vapaaehtoisesti – nukkunut taivasalla pienessä pakkasessa. Tällä kertaa minulla oli lisäksi sisempänä kerroksena ohut kesäpussi. Makuualustoja oli kaksi, ilmatäytteinen ja solumuovinen. Selvisin yöstä palelematta, joskin aamulla ulkolämpötilan ollessa alhaisimmillaan alkoi pussissakin olla jo hieman viileä. Kannattaa kokeilla taivasalla nukkumista, mieluiten siten että pääsee tarvittaessa sisälle lämmittelemään.

Hiihtoretki Sipoon saaristossa

Olin suunnitellut hiihtäväni lauantaina Itä-Helsingistä Loviisan Isnäisiin – tai itse asiassa en pahemmin suunnitellut, vaan lähdin hiihtämään. Vilkaisin kartasta, että matkaa olisi linnuntietä 51 kilometriä. Oletin, ettei reitillä olisi juurikaan valmiita latuja, joten arvioin etenemisvauhdiksi maltilliset viisi kilometriä tunnissa. Matkaan menisi siis ainakin 10 tuntia ja valokuvaustauot päälle. Tarkoitus oli lähteä aamulla ja olla perillä illalla. Sääennuste lupaili päiväksi aurinkoista, mutta illaksi luvattiin lumisadetta.

Aamu valkenikin kirkkaana, mutta ajatus ei ollut enää kirkkaimmillaan, kun lukuisat pienet viivästykset kruunasi navigaattorin unohtuminen kotiin. Ilman sitä en viitsinyt lähteä tuntemattomille jäille, koska en ollut suunnitellut reittiäkään etukäteen. Edestakaisen bussilla matkustelun päätteeksi pääsin lopulta aloittamaan hiihto-osuuden kahden aikaan päivällä, kuusi tuntia aikataulusta myöhässä. Samalla aurinko katosi pilveen, ja toiveet säihkyvistä talvikuvista peittyivät samanlaisen valkoharmaan lakanan alle, jota on tänä talvena joutunut päivästä toiseen katselemaan.

Itä-Helsingin ladut olivat hyvät, ja kulttuurimaisemaan oli avattu aukko kauniille tehdasnäkymälle.

Etualalla hylky ja taustalla Vuosaaren satama.

Tavoitteen epärealistisuus unohtui, kun Itä-Helsingin yllättävän hyvän latuverkoston johdattelemana saavuin Porvarinlahden jäälle Vuosaaren sataman kupeeseen. Olin varustautunut jäällä kulkemiseen vesitiiviiseen pussiin pakatuilla vaihtovaatteilla, tulentekovälineillä, lämpimällä juomalla ja jäänaskaleiden korvikkeina toimivilla puukoilla, jotka kiinnitin rinkan rintaremmiin. Näin niihin olisi mahdollisimman helppo ulottua veden varaan joutuessa. (Samasta syystä jäänaskalit tulee pitää kaulalla eikä taskussa.) Kaislikossa kulkeminen hieman huolestutti, sillä tällaisissä kohdissa jää ei ole yleensä vahvimmillaan. Seurasin kuitenkin aikaisempia jälkiä ja päädyin moottorikelkkauralle. Pian näkökenttään ilmestyi puoliksi jään peitossa olevan aluksen hylky, ja vähän matkaa edettyäni jäin katselemaan satamasta irtautuvaa rahtialusta.

Rahtialus ja hinaajat.

Päätin pitää kuvaustauon, sillä sataman betonimuurien taakse ei jäältä käsin nähnyt. Kannoin mukanani siipiväliltään lähes kaksimetristä ja puolitoista kiloa painavaa kuvauslennokkia. Sen lentokuntoon saattaminen vie noin vartin, koska siivet, moottori ja kamera on irroitettava aina kuljetuksen ajaksi. Pienten johtojen kytkeminen avoimella jäällä tuivertavassa kylmässä viimassa vaati hieman ponnistelua.

Vuosaaren satama ilmasta kuvattuna.

Sain koneen kuitenkin ilmaan, mutta laskun jälkeen totesin, että olin kylmissäni tähdännyt kameran ennen lentoa väärään suuntaan. Huomasin mokan vasta lennon jälkeen, koska en näe maasta käsin mitä kuvaan, vaan tähtäyssuunta on arvioitava lennokin asennon perusteella. Tähtäsin kameran uudelleen ja vaihdoin lennokkiin toisen neljästä mukanani kuljettamasta akusta. Tosin arvelin, ettei kuvauskeli enää paranisi, joten akkujen säästely tuntui turhalta. Puolen tunnin seisoskelu pakkasessa ohut lenkkivaatetus päällä sai jäsenet tärisemään siihen tahtiin, että lennokin ohjaaminenkin alkoi muodostua usean vuoden harjoittelusta huolimatta haasteelliseksi. Olin nimittäin pakannut kaikki vaihtovaatteet vesitiiviiseen pussiin, jota en viitsinyt ryhtyä lyhyeksi aiottua taukoa varten avaamaan ja pakkaamaan uudelleen. Lennokin kuljetuskuntoon saattamisessa riitti työtä, mutta liikkeellepääsyhalut kompensoivat kylmyydestä johtuvaa kankeutta.

