Heräsimme aikaisin aamulla tavoitteenamme ehtiä Haltille ennen iltapäiväksi luvattua sadetta. Itse ehdin nukkua vain neljä tuntia ja aamulla oli vielä pahoinvointia, joten melkein jätin koko Haltin reissun väliin. Olo kuitenkin parani, ja lähdin muiden perään. Edessä oli suurin ikinä pyörällä ajamani mäki, joka päättyi 800 metrin korkeuteen. Lisäksi tie oli varmasti yksi huonokuntoisemmista koskaan polkemistani. 30 kilometrin pyöräily Haltin juurelle kesti yli kaksi tuntia, ja Samilta hajosi tiessä olleiden kuoppien takia pyörälaukusta kiinnikkeet. Sen jälkeen oli vielä käveltävä kymmenisen kilometriä louhikkoisessa maastossa. Huipun löytämiseen meni hetki vaikka meille olikin annettu hyvät ohjeet leirintäalueella. Huipulle saapui meidän kanssamme samaan aikaan kaksi muutakin suomalaisporukkaa.
Fillarimatkailijat Suomen korkeimmalla kohdalla
Valloitimme Suomen nimissä vielä Norjankin huipun ja yritimme oikaista pohjoisrinnettä pitkin takaisin pyörille, mutta rinne oli selvästi tuloreittiä jyrkempi. Lasku pyörillä olikin sitten paljon nopeampi, vaikka töyssyisen ja mutkaisen tien takia jarrut kävivät kuumina. Päätimme olla vielä yhden yön samalla leirintäalueella, sillä päivä oli ollut raskas.
Tänne ei ole fillarilla asiaa...
..mutta lohduttoman louhikonkin keskeltä pilkistää pieni määrä kauneutta :)
Bonus: Vieraskynän seikkailut
Kåfjorden oli ennen tunnettu kuparikaivosalue ja alueella onkin paljon vanhoja hylättyjä kaivosrakennuksia ja asiaan kuuluvaa romua. Joten mikäpä sen kivempaa kuin historialta tuoksuvien raunioiden ja romujen metsästäminen. Kun nousua on takana 600 metriä, vasemmalle avautuu idyllinen näkymä: valtava laakson rinne, lampi, vesiputous, betoninen kaivostyöläisten talon raunio (täynnä lampaita) ja vesiputouksen tuntumassa ylhäällä muutama avonainen kaivostunnelin suuaukko! Tuonne pitää päästä. Kiipeän liuskekivistä vesiputouksen reunaa ylös ja ylitän putouksen virran melkoisen ylhäällä paljan jaloin pitkän epäröinnin jälkeen - virta oli riittävän voimakas kuljettamaan paikalle asettamani ison kiven mukanaan, mutta kallio ei ole ollenkaan liukas, joten päätän selviäväni yrityksestä hengissä. Selviän yhdellä harppauksella ja kunnon määrällä roiskeita toiselle puolelle putousta, jossa tunnelin suuaukko jo houkuttelee luokseen. Harmillisesti taskulamppu jäi pyörälaukkuun, joten tyydyn tunnelin suuaukossa käväisyyn ja hektiseen valokuvaussessioon. Pidemmälle ei tee mieli mennä koska tunneli on todella kapea, matala, pimeä ja märkä.
Haltin kivihelvetistä palattuamme tartun opastaulun tarjoukseen: 2,5 km matkaa ja tarjolla on kaivoksen entisen voimalan rauniot ja riippusilta(?). voimalan raunio on kiva, isoja ruosteisia putkia kauniissa maisemissa - vesivoimaa siis. Riippusiltaa sen sijaan ei varsinaisesti vielä ole (paikalla on pelkkiä köysiä ilmeisesti paikkaa varaamassa), mutta kätevästi opasteet on jo tehty tulevaisuutta varten valmiiksi ja vain osa muistaa mainita, että silta on valmis vasta 2011. Koska Pohjois-Euroopan syvimmästä kanjonista on saatava kuvamateriaalia, en lannistu sillan puutteesta, vaan ryömin seinämän reunalle mättäille koivupusikoiden runkojen taakse ja ojennan kamerakättä reunan yli - vaan rotko on todella syvä, käsi + kamera ei riitä pohjalle asti näkemiseen. Vaikuttava näky kuitenkin varsinkin näin epävirallisella (vaarallisella) tavalla koettuna. Tästäkin selvitään kunnialla takaisin ja kuvamateriaalia sai todisteiksi asti. Tähän päättää vieraskynä tällä kertaa, ehkä vielä lisää toiste. -Jakke