Näkymä kulkusuuntaan.
Jään eri värit erottuvat ilmasta käsin selvästi.
Keskellä Syväoura ja oikealla Matosaari.

Matka jatkui Matosaaren ja Syväouran lomitse. Jäällä oli ristiin rastiin moottorikelkkailijoiden, hiihtäjien ja kävelijöiden jälkiä, jotka hieman haittasivat etenemistä. Pitkään jatkunut kostea keli ja sitä seurannut pakkasjakso oli nimittäin kovettanut jäljet, joten niitä ylittäessä sai olla tarkkana ettei horjahtanut ja rikkonut herkkää kuvauskalustoa. Tasapainon säilyttämistä hankaloitti yli kymmenen kiloa painava rinkka. Perässä vedettävä ahkio olisi saattanut olla rinkkaa parempi vaihtoehto, mutta sellaista en ollut viitsinyt vuokrata pelkkää päiväreissua varten. Toisaalta hankikanto oli hyvä, ja luisteluhiihtokin onnistui jotenkuten perinteisen tyylin suksilla. Vauhtisokeuden yllättäessä lopulta kaaduin, mutta aiemminkin kovia kokenut lennokki säilyi onneksi ehjänä.

Jäätie.

Granön saaren pohjoispuolella ylitin jäätien. Hieman jouduin hieraisemaan silmiäni kun näin pakettiautojen ajelevan saarien välissä. Ilmeisesti jää on vielä ainakin pääsääntöisesti paksua. Jääteitä tuli myöhemmin vastaan enemmänkin. Niiden ylittämisestä huolimatta hiihtäminen oli varsin sujuvaa, ja tunnissa etenin taukoineen noin viisi kilometriä. Eteneminen keskeytyi, kun Skatasundetin kohdalla ylitseni lensi kotka. Yritin saada linnusta kuvaa, mutta liikkuvan kohteen kuvaaminen hämärässä ei onnistunut. Toinen yllätys tuli heti perään kun suksien alta alkoi kuulua pahaenteistä ääntä, joka kuulosti siltä kuin olisin hiihtänyt onkalon päällä. Pian huomasin vieressä olevan metrin tai parin levyisen kohdan jäässä, josta saattoi nähdä veden pinnan. Kahden saaren välissä olevassa matalikossa veden virtaus sulattaa jäätä altapäin. Jään paksuudessa on siis suuria eroja, joten syystäkin vierailla jäillä liikkumista pitäisi välttää hämärällä, jolloin jään väriä ei välttämättä erota.

Heikkoa jäätä.

Olin päättänyt, että pimeällä en jäille mene, joten oli aika etsiä sopiva rantautumiskohta. Pian näkökenttään ilmestyikin Sipoon Kalkkirannan tehdas, jonka ohittaminen ei olisi ilmeisesti olisi ollut jäitse edes mahdollista, koska sen edustalla näytti olevan laivaväylä. Rantauduin tehtaan länsipuolelle ja aloin miettiä jatkosuunnitelmaa. Kello oli tässä vaiheessa puoli seitsemän, ja matkaa olisi ollut maitse jäljellä yli 40 kilometriä. Jäiden kautta en halunnut enää pimeällä oikaista, eikä se olisi edes merkittävästi nopeuttanut matkantekoa, koska lahdet ovat Porvoon edustalla luode-kaakko -suuntaisia. Välissä on leveitä metsäisiä niemiä. Matkaan olisi kulunut jäälläkin vähintään kahdeksan tuntia, ja hankalassa saaristomaastossa vauhti olisi hidastunut merkittävästi. Alkava lumimyräkkä ja pimeys eivät ainakaan olisi helpottaneet etenemistä. Aloin ymmärtää suunnitelman, tai pikemminkin sen puuttumisen ongelman. Olin optimistisesti kuvitellut maaston paljon helpommaksi. Suurin ongelma oli kuitenkin lipsuminen aikataulusta. En ollut varustautunut leiritymiseen, joten järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäi nouseminen bussiin Sipoon Söderkullassa. Pian huomasin, että kävely sinne oli tietä pitkin nopeampaa kuin ryteikössä hiihtäminen. Viimeinen kilometri meni juoksuksi, mutta ehdin juuri ja juuri bussiin. Samalla lumipyry sakeni - tässä kelissä ei jäillä olisi kannattanut seikkailla.

Hiihtoretken kokonaispituudeksi tuli vajaat 20 kilometriä ja seitsemän kilometriä kävelyä, yhteensä siis noin puolet arvioidusta 51 kilometrin kokonaispituudesta. Se tosin osoittautui selvästi alakanttiin arvioidulta. Todellinen matka olisi ollut luultavasti 60-70 kilometriä, mihin olisi kaikkine taukoineen ja metsissä hiihtelyineen saattanut kulua jopa 20 tuntia. Yli kymmenen kilon painoinen rinkka ja pituutensa takia puihin takertuva lennokki hidastivat osaltaan etenemistä. Kaikesta huolimatta retki tarjosi tilaisuuden tutustua talviseen saaristomaisemaan. Jäistä kannattaa nauttia vielä kun siihen on tilaisuus, mutta järki ja pelastautumisvarusteet on syytä pitää mukana.

Pyörämatka Länsi-Euroopassa 2013

Perustin tämän blogin pari vuotta sitten, juuri ennen Lapin pyörämatkaa. Ensimmäiset kirjoitukset käsittelivätkin päiväkirjanomaisesti tuota matkaa. Pyörämatkailuun ja sen hitauteen viittaa myös blogin nimi, Pinna löysällä. Sittemmin blogissa on matkakertomusten lisäksi käsitelty pyöräilyä myös asiapitoisemmin. Edellinen kirjoitus oli ennätysmäisen raskas, joten on aika palata hieman kevyempiin tunnelmiin. Miltä kuulostaisi 10 000 kilometrin pyörämatka?

Edellisessä kirjoituksessa jo hehkutin maailmanympärimatkaa, mutta käytännön realiteettien takia on todennäköisesti tyytyminen kolmasosaan, eli Eurooppaan – sitä paitsi täytyyhän jotain tavoiteltavaakin jäädä. Maailmanympäripyöräily, "virallisesti" noin 29 000 kilometriä, kestäisi maltillisella nopeudella vuoden. Nopeimmat ovat tehneet matkan noin sadassa päivässä, mutta se edellyttää lähes 300 kilometrin päivämatkoja. 10 000 kilometriä kolmessa kuukaudessa kuulostaa sen sijaan realistisemmalta. Jos yksi päivä viikossa olisi pyhitetty levolle, jäisi pyöräilypäiviä 78. Se tarkoittaisi keskimäärin 128 kilometrin päivittäistä etenemistä. Samalla tahdilla kiertäisi vuodessa päiväntasaajan ympäri, jos se vain olisi fillarilla mahdollista.

Pyörämatkailun periaatteet

Usein tämän kaltaiset pitkät pyöräilymatkat tulkitaan urheilusuorituksiksi. Voihan pyörämatka sellainenkin olla, mutta on muitakin syitä. Miksi siis pyöräillä kolmen kuukauden ajan, kun saman matkan tekee päivässä lentokoneella? Matkan määränpäähän, Roomaan pääsee lentokentältä muutamassa tunnissa. Näin ajatellessa sivutetaan kuitenkin se, mistä pyörämatkailussa on kysymys. Määränpäällä ei ole välttämättä kuin symbolinen merkitys, usein määränpää jopa muuttuu matkan edetessä. Joillakin sitä ei edes ole.

Toki muillakin kulkuneuvoilla voi matkustaa matkustamisen vuoksi, samankaltaista ideologiaa on InterRailissa ja road tripeissä. Erona on kuitenkin se, että junalla tai autolla liikkuessa ei ole samalla tavalla yhteydessä ympäristöönsä kuin fillarilla polkiessa. Vauhdin ollessa suurempi näkee samassa ajassa enemmän, mutta yksityiskohtia ei ehdi erottaa.

Lentäen, bussilla, fillarilla.

Miksei sitten voisi yhtä hyvin kävellä, koska silloinhan kokee eniten? Kukin tietysti matkailee tyylillään. Itse matkailen mieluiten fillarilla, koska se tarjoaa lähes yhtä paljon kokemuksia kuin kävely, mutta samalla vaivalla pääsee huomattavasti pidemmälle – polkupyörä on energiatehokkain ihmisvoimalla liikkuva kulkuneuvo. Lisäksi suurehkokaan matkatavaramäärä ei lisää matkanteon rasittavuutta merkittävästi: pyörien päällä oleva paino liikkuu varsin pienellä vaivalla, kunhan sen saa liikkeelle. Ylämäissä paino toki tuntuu.

Tietysti pyörämatkailu vaatii jossain määrin seikkailuhenkisyyttä, joten kaikille se ei sovi. Toisille taas pienet vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekevät matkasta tekemisen arvoisen. Tätä kannattaakin sitten vakuutella itselleen polkiessaan vuorenrinnettä ylös syksyisessä kaatosateessa.

Matkan tarkoitus

Monesti pitkillä pyörämatkoilla on jokin erityinen tarkoitus tai tavoite: vedonlyönti, pitkäaikaisesta sairaudesta tervehtyminen, terveiden elämäntapojen aloittaminen, tärkeäksi koetun asian mainostaminen tai muu vastaava syy. Selkeä tarkoitus tai tavoite motivoi, joten sen merkitystä ei pidä aliarvioida – ennenaikainen kotiin palaaminen tulee pitkällä pyörämatkalla vääjäämättä jossain vaiheessa mieleen.

Itselläni ei ole 10 vuoden yliopisto-opiskelujen päättymistä ihmeellisempää syytä lähteä matkalle. Valmistuminen on syy ainoastaan matkan pituudelle, koska pyörämatkailen muutenkin joka vuosi. 10 000 kilometriä on suunnilleen saman verran kuin yleensä pyöräilen koko vuoden aikana. Hiukan täytyy tosin jo ennen matkaa hikoilla, sillä viimeisetkään harjoitustyöt eivät aivan itsestään valmistu.

Ehkä matkassa onkin kyse itsensä haastamisen lisäksi protestista jatkuvaa tehostamista ja kulutuksen lisäämistä kohtaan: elämällä vaatimattomasti toimii itse esimerkkinä muille. Oma haasteensa on kertoa siitä inspiroivasti. Blogiin kirjattu matkakertomus jää helposti päiväkirjamaiseksi selostukseksi – usean tunnin polkemisen ja teltan pystytyksen jälkeen ei aina jaksa innostua kirjoittamisesta, etenkin jos vaihtoehtona on syöminen ja lepääminen. Toisaalta blogin on tarkoitus tarjota inspiraation rinnalla myös informaatiota niille, jotka suunnittelevat vastaavanlaista matkaa. Kirjoittaminen on siis tasapainoilua näiden kahden ja henkilökohtaisten tavoitteiden välillä – blogi on tavallaan julkinen matkapäiväkirja.

Näistä lähtökohdista ymmärtänee, että matkan määränpäällä ei ole suurta merkitystä. Sellainen on kuitenkin hyvä olla, koska se motivoi. Suunnitellulla reittivalinnallakaan ei ole erityisiä perusteita. Ideointi sai alkunsa aikaisemmin toteuttamatta jääneestä matkasta. Yhtä hyvin matka olisi voinut suuntautua Itä-Eurooppaan. Itse asiassa harkitsin aluksi rengasreittiä, jolloin lentoakaan ei tarvittaisi. Kotia kohti polkeminen saattaisi olla myös kannustavampaa, etenkin kun kyse on näin pitkästä matkasta. Talven saapumisen takia se edellyttäisi kuitenkin raskasta varustautumista.

Majoittuminen

Teltta-aamu

Majoittumistavalla on suuri merkitys matkalla tarvittavien varusteiden kannalta: leiriytymisvarusteet painavat ja vievät huomattavasti tilaa. Seikka korostuu yksin matkaillessa, jolloin kaikki varusteet on kannettava itse. Toisaalta telttailu on sisämajoitukseen verrattuna halpaa – tai ilmaista, jos telttailee leirintäalueiden sijasta luonnossa. Suomen luonnossa on helppo telttailla jokamiehenoikeuksien ansiosta. Muualla maailmassa vastaavia oikeuksia ei juurikaan ole. Vaihtoehtoina on siis käyttää virallisia leirintäalueita, kysyä lupaa leiriytymiseen tai telttailla ilman lupaa. Leirintäalueissa on tietysti se hyvä puoli, että niissä on useimmiten peseytymis-, pyykinpesu- ja ruuanlaittotilat. Toisaalta leirintäalueet eivät ole aina erityisen viihtyisiä ympäristöjä erinäisten häiriötekijöiden takia. Leiriytyminen saattaa olla myös yllättävän kallista, jos sitä vertaa halvimpiin sisämajoituksiin: Suomessa telttapaikan hinta lienee keskimäärin 15 euroa vuorokaudessa. Jos haluaa matkailla mahdollisimman edullisesti, kannattaa telttailla luonnossa ja peseytyä uimahalleissa.

Sisämajoitus on yleensä telttailua kalliimpaa, mutta leirintävarusteita ei tarvitse kantaa mukana. Periaatteessahan voisi matkailla pelkän luottokortin kanssa. Käytännössä ainakin perusvarusteet, kuten pumppu, rengastyökalut ja varasisäkumi (sekä niiden käyttötaito) kannattaa aina olla mukana. Leiriytymisvälineittä matkaillessa on haasteena jokapäiväinen vapaan majapaikan etsiminen, ellei majapaikkoja sitten ole varannut etukäteen – hankalaa etenkin pitkillä matkoilla. Tiheään asutulla seudulla telttapaikankin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta pääsääntöisesti teltan kanssa on kuitenkin itsenäisempi. Yksi sisämajoituksen huono puoli on se, että pyörän voi joutua jättämään kadulle yöksi. Vahva lukko taas painaa paljon, eikä estä ilkivallan tekijää tai ammattilaisvarasta.

Yksin matkaillessa leirintäalueilla ja sisämajoituksilla on eräs helposti aliarvioitava etu: ne lisäävät sosiaalista kanssakäymistä. Sen suhteen ihmiset ovat tietysti hyvin erilaisia: toiset viihtyvät viikkoja yksin erämaassa, toiset eivät kestä päivääkään ilmaan seuraa. Jotkut lähtevät matkalle saadakseen olla yksin, jotkut pyrkivät jatkuvasti solmimaan uusia tuttavuuksia. Yleensä seuraa kaipaa vieraassa ympäristössä enemmän kuin kotonaan. Jatkuva fyysinen ponnistelu edellyttää myös henkisten voimavarojen täydentämistä. Omaan hotellihuoneeseen lukkiutumista ei voi vielä pitää kovin sosiaalisena. Muitakin vaihtoehtoja on, kuten esimerkiksi Couchsurfing tai pyöräilijöille tarkoitettu vastaavanlainen palvelu Warm Showers. Nämä majoitusmuodot ovat myös yleensä ilmaisia, mutta perustuvat vastavuoroisuuteen.

Pyörämatkailua teltan kanssa.

Yhteenvetona voisi todeta, että varustuksen keventäminen helpottaa pyöräilyä, mutta tekee majoittumisesta vaatimattomampaa, ellei sitten ole valmis maksamaan sisämajoituksesta tai käytä vieraanvaraisuuteen perustuvaa majoitusta. Yleensä majoitus muodostaakin suuren osan matkakustannuksista. Vertailun vuoksi majoituskustannukset Suomessa kolmen kuukauden ajalta olisivat suurin piirtein seuraavat: teltta luonnossa ja peseytyminen uimahalleissa 200 €, teltta leirintäalueella 1350 €, hostelli 2700 € ja hotelli 9000 €. Majoituksen, kuten monen muunkin asian kannalta virkistävää pitkällä pyörämatkalla on vaihtelu. Hyvällä säällä telttailuun riittää kevyt yksikerroksinen teltta tai loue. Periaatteessa pelkkä makuupussikin saattaisi riittää, jos voisi olla varma ettei yön aikana sada. Kannattaa tosin huomioida, että leirillä on myös psykologinen vaikutus: kunnollinen suoja luo turvallisuuden tunnetta. Tätä matkaa varten olen harkinnut hankkivani kevyen ja pieneen tilaan mahtuvan teltan. Matkan aikana sataa melko usein, rannikolla tuulee ja lämpötila voi laskea joinain öinä lähelle nollaa, joten teltan on syytä olla kunnollinen.

Yksin vai ryhmässä?

Yksin pyöräilyssä on etunsa: vauhdin voi päättää itse ja vapauden tunne on suurempi. Toisaalta ryhmässä pyöräilystä on kovassa vauhdissa tai vastatuulessa merkittävää hyötyä peesauksen mahdollistaman pienemmän ilmanvastuksen ansiosta. Kokematon pyöräilijä tietysti hyötyy muutenkin kokeneiden matkakumppanien seurasta. Vaikka matkalle lähtisikin yksin, tapaa sen aikana yleensä muita pyörämatkailijoita. Suomessa pyörämatkailijoita näkee etenkin kesän ulkopuolella harvoin, mutta eteläisemmässä Euroopassa kohtaamiset ovat jo suuremman väestöntiheydenkin takia todennäköisempiä.

Matkapyörä

Tein viime kesänä kahden viikon pyörämatkan varusteineen 43 kiloa painavalla citymaastopyörällä. 11 ajopäivän ajalta lasketut päivittäiset keskiarvot olivat: matka 114 kilometriä, ajoaika 5½ tuntia ja nopeus 20,6 km/h. Näistä sain laskemalla selville pyöräilyni keskimääräisen rasituskuorman, joka oli 125 wattia. Se vastaa kevyttä hölkkäämistä. Keskimäärin 5½ tunnin päivittäinen ajoaika on muodostunut jaksamisen kannalta sopivaksi.

Tästä ei pyörämatkailu enää kevene.

Entä jos matkailee maantiepyörällä? Kuinka paljon pidemmälle silloin pääsee samassa ajassa? Kevyttä hölkkää vastaavalla rasituksella pyöräilynopeus olisi laskurin mukaan 26,4 km/h. Päivässä etenee siis 145 kilometriä. Maantiepyörää ei ole tarkoitettu tavaroiden kuljettamiseen, mutta sillä voi "luottokorttimatkailla" ilman leirintävarusteita. Toinen vaihtoehto on matkailla ultrakevyesti hyvin kevyiden leirintävarusteiden kanssa. Kolmas vaihtoehto on käyttää peräkärryä, mutta se hidastaa vauhtia ja aiheuttaa muita hankaluuksia.

Telttailu on halvin ja itsenäisin tapa majoittua, mutta ultrakevyesti matkailemalla välttyy raskaiden varusteiden kuljettamiselta. Huonon sään sattuessa voi turvautua sisämajoitukseen. Länsi-Eurooppa on tiheään asuttua seutua ja palveluita on paljon. Ultrakevyesti matkaillessa joutuisi mahdollisesti tulemaan toimeen ilman ruuanlaittovälineitä, joten vaihtoehtoina olisi joko säännöllinen ateriointi ravintoloissa (kallista) tai tyytyminen kylmään ruokaan (mautonta).

Ultrakevyt varustus vaikuttaa pienistä haasteista huolimatta järkevimmältä tavalta pyörämatkailla Länsi-Euroopassa. Kallista maantiepyörää ei tee silti mieli ottaa mukaan. Sen joutuisi jättämään asioidessa vartioimatta, ja kunnollinen lukko taas painaa paljon. Herkän hiilikuiturungon kuljettaminen lentokoneessa ei sekään houkuttele. Maastopyörä taas on hidas, eikä sen tukevuudesta ole kevyellä kuormalla suurta hyötyä. Parhaaksi vaihtoehdoksi jää siis hybridin muuttaminen matkapyöräksi. Suora ohjaustanko kannattaisi vaihtaa kippurasarviseen ohjaustankoon, koska se on maantieajossa mukavampi. Samalla ajoasennon saisi matalammaksi, joten nopeus olisi lähes maantiepyörän luokkaa, arviolta 25 km/h. Tällä vauhdilla pyöräilisi 78 päivässä 10 725 kilometriä.

Matkan pituus ei kuitenkaan ole pääasia – pyöräilyn mielekkyys on. Koska 125 watissa ei vielä olla fyysisen suorituskyvyn äärirajoilla, on suurin haaste pitää riittävä motivaatio yllä. Pyöräilyn on siis oltava mahdollisimman sujuvaa: polkeminen on helpointa kun sitä ei ajattele. Pyöräilyn ergonomia on tärkeää. Itselle sopiva satula on varmaankin matkapyörän tärkein osa, mutta myös kädet voivat puutua. Maantiepyörän ohjaustanko tarjoaa kädelle luonnollisemman otteen kuin suora ohjaustanko. Perhostangossa on maantiepyörän ohjaustangon tavoin useita otemahdollisuuksia, mutta ajoasento on pystympi ja leveämpi, mikä aiheuttaa suuremman ilmanvastuksen. Kaikille maantiepyörän ohjaustanko ei matalan ajoasennon takia edes sovi, jolloin perhostanko on hyvä vaihtoehto. Matkapyöräilyssä on tärkeintä, että otetta pystyy muuttamaan. Tässä auttavat myös suoran tangon päihin kiinnitettävät nousukahvat.

Vasemmalla suora ohjaustanko nousukahvoilla, keskellä maantiepyörän ohjaustanko ja oikealla perhostanko.

Ajankohta

Todennäköisin ja ehkä ainutkin tilaisuus tehdä matka tänä vuonna olisi syyskuun alusta marraskuun loppuun, ehkä jopa joulukuuhun asti osuva ajanjakso. Ennen kesää näin pitkä matka on tuskin mahdollinen opiskelujen takia, kesällä on tehtävä töitä ja syyskuussa ilmat alkavat taas kylmetä. Suunta olisi siitä johtuen pohjoisesta etelään, koska silloin ei tarvitsisi kuljettaa montaa vaatekerrastoa mukana.

Reitti

Pyöräily voisi alkaa Ruotsista, kulkea Tanskan, Saksan, Alankomaiden, Belgian, Ranskan, Espanjan ja Portugalin kautta päättyen Italiaan, josta lentäisin kotiin. Mahdollisesti voisin jatkaa esimerkiksi Kreikkaan asti. Joka tapauksessa alkupään reitti noudattelisi jo vuonna 2011 kavereiden kanssa suunniteltua matkaa, josta jouduin harmikseni jättäytymään töiden takia pois. Matkalla on muun muassa useita pyöräilyn kannalta edistyksellisiä kaupunkeja, joissa olisi päästävä pyöräilemään. Suurpiirteisesti hahmoteltu reitti on tällä hetkellä vajaat 9000 kilometriä pitkä, mutta pyörämatkaillessa tulee aina ennalta-arvaamattomia lisäkilometrejä. Lisäksi kuten reitin korkeusprofiilista voi nähdä, osa Espanjasta on vuoristoista, joten yli 100 kilometrin päivämatkat eivät välttämättä ole aina mahdollisia.  Etenkin matkan loppupää on vielä hyvin epävarma, mutta niin on oikeastaan koko matkakin... No, toivossa on hyvä suunnitella – pyörämatkan suunnittelu on joka tapauksessa jokavuotinen kevättalven piriste :)

Tarkan reittisuunnitelman tekemistä hyödyllisempää on tutustua etukäteen yleispiirteisesti hahmotellun reitin ominaispiirteisiin ja sen varrella oleviin kiinnostaviin kohteisiin. Tässä Google Earth kohdepisteineen on kätevä. Street Viewissä voi vilkuilla maisemia etukäteen, mistä on erityistä hyötyä arvioitaessa reitin soveltuvuutta pyöräilyyn.

Kerään alle tietoja reitistä maittain lajiteltuna.

Ruotsi (1000 km, 7-8 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 10

-Maasto: melko tasaista, metsäistä

-Huomioitavaa: Malmöstä Kööpenhaminaan johtava Juutinrauman silta on ylitettävä junalla tai bussilla.

Tanska (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 10, Tanskan pyörämatkailureitit N6, N8 ja N9
-Maasto: melko tasaista, avointa
-Huomioitavaa: reitillä N8 kaksi lossia, oikaisumahdollisuus Saksaan Rødbyhavnista lyhentää matkaa vajaat 200 km

Saksa (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 3/12
-Maasto: melko tasaista, avointa

Alankomaat (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 12
-Maasto: tasaista
-Huomioitavaa: pyöräilykaupunki Groningen

Belgia (150 km, 1-2 ajopäivää)
-Reitti: ?
-Maasto: tasaista
-Huomioitavaa: pyöräilykaupunki Gent

Ranska (2000-2500 km 16-20 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 4/1/8
-Maasto: vaihtelevaa

Espanja ja Portugali (3500-4000 km, 27-31 ajopäivää + vuoristolisä)
-Reitti: EuroVelo 1/3/8
-Maasto: paikoin vuoristoista

Italia (500 km, 3-4 ajopäivää)
-Reitti: EuroVelo 8/5
-Maasto: vaihtelevaa

Suunittelun työkalut

Suunnittelun työkaluna olen käyttänyt alustavasti Bikemap-karttapalvelua. Magneetti-kuvakkeesta päälle kytkettävä reititys ei valitettavasti osaa hyödyntää OpenCycleMapiin perustuvia pyöräilyreittejä, vaikka ne saakin valittua valikosta karttapohjaksi. Reitin yksityiskohtainen suunnittelu edellyttää siis paljon käsityötä. Siltojen kohdalla kannattaa suosiolla kytkeä reititys pois käytöstä. Bikemapia ei ole ilmeisesti tarkoitettu pitkien matkojen suunnitteluun, koska se osaa näyttää reitin etappien kilometrimäärät vain 999 kilometriin asti. Yli 10 000 kilometriä pitkiä reittejä sillä ei  pysty edes tekemään. Jo parin tuhannen kilometrin reitit hidastavat kartan toimintaa selvästi.

Pitkän reitin jakaminen osiin on joka tapauksessa pakollista, jos reitin aikoo ladata navigaattoriin. Olenkin yleensä suunnitellut ennen matkaa suurpiirteisen reitin ja tehnyt matkan aikana tarvittaessa tarkempia päiväkohtaisia suunnitelmia. Yleensä tosin tyydyn syöttämään navigaattoriin päivämatkan määränpään tai välietapin ja noudattamaan navigaattorin omaa reititystä. OpenCycleMap on saatavilla myös Garminin navigaattoreihin. Ainakin oma Nüvi 550 osaa reitittää pyöräteitä pitkin, mutta pyörämatkailureittejä sekään ei käsittääkseni ota huomioon. Niitä on silti mahdollista seurata navigaattorin ruudulta.

Bikemapia monipuolisempi, mutta myös osin puutteellinen vaihtoehto matkan suunnitteluun on Google Earth. Se osaa esimerkiksi näyttää reitin varrella olevat nähtävyydet, ja siihen on mahdollista ladata monenlaista lisätietoa. OpenCycleMapin pyöräilyreitit ovat saatavilla myös Google Earthiin, mutta sekään ei osaa reitittää pyöräilyreittien mukaan. Itse asiassa reititystyökalulla luotua reittiä ei käsittääkseni pysty edes muokkaamaan, kuten Google Mapsissa. Jos haluaa noudattaa pyöräilyreittejä, joutuu reitin siis joka tapauksessa suunnittelemaan ensin Bikemapilla. Myös Google Mapsissa on nykyään pyöräilytoiminto. Se tuntee tosin vain pyörätiet, eikä siihen saa käsittääkseni pyörämatkailureittejä edes näkyviin. Google Earthiin voi tuoda muualla suunniteltuja reittejä, joista se pystyy muodostamaan yksityiskohtaisen korkeusprofiilin. En ole toistaiseksi löytänyt yhtä karttapalvelua, joka osaisi kaikki nämä toimenpiteet.
 
Taustatietoa Euroopan tärkeimmistä pyörämatkailureiteistä tarjoilee EuroVelo-sivusto. Valitettavasti reitit on esitetty sivustolla vain yleispiirteisesti, ja reittien yksityiskohtaiset linjaukset on etsittävä yksitellen, sikäli kun niitä on edes saatavissa. OpenCycleMapissa punaisella merkityt kansalliset pyöräilyreitit ovat tosin osittain samoja. Periaatteessa tärkeät pyörämatkailureitit pitäisi olla merkitty maastoon kylteillä. Käytäntö on osoittanut, että monesti täytyy turvautua navigaattoriin, karttaan tai avun kysymiseen. Eksyminen ei ole välttämättä toivottavaa, jos on illan pimetessä ja saderintaman lähestyessä löydettävä äkkiä majapaikka. Toisaalta eksymällä löytää toisinaan yllättäviä ja mielenkiintoisia asioita.

Sää

Pyörämatkalla on suurimman osan ajasta säiden armoilla. Siksi ennen pitkää matkaa kannattaa tutustua säätilastoihin – erityisesti, jos varusteiden määrä on karsittava minimiin. Alla olevassa taulukossa on esitetty joidenkin reitin varrella olevien kaupunkien lämpötilojen ja sademäärien keskiarvot. Päivisin on sopivan viileä, mikä vähentää hikoilua – hyvä asia, jos peseytymään ei pääse joka päivä. Shortseissa tarkenee silti, jos polkee tarpeeksi rivakasti. Öisinkin lämpötilat pysyttelevät keskimäärin +10 asteessa, mutta noin +4 asteeseen on syytä varautua. Sadepäiviä on ikävä kyllä kolmasosa koko matkan ajasta, mikä saattaa vuoristojen tavoin lyhentää päivämatkoja.

kuukausi	kilometriä	kaupunki	päivälämpötila	yölämpötila	sadepäiviä	sademäärä
syyskuu	0	Tukholma	15,1	9	10	55
syyskuu	1000	Kööpenhamina	16,7	9,8	10	60
syyskuu	1500	Hampuri	17,9	9,6	11	68
syyskuu	2500	Amsterdam	18,8	10,6		85
syyskuu	3000	Caen	19,7	10,6	9,2	61
lokakuu	4000	Bordeaux	18,8	9,5	11,3	94
lokakuu	4500	Bilbao	20,8	10,8	11	121
lokakuu	5000	Porto	20,7	12,2	14	158
marraskuu	6500	Málaga	20	10,8	5	95
marraskuu	7500	Barcelona	17	8,1	5	58
marraskuu	8000	Nizza	16,6	9,2	7	104
marraskuu	8500	Rooma	15,9	6,9	10	115
		keskiarvot →	18,2	9,8	9,4	89,5

Rannikolla tuulee usein navakasti. Yleisin tuulensuunta lienee mereltä päin, eli pääosin lännestä. Tuulisuuskartasta näkyy, että tuulisinta on Tanskassa, Saksassa, Alankomaissa, Belgiassa sekä Ranskan pohjois- ja etelärannikoilla.

Näillä matkaeväillä pääsin alkuun, loput nautin toivottavasti jossain päin Länsi-Eurooppaa :P